perjantai 1. maaliskuuta 2013

Tarina päivässä: Tuittupää

En ole koskaan ollut. Tuittupää siis. Tunnen kyllä useita. On muuten aika hankala sana kirjoittaa. Enkä oikein tiedä, mistä suunnasta tätä sanaa nyt lähestyisi; toisaalta voisi pohtia onko sana positiivisesti vai negatiivisesti latautunut ja toisaalta voisi perustella syitä sille, miksi väitän etten ole tuittupää. Tai ehkä puhua tuntemistani tuittupäistä.

Sen voin ainakin todeta, että ensimmäisesta mieleen tulleesta tuittupäästä käytän kyseessä olevaa sanaa ehdottoman positiivisesti. Toisena mieleen tulevasta taas lievän negatiivisesti. Ja kolmannesta sekä että. Aika jännää miten sanan määritelmä joustaa ja muuttuu tapauskohtaisesti.


Mitä Poikaystävälle tulee mieleen sanasta tuittupää? (siis ihan ensimmäiseksi, yhdellä sanalla)
Kesyttää. Viitaten Shakespeareen, näytelmään "Kuinka äkäpussi kesytetään"

Google ei heti keksinyt, mitä infoa olin etsimässä, mutta kyllä sieltä silti vinkkejä löytyi:



Seuraavaksi pitänee varmaan mennä googlettelemaan että "kuinka kuvakaappaus tehdään" - Poikaystävä meinaan nappasi tuon yllä olevan. Ihan minun silmieni edessä. Eikä minulla ole hajuakaan mitä hän teki. *huoh*

(Jännä muuten sekin, että minä en ainakaan yhtään tuntemaani tuittupäätä haluaisi "kesyttää". Jotenkin tuittupäisyys on niin vahva luonteenpiirre ja osa persoonaa ettei siihen minusta saisi kajota. Siinä menisi palanen ihmisestä itsestään samalla.)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti