perjantai 16. tammikuuta 2015

Muutos

Vielä ei hirveästi ole muutosta tapahtunut Nulan suhtautumisessa Keikiin. Se saattaa kyllä hyvin mahdollisesti johtua siitä että Keiki on ihan hippasen liian innokas. Eikä sekään auta asiaa että Keiki ilmeisesti kuvittelee edelleen että hänellä on kulkuset tallella. Nula on saanut kerran jos toisenkin palauttaa nuoren herran takaisin maanpinnalle. Enemmän tai vähemmän kovaäänisesti.

Olen varovasti koittanut jättää heitä kahdestaan menemällä pesutupaan tai lähikauppaan, kun töihin täytyy kuitenkin mennä. Eilen jätin heidät sitten hieman pidemmäksi aikaa kaksistaan kun kävimme kiipeilemässä. Kotiin palattuani kaikki olivat ainakin hengissä eikä mikään ollut rikki, joten uskallan olettaa että mitään turhan suurta painintaa täällä ei ole harrastettu.

Yritän muutenkin, vaikka olisin paikalla, pysytellä etäällä kaksikon selvitellessä välejään. Ainoa jota en siedä yhtään on Keiki tapa väijyä Nulaa kun tämä on vessassa. Siinä kohtaa käyn joko hätistämässä pois tai nostamassa syliin. Minua ei pahemmin huvita ruveta siivoamaan vahinko- tai protestipisuja tai muita sen takia että Nula ei saa käydä vessassa rauhassa.

No, katsotaan ja toivotaan että Nula ennemmin tai myöhemmin huolii Keikin. Jos edes rauhoittuisivat hieman.

Vintiö

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti