torstai 12. helmikuuta 2015

Salakäytävä

Meillä on kirjahyllyn alalaidassa kissoille oma salakäytävä. Ronja nukkui siellä paljon sairastuttuaan; siellä sai olla rauhassa. Nyt olemme parin päivän ajan funtsineet Poikaystävän kanssa, etä mitäs jos rakentaisi tohon lokeroon hiekkiksen kissoille. Olisi kivasti poissa näkyviltä, joten kisut saisi käydä rauhassa asioilla, ja tulisi "turhahkolle" hyllylle jokin tarkoitus. Katsotaan, mitä saadaan aikaiseksi. 
 
Samassa kirjahyllyssä on huomattavasti näkyvämpikin "salakäytävä". Carlos tykkää nukkua siinä, mistä ei tietenkään ollut yhtään uutta kuvaa puhelimella - minä tyhmä olin pinonnut lokeron täyteen vilttejä, eikä kisu-parka mahtunut nukkumaan! Mutta vanhempi kuva, jossa avointa tilaa oli enemmän. Ja Ronja, snif <3

Jano

Minulla on jano jostain syystä koko ajan nykyisin o.o Poikaystävä on kovasti perso limsoille ja mehuille - minä olen se ilonpilaaja, joka muistuttaa etteivät ne tee hyvää hampaille tai vyötärönseudulle. Juodaan me silti silloin tällöin vähän liian usein herkkuja, mutta enimmäkseen vettä. Maitoa en juo sellaisenaan, paitsi jonkinlaisena ihmeellisenä tapapinttymänä yliopistoruokalassa silloin tällöin.

Carlos tykkää juoda vessan hanasta ja Sissi taas minun lasistani. Sissi on jo niin ehdollistunut, että aina kun hän näkee vesilasin ihmisen kädessä, hän alkaa kehrätä ja tunkee juomaan. Minä annan hänen juoda, koska kissan elimistö ei kestä juomattomuutta ollenkaan ja myös koska päänsä lasiin tunkeva kisu on mahdottoman suloinen. Täytyy ottaa ensi kerralla kuva ^.^

keskiviikko 11. helmikuuta 2015

Tulivuori eli kuinka leipoa laavakakku

Tein sunnuntaina Poikaystävän ropeporukalle kolmen ruokalajin päivällisen. Jälkiruoaksi tarjoilin laavakakkua, jonka reseptin nappasin aivan mahtavalta Ann Reardonilta: Magic chocolate lava cake. Omaa versiotani on hieman muokattu, sillä keittiöapulaisellani kävi pieni laskuvirhe, ja hän laittoi brownietaikinaan noin kolme kertaa enemmän kaakaojauhetta kuin alkuperäisessä ohjeessa oli. Tuloksena browniemme oli aivan valtavan hyvää: mehevää ja suklaisempaa kuin suklaa itse. Kannattaa kokeilla jos tykkää supersuklaisuudesta ^.^

Jos englanninkielinen ohje ei hotsita, voit myös tehdä kakun pohjaksi oman maun mikään minkä tahansa brownien tai vaikka mokkapalojen pohjan. Oma pohjani on paistettu kahdessa erässä, koska suurensin ohjetta, jotta koko ropeporukalle varmasti riittäisi. Pohjasta tuli ehkä hiukan liian matala - korkeammalla pohjalla suklaan valuminen olisi näkynyt paremmin. 

1. Paista pohja. Sen on oltava täysin jäähtynyt ennen kuin alat koota jälkiruokaasi. 

2. Temperoi suklaa. Minä tosin totesin, että meillä on nyt niin viileää, että temperoimatonkin suklaa pysyy kiinteänä eikä lysähdä huoneenlämmössä niin kuin kuuluisi tapahtua, joten halutessaan voi myös jättää temperoinnin väliin ja toivoa parasta. Alla olevassa kuvassa näkyvä suklaa on temperoitu. Minä tein kahdeksan annosta ja käytin 200 g Lidlin maitosuklaata.

Levitä sula suklaa tasaiseksi kerrokseksi leivinpaperille ja anna jähmettyä. Ennen kuin suklaa on täysin jähmettynyt, leikkaa se sopivan kokoisiksi paloiksi - suklaapalat tulevat browniepohjasta leikattujen palojen päälle, joten ne kannattaa leikata hieman brownieta isommaksi. Reardon teki jälkiruoistaan pyöreitä; minä tein neliöitä, koska halusin vähentää "hukkapalojen" määrää. 

   










2. Leikkaa brownie sopivan kokoisiksi annospaloiksi ja nosta palat lautasille. Leikkaa palan keskelle reikä. Minä käytin tähän sodastream - makusiirappipullon korkkia, koska se oli sopivan kokoinen.
  

3. Aukon voi jättää tyhjäksikin, mutta minä laitoin siihen pakastimesta sulatettuja mansikoita ja mustikoita. Täyttäessä on muistettava että täytteet eivät saa olla suklaakannen tiellä. Putoamisefekti on myös näyttävämpi, jos kuuma kastike saa pudota vapaasti ilman esteitä. Jos haluat, että kastiketta valuu jälkiruoan sisältä sitä syödessä, kannattaa laittaa extrakastiketta valmiiksi koloon kasaamisvaiheessa.

4. Aseta suklaakannet paikoilleen ja valmista kastike. Minun kastikkeessani oli:
- 100g maitosuklaata
- 100g tummaa suklaata
- n. 1 - 2 dl kermaa

Sulata suklaa mikrossa. Pysäytä mikro ja sekoita suklaata 20 sekunnin välein, muuten suklaa palaa. Kun suklaa on sulaa, lisää kerma ja sekoita kunnes seos on tasaista ja kiiltävää. Kerma ei aluksi tunnu sekoittuvan suklaaseen, mutta kyllä se lopulta sekoittuu. Tarkista että kastikkeesi on varmasti kuumaa - muuten se ei sulata suklaakantta ja pääse valumaan kauniisti jälkiruoan sisälle. Jos tuntuu että kastike ei ole tarpeeksi kuumaa, lämmitä varovasti mikrossa max. 20 sekunttia kerrallaan, ja muista sekoittaa. Kastikkeen pitäisi tuntua käteen kuumalta. Nyt on aika tarjoilla :)

Tässä kohtaa annoksen ulkonäkö kuvissa muuttuu, koska emme ropeiltana muistaneet kuvata loppuvaihetta -.-  Jouduin Poikaystävän harmiksi lavastamaan hänelle uuden annoksen. Lisukkeina mansikoita, itsekeitettyä kinuskia ja valkosuklaamoussea. Allaolevin kuvien suklaakantta ei ole temperoitu.

5.  Tarjoile jälkiruoka. Kaada kuumaa suklaakastiketta suklaakannelle. Kastike sulattaa kannen ja valuu kauniisti jälkiruoan sisälle. Meillä tosin valumista piti hetki odotella - ehkä kanteni olivat liian paksut.

6. Herkuttele yhdessä ystävien kanssa!

P.S. Tämä voisi olla vaikka täydellinen ystävänpäivän herkku - valtavasti suklaata ja mansikoita. Nam ;)

sunnuntai 8. helmikuuta 2015

Kiri kiri kiri

On ollut paljon projekteja kesken, joten päivittäminen on jäänyt. Joten kiri kiri kiri:

WC: Hankittiin lähes puolentoista vuoden odottelun jälkeen vessaan kaappi. Oikeasti se on seinäkaappi, mutta meillä se on lattialla, koska emme halua porata kaakeleihin. Nyt kun saisin siihen vielä jalat - olivat Ikeasta loppu, mur - niin se ei ehkä olisi niin viblivobli (hutera). Vessan lattia ei meinaan oo ihan tasainen, mutta säädettävät jalat toivottavasti helpottaa. On se kumminkin aivan ihana kaappi <3

Etikka: Olen ollut aikeissa kokeilla marttojen ohjetta viemärin avaamiseen; muistaakseni viemäriin kaadetaan tyyliin etikkaa ja / tai soodaa tms. En ole vielä ehtinyt koska Ikeaa, kirjahyllyjen järjestelyä ja roperuokailu. Mut ehkä alkavalla viikolla. Also, Poikaystävän mielestä itsetehtyjen maustekurkkujen liemi on niin hyvää että siitä pitäisi jatkokehittää vaikka kastike ettei menisi hukkaan. Saas nähdä mitä keksin O.o

Valehtelu: Minä en mielelläni valehtele, mutta ilmeisesti olen kuitenkin todella vakuuttava yrittäessäni. Pari vuotta sitten järjestin yllätyssynttärit Pikku-Usvalle. Sain hänet uskomaan että olin paitsi unohtanut hänen syntymäpäivänsä myös päättänyt lähteä Tampereelle tapaamaan Poikaystävää. Ja kehtasin pyytää hänet syntymäpäivänään kissavahdiksi! Oikeasti mulla oli pöytä notkollaan herkkuja ja kasa kavereita hyppäämässä huutamaan yllätys. Pikku-Usva sai pienen sydärin :D

Huntu: Tulee mieleen morsiamet. Ja sokerihuntu -koriste. Jos joskus olen morsian, en tiedä käytänkö huntua. Sokerihunnun teon sen sijaan joskus opettelen!

Ullakko: Olisi aivan ihana oleskelutila. Kirjahyllyjä, paksuja mattoja, isoja nojatuoleja ja kynttilöitä. Sitten joskus ^.^ 

tiistai 3. helmikuuta 2015

Basaari-meininkiä

Piti purkaa kirjakuuset. Se tietenkin tehdään niin, että lajitellaan koko kirjahyllyn sisältö uusiksi. Ei enää teemoittain vaan aakkosjärjestykseen! (toim. huom. Kuvassa näkyy vain murto-osa kaikista kirjoistamme. Tarkka luku tulossa jahka saamme noi lajiteltua ja laskettua.)

Tervetuloa Pakanakodon kirjabasaariin!

maanantai 2. helmikuuta 2015

Yleisö





Kuva on wanha ja epäselvä, mutta pakko se on tähän käyttää kun eilen kaivelin vanhoja kuvia Ronjan muistokirjoitukseen ja satuin tämän löytämään. Siis: näin käy kun yrität kissataloudessa syödä paahtopaistia. Saat erittäin kiinnostuneen yleisön jakamattoman huomion.

sunnuntai 1. helmikuuta 2015

Ronjan aika

Ronjan aika tuli täyteen 1.9.2014

Siitä on jo aimo tovi vierähtänytkin, mutta menetyksestä toipumiseen on vielä paljon matkaa. Tämän vuoden puolella en ole enää miettinyt Ronjaa ihan joka päivä, mutta hyvin usein kuitenkin, edelleen.

Emme koskaan saaneet kunnollista diagnoosia. Kaikki alkoi elokuun puolivälissä sellaisena lauantaina, jona aivan kaikki mahdollinen meni pieleen. Sissi heitti ison huonekasvin lattialle (kasvi tietysti tuhannen päreiksi), sitten kauppareissulla Hugo (autollamme on nimi) ei enää käynnistynyt Prisman pihasta - takakontti täynnä kylmätavaraa kovilla helteillä, tietenkin. Kun lopulta olimme päässeet kotiin - auton käynnistys vaati apua yhteensä viideltä työntekijältä, vieläkin nolottaa ihan älyttömästi - ja olin juuri ehtinyt sanoa, ettei päivä ainakaan enää iltakahdeksalta voi pahentuakaan, hyppäsi Ronja syliini ja jouduin toteamaan Poikaystävälle samoin tein että soita eläinlääkäripäivystykseen, Ronjan korvat ovat keltaiset. Ihan samanlaiset kuin Nepilläkin oli. Saimme ajan puoli yhdeksitoista ja lähdimme matkaan: Ronja naukui kopassa tauotta ja tietysti saimme lisäksi vielä jännitysmomentin; mahtaako auto käynnistyä vai ei.

 (Hugo saatiin lopulta korjattua, vaikka mekaanikko ihmettelikin miten olimme sen saaneet käynnistettyä, kun ilmeisesti kaikki mahdolliset käynnistykseen tarvittavat osat kuten akku olivat vedelleet viimeisensä jo aikoja sitten. Ainoa ehjä osa taisi olla virtalukko -.-)

Kammottava lauantaipäivä päättyi siihen, että Ronja jäi yöksi tiputukseen ja minä vietin unettoman yön hermoillen. Seuraavana päivänä haettiin Ronja ja potilas sai paljon kehuja: oli kömpinyt hoitajan syliin kehräämään keskellä yötä. Kotona huomattiin nopeasti että ei näytä hyvältä. Ronja ei suostunut syömään itse. Seurasi kaksi viikkoa lääkärikäyntejä, pakkosyöttämistä ja jatkuvasti voimistuvaa epätoivoa. Koko ajan Ronja vaikutti olosuhteisiin nähden voivan jopa hyvin: jaksoi hyppiä kirjahyllyn päälle, pyysi ulos (valjaissa ulkoilutimme häntä silloin tällöin), tuli syliin / viereen kehräämään  ja parin päivän välein söi itse hieman kastiketta tai pienen palan lihaa, ja näin piti toivoa mahdollisesta toipumisesta yllä. Viimeisenä yönä hän sitten oksensi kaiken viikonlopun aikana syötetyn ruoan pihalle, ja silloin me viimein luovutimme. Seuraavana päivänä, 1.9., oli aika mennä lääkäriin viimeisen kerran.

Jälkikäteen tietenkin mietin paljon sitä, toimimmeko tilanteessa oikein: pitkitimmekö turhaan, yritimmekö liian vähän. Eihän sillä enää ole mitään väliä. Ihan viime aikoina olen miettynyt sitä, saimmeko oikeastaan kunnollista hoitoa. Päivystyksen jälkeen menimme sisäelimiin erikoistuneelle eläinlääkärille ja hän päätti verikoetta silmämääräisesti arvioiden että olimme myrkyttäneet Ronjan rönsyliljalla (joka kuuluu nimestään huolimatta parsakasvien heimoon ja on täysin myrkytön). Punasolut olivat kuulemma jakaantuneet, mikä viittaa myrkytykseen. Myöhemmin labratulokset osoittivat että lääkäri oli väärässä. Silti syitä etsittiin vain meistä: jotain vahingollista olimme varmasti kissalle antaneet. Nyt toivon että olisin osannut pitää puoleni paremmin; fakta kumminkin on että pyrin pitämään kissoistani mahdollisimman hyvää huolta. Tästä farssista ei jäänyt minulle kuin osamaksuja kesään saakka ja kuolleen kissan tuhkat kirjahyllyllä. Ikävä on valtaisa.  



Avainnippu

Usva tässä hei :) On kuulemma minun vuoroni kirjoittaa, (oikein tekstarilla muistutettiin eilen), joten yritetään:

Poikaystävällä on avainnippu ketjulla kiinni housuissa, joten häneltä eivät avaimet koskaan unohdu. Paitsi kuukausi sitten kun tarkoituksena oli lähteä Tampereelle vierailemaan hänen perheensä luona. Sählä jätti minut nukkumaan, lähti pikaiselle käynnille lähikauppaan, huomasi kaupasssa että avaimet ja lompakko ovat kotona, tuli kotiin eikä tietenkään päässyt alaovesta sisään, yritti soittaa minulle (kännykkäni oli kämpän toisessa päässä ja hiljaisella - en herännyt), ja noin yhdeksän soittoyrityksen eli puolentoista tunnin (!) päästä oli joku naapuri vihdoin tullut päästämään hänet rappuun. Heräsin sentään ovikelloon. Hups. Siinä sitten lähtöä tehdessä soittelemaan (Poikaystävän) Isovanhemmille ynnä muille että juu, vaihtelun vuoksi ollaan taas myöhässä. Sainpahan ainakin nukkua varastoon piiiitkäää reissua varten.