keskiviikko 30. huhtikuuta 2014

Kalla!

Se heräsi! :D


Mä oon tasaisin väliajoin pitkin alkuvuotta tuijottanu ruukkuun ja odottanut näkeväni tuon. Ja nyt mun kallani vihdoinkin heräsi :D Jei!

perjantai 25. huhtikuuta 2014

Kävelyllä

Tänään on ihan julmetun kiva keli taas, joten päätin vielä kauppareissun lisäksi käydä hieman käppäilemässä. Oli suurimmaksi osaksi oikein kiva kävely.


Löysin valkovuokkoja! :D Ihan valtavasti. 


Ja olen aika varma että tuossa on tulossa kieloja. Niitäkin oli ihan valtavia määriä. Täällä tulee olemaan oikea kielomeri kunhan nuo alkavat kukkia.

Ja sitten se vähemmän kiva osa kävelystä. Törmäsin tuollaiseen.


Ei kiva. Niitä oli maassa lisää. Päädyin noukkimaan ne mukaani ja tekemään mutkan k-kaupan pullonpalautuksen kautta.

Oncidium

Tapahtui sortuminen. Käväisin Prismassa tänään sillä ajattelin sen olevan mukavan matkan päässä, jotta voisin kokeilla miltä pyöräni uusi satula tuntuu. Paljon, pajon mukavammalta kuin se edellinen :P Hieman korkeammalle se kyllä nostaa, mutta ei onneksi mitenkään mahdottomiin korkeuksiin. Se vie vain hieman totuttelua kun jalat eivät ulotukaan yhtä alas kuin aiemmin.

Anyways, se sortuminen Prismassa. Päädyin ostamaan oncidium -orkidean eli nystykämmekän.


Kevät aiheuttaa aina vimman ostella kasveja, tänä keväänä orkideat ovat olleet erityisesti meikäläisen toivelistalla. Ja mielellään jotkin muut kuin perhoskämmekät, niitä kun minulla on jo neljä. Valitettavasti en ole koko keväänä nähnyt oikein mitään muita kuin perhoskämmeköitä. Ja silloin kun olen, rahat ovat tietenkin olleet loppu.

Nyt kun sitten näin Prismassa orkidean, jota minulla ei vielä ole, en voinut enää vastustaa kiusausta. Nyt vain toivon, ettei kasviraukka loukkaantunut pyörämatkasta kotiin. Tuuli oli vastaan melkein koko matkan.

Onnistuin sitten vahingossa ostamaan vielä yhden helpoista orkideoista. Orkideakirjani mukaan nystykämmekät ovat aloittelijaysätvällisiä orkideoita. Ne kestävät aurinkoisiakin paikkoja, toisin kuin useimmat, tosin ne pitävät viileämmistä paikoista. 10 ja 24 asteen välillä.

Saa nähdä pitääkö uusi orkideani uudesta kodistaan vai ei. Aurinkoa se ainakin saa, hieman, mutta kesäisin saattaa tulla hieman lämmin. Kastelun pitää olla säännöllistä, mutta kastelukertojen välillä kasvualusta saa kuivua kunnolla. Talvella kastellaan vähemmän, pidetään sellainen kuivempi kausi. Eikä orkideaa tarvitse uudelleenistuttaakaan ennen kuin se tarvitsee jakaa tai kasvualusta on loppuun kulunut.

Eli suhteellisen vaivaton tuttavuus tämä :)

maanantai 14. huhtikuuta 2014

7,5 kilsaa

Meikäläisen kotoa meikäläisen työpaikalle on 7,5 kilsaa, kun pyöräilee mahdollisimman vähämäkistä reittiä (on niitä kuitenkin 2-3 kun kerran Turussa ollaan...). Tarkistin sen Google Mapsista eilen, kun suunnittelin meneväni tänään pyörää vihdoinkin etsimään. Löysin sen aika lailla heti Ekotorilta. Se oli ensimmäinen pyörä, mitä se jätkä rupesi minulle esittelemään, kun oli ensin saanut selville minkä tyyppistä pyörää minulla oli mielessä.


Vähän huono kuva, mutta tuollainen maastopyörä tuli ostettua. Mustaa värinä, mikä ei ihan meikäläisen tapaista, mutta se tuntui muuten niin hyvältä että päätin ottaa sen anyways. Satula ei kuitenkaan ole kovin kivantuntuinen, tosin tässä kohtaa saattaa puhua puolentoistavuoden pyöräilyn puute :P Ja jos se ei siitä parane, niin minulla on satulanvaihtaja jo tiedossa :3

Ostin myös itselleni kypärän. Ajattelin olla kerrankin viiteliäs ja fiksu. Edellinen kypärä katosi jonkin muuton yhteydessä enkä sen jälkeen ole sellaista saanut aikaiseksi hankkia. Ja haluan myös korin, mielellään eteen, jolloin saan laukkuni nenäni alle. Olen hieman vainoharhainen sen suhteen... Ja kunnon lukko olisi myös hyvä, juuri nyt minulla on siinä sellainen kaapelilukko, mutta Ekotorilla suositeltiin U-lukkoa. On kuulemma kunnon lukko.

Vilkuilen niitä varmaan myöhemmin, kun pääsen Clas Ohlsonille pyöränkoria katsomaan. Kuvittelisi että heillä olisi lukkojakin.

keskiviikko 9. huhtikuuta 2014

Korkeuksissa

Minut saatiin suostuteltua kokeilemaan uutta harrastusta. Seinäkiipeilyä nimittäin. Muistan joskus kakarana ala-aste ikäisenä, että sitä jollain liikkatunnilla kokeiltiin ja että se oli ihan kivaa, mutta sen enempää ei sitä sitten tullut ikinä harrastettua. Nyt onkin näköjään pari kaveria, jotka sitä ovat jossain vaiheessa paljonkin harrastaneet, mutta kiipeilykavereidensa muuttaessa pois se on heiltäkin jäänyt.

Nyt he kokeilivat josko minusta saisi uutta kiipeilykaveria ja täytyy sanoa että se oli ihan kivaa ja että uudemman kerran voisin mennä :) Kauan tätäkin reissua suunniteltiin, kun ensimmäisellä kerralla meikäläiselle tuli hätähälytys töihin, kun työkaveri tuli kipeäksi eikä kukaan muu pystynyt sitä vuoroa ottamaan, ja toisella kertaa minulla olikin sitten flunssa.

Tänään päästin sitten vihdoinkin kiipeämään. Yliopistonmäellä on Kiipeilypalatsi -niminen paikka, josta saa romppeetkin vuokrattua. Tuli tosin siinä jossain vaiheessa mieleen, että jos tätä rupeaa enemmänkin harrastamaan, voisi ehkä kengät ainakin hankkia omat. Ja ehkä valjaat.

Pari ensimmäistä kipuamiskertaa jätti jalat ja kädet kyllä vähän tärrääväisiksi enkä ylös asti kertaakaan tällä kertaa vielä päässyt. Puhti loppui kesken, loppupuolella tärräys johtui enempi jo väsymyksestä kuin jännityksestä. Korkeuteenkin tottui loppua kohden, alkupuolella parin ensimmäisen kipuamisen kohdalla alastulo huippasi hieman jos katsoi alas :P

Hankalinta oli kyllä se, että väsyi (vaikka me silti onnistuttiin huhkimaan siellä kaksi ja puolituntia) ja se, että seinät on tietty tehty keskipituisille, normaaleille ihmisille. Meikäläinen tälläisenä tiitiäisenä sai vähän ekstrahaastetta käden- ja jalansijojen kurkottamisen kanssa. Ja minulle tuli itsepäinen olo yhden seinän kanssa. Mä haluan päästä sen ylös asti!

Paikat on kyllä varmaan huomenna hellinä :P Katsotaa pysyykö brikka käsissä...

Pieni yrttihylly

Sitten taas yksi juttu minkä olen kyhäillyt viime aikoina, mutta en ole muistanut/saanut aikaiseksi laittaa tänne. Eli pikku hylly "keittiön" (sen verta pieni kämppä tämä, etten ole ihan satavarma voiko tätä määritellä oikeastaan keittiöksi) ikkunan eteen. Se on pyörinyt mielessä jo jonkin aikaa, että siihen olisi kiva saada jotain pikkukasveille ja kun tuli sellainen yrttilaatikko ostettua tuossa joku aika takaisin, niin sain sitten tämänkin aikaiseksi.


Clas Ohlsonilta ostin hyllynpätkän, ketjut ja koukut, vajaan kolmenkympin satsi loppujen lopuksi. Tukevasti sain sen ylhäältä kiinni, mutta en silti aio siihen mitään pikkukasveja suurempaa/painavampaa laittaa. Ei sillä että hyllyn leveyskään hirmuisesti antaisi myöten :P

Ja yrttejä hyllyyn on etsiytynyt viisi kappaletta. Niitä oli alunperin kuusi, mutta vihanneskrassi ei kestänyt olosuhteiden muutosta marketin ja kodin välillä, se sanoi sopimuksensa irti jossain vaiheessa vaikka mitä yritin. Loput ovat timjami, salvia, minttu, oregano ja meirami. Ne voivat vallan mainiosti ja ovat tyytyväisiä uuteen kotiinsa. Hyllyn toisessa päässä hengailee myös lankaköynnös, jonka sain kukkakaupasta yhtenä kertana, ja soilikki, joka vaatii tarkempaa silmää; mokomakin juoppo...

Olen aika tyytyväinen tuohon ^.^