Minä olen. Terapeutin tarpeessa ja käynyt psykoterapeutilla vuoden verran ja käyn siis edelleen. En nyt lähde selittämään syitä sille, miksi käyn terapeutilla, vaan tartun kysymykseen siitä, miksi ihmiset turvautuvat ammattikuuntelijoihin eivätkä esimerkiksi lähipiiriinsä.
Ensiksikin, terapeutin vastaanotolle ei minun mielestäni mennä siksi että saisi vain puhua ja toinen kuuntelisi. Psyykkiset ongelmat harvoin häviävät sillä että niistä kerran tai kaksi puhuu ja sitten ne unohtaa. Terapeutti osaa ammattinsa puolesta esittää oikeanlaisia kysymyksiä, joihin vastaamalla oman mielenterveyden ongelmakohdat hahmottuvat paremmin. Itse esimerkiksi olen terapeutin vastaanotolla huomannut, että masennukseen sairastumiseni syyt eivät todellakaan ole niin ilmeisiä kuin olin ( ja kaikki muutkin olivat ) kuvitelleet. Syy-seuraus -suhteet on vaikea subjektiivisesti erottaa - minkä tähden minusta lähipiirin kuunteleva korva ei usein riitä. Ehdottoman tärkeää on, että on terapeutin lisäksi yksi tai useampi luottoystävä joihin turvata ( terapeuttia usein näkee vain tunnin tai kaksi viikossa ), mutta luottoystävä ei pysty suhtautumaan asioihin yhtä objektiivisesti kuin terapeutti. Terapeutti osaa ammatti-ihmisenä myös antaa konkreettisia ohjeita jokapäiväiseen selviytymiseen ja "ajatusmaailman parantamiseen" ( esim. burn-outin läpikäyneen työnarkomaanin on tärkeää muuttaa ajatusmallia jossa työ aina menee levon edelle yms. )
En ajatellut kirjoittamista aloittaessani että tämä olisi näin vaikeaa. Ehkä aihe on vielä liian henkilökohtainen / tuore että on hankalaa saada ajatuksia järjestettyä selkeäksi tekstiksi. Ehkä tästä nyt jotain selvää saa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti