maanantai 24. syyskuuta 2012

Tasajako ;)

Yökölle kengät...
... Carlokselle laatikko.
Toimii >)

tiistai 18. syyskuuta 2012

Vaihteeksi

Poikkeuksellisesti aion nyt valittaa hieman koulusta. Ainakin koulumme informaation kulun tehokkuudesta :/ Se kusee. Meille oli ilmoitettu viikko pari takaisin jatkavien infossa, että kansainvälisyyskurssin infotilaisuus olisi 19.9. Eli huomenna. Se oli ilmoitettu hyvin selvästi ja vielä kirjoitettu selkeästi power point -esitykseen.

Se saakutan info oli tänään. Sinä päivänä, joksi meikäläinen oli varannut ajan poliisilaitokselle passin uusimista varten. Se oli vielä pitkä info, plus vielä valmistelutunteja. Tunnit olisivat kestäneet neljään saakka ja alkoivat puolilta päivin.

Minnen käsitä, missä siitä on ilmoitettu. Minä kun olen niiden tunnollisten oppilaiden joukossa, jotka saakeli eivät ikinä ole poissa. Mä en ole kuullut henkäystäkään siitä, että se tilaisuus olisi siirtynyt. Onnekseni kuulin siitä tänään parilta samalla kurssilla olevalla luokkalaiseltani, muuten se olisi jäänyt täysin välistä.

Ja kun nyt kerran aloitin koulusta purnaamisen voinkin sitten jatkaa hieman lisää. Jos minulta kysytään, niin ne rahat, jotka on varattu per oppilas kansainvälisyyskurssin työssäoppimisjaksoa varten on hiukka liika pieni. Varsinkin jos on lähdössä jonnekin kauemmaksikin. 300 euroa. Loput täytyy maksaa itse...

Tiedä sitten onko tuo summa kiveen hakattu, kun en ollut tarpeeksi kauan infossa, että olisin päässyt opettajaa haastattelemaan, mutta oma pieni haaveeni että olisin päässyt Australiaan taitaa romahtaa tähän. Pelkästään halvin löytämäni matka sinne, Helsinki - Sydney (esim.) - maksaa noin 750 euroa. Ja se oli siis yhteen suuntaan.

Toinen paikka johon minulla olisi hinku mennä olisi Englanti, Lontoo varmaankin tosin Irlannissakin olisi varmaan mahtavaa, ja sinne halvin lento on jo hieman järkevimmissä hinnoissa, 73 euroa suunta. Siinä kohtaa "apurahoista" jäisi vielä 150 käytettäväksi johonkin muuhun. Kahdeksan viikon aikana.

Joten Lontooseen päin sitä sitten varmaan mennään. Asumisen kanssa ei hirmuisesti tarvitse jaksojen kanssa yleensä huolehtia, työpaikalta saa useimmin majoituksen ja joskus jopa yhden aterian päivässä. Mutta muuten kaikki loppu pitää rahoittaa itse. Muu ruoka, muut matkat, vapaa-ajan vietto ja jos jotain tuliaisiakin haluaisi viedä, niin ne tietty.

Hirmuisen huolissani en ole. Tiedän että pystyn säästämään rahaa matkaa varten (tervemenoa opintolaina ;) ) ja Kelalta saa ulkomailla opiskelujaksojen ajaksi korotettua opintotukea, jos toimittaa Kelaan kaikki oikeat paperit tietty. Ja tässä kohtaa se ei kyllä enää pystymisestä ole kiinni, mähän säästän sitä rahaa, ku jo näin pitkällä ollaan. Mä haluun sinne ulkomaille työssäoppimaan >) Ja mä oon jo ihan täpinöissäni!

Olin muuten tänään leffassa ku superpäivä on ja kävin Pikku-Usvan kanssa katsomassa Urhean. On muuten aika hyvä leffa taas Disneyltä :D

sunnuntai 16. syyskuuta 2012

Kissojen nukkumapaikat ja -asennot IV


 Kaikki tietävät että kissat rakastavat pehmeillä pinnoilla nukkumista. Suurimman osan aikaa meidän kisut eivät tosiaankaan ole poikkeuksia.


Sohvalla viltin päällä...
... ja käsityön päällä.

Nojatuolissa

Vuodesohvalla
Hattuhyllyllä huivikasassa

Nojatuolissa "Prinsessa ja herne" -sadun inspiroimana
 Joskus myös kovemmat pinnat kelpaavat:

Lattialla tikashyllyn alla

Television päällä
Kaapin päällä
Silityslaudalla
Lattialla, pään alle sentään revitty tyyny nojatuolista.

Haaaukotus
Tässä ei nukuta, vaan harjataan. Mutta kyllä sylikin joskus unipaikaksi kelpaa ;)



Kokeilussa: Olof Viktorin leipä (omenajuuri)

Jei, sadas blogimerkintä. Ei nyt keskustella siitä moniko niistä on Yökön... Ja kyllä, täällä kirjoittaa vaihteeksi Iltausva, minäkin tosiaan olen yhä hengissä ja joskus tulee jotain tehtyäkin. Viikon päästä poikaystävälläni on synttäri/tupari yms. bileet, jonne minäkin olen tietenkin menossa, ilmeisesti jonkinlaisena keittiöhengettärenä. Käymissammiossa sihisee 30 litraa viikinkisimaa (tällä tekokerralla en ole juuri kuvannut tai dokumentoinut kun vasta toinen yritys menossa, tulevaisuudessa kun homma alkaa olla tutumpaa niin varmasti ilmestyy tarkempaa tekovaiheselostusta) ja jos lupauksen mukaisesti saan rahaa niin ensi viikolla leivotaan paljon keksejä. Tänään otin kokeiluun myös Olof Viktorin leivän, jonka valmistusprosessi on kuusipäiväinen - jos onnistuvat niin bilettäjät saavat sitten leipää maisteltavakseen. Lupailtua tuli myös ruisleipää, joten viikko tulee tosissaan kulumaan keittiössä. Voi harmi :D

HS: Olof Viktorin leipä, resepti
HS: Ja kuudentena päivänä valmistuu leipä

^ Hesarin sivuilta tosiaan löytyi resepti ja reseptiin liittyvä kirjoitus leivän tekoon koukuttuneelta toimittajalta. Minulla on nyt omenajuuren alku lasipurkissa ja laitoin sen uuniin odottamaan - uuni ei siis ole päällä, ajattelin vaan että se voisi olla sopivasti lämmin ja aika vedoton paikka. Ja turvassa kissoilta...

Viikon mittainen leipäurakka alkaa omenajuuresta:

- 1 dl 35-asteista vettä
- 200g vehnäjauhoja
- 100g raastettua omenaa

--> Sekoita yhteen, laita seos kannelliseen lasipurkkiin ja jätä purkki sopivan lämpimään paikkaan kolmeksi päiväksi. Juurta sekoitetaan päivittäin.

Minä pidän teidät edistymisestä ajantasalla :)

edit:// 4. päivänä esitaikina
         5. päivänä varsinainen taikina
         6. päivänä paistopäivä

Omenajuurenalku uunissa...

...sekä tietysti reipas kissa-apulainen.

Ladykin ilmestyi paikalle - Ronja himoitsee aivan hulluna raakoja taikinoita O.o  

perjantai 14. syyskuuta 2012

Kerjäläisprinsessa

Hihhei, mä oon taas terve! No, melkiein ainakin. Hiukka väsyttää vielä ja nenä vuotaa ku seula :/ Mutta sain Kerjäläisprinsessan luettua. Itse asiassa lopetin sen jo heti taudin alussa, sillä se ei mikään paksu kirja ole. 188 sivua.

Vähän lyhkäsen puoleiseksi se minusta jäi, mutta se olikin suunnattu nuoremmalle lukijakunnalle kuin meikäläinen. Hyvä kirja se silti oli ja arvostelu Risingin sivuilla piti siinä kohtaa ainakin paikkansa, että Magdalena Hai kuvailee ihanasti. Ja pidin hänen kehittelemästään vaihtoehtohistoriasta ja tykästyin kirjan versioon ihmissusista :) Juoni ei ollut kovinkaan yllättävä, mutta se ei tässä kohtaa minua haitannut (ja steapunk -kirja suomeksi? Pakko kokeilla oli se sitten millaista soopaa tahansa), en ollut odottanutkaan mitään erikoisia tai yllättäviä juonikäänteitä. Härveleitä kyllä löytyi.

Ja sitten siirrytään Steampunkiin ja Kolmanteen antikristukseen :D


maanantai 10. syyskuuta 2012

Mä vihaan flunssia!

Ihan oikeasti. Todennäköisesti se, että sairastan niitä melkoisen harvoin (tämä kyseinen tauti on ensimmäinen flunssa varmaan kolmeen vuoteen) lisää minun vastenmielisyyttäni niitä kohtaan. Tämä alkoi perjantaina illalla sellaisella ärsyttävällä kurkun karheudella, ihan ku olisi nukkunut koko yön suu auki, eikä se mennyt saakeli millään pois. Ja luulen, että lauantain kymmentuntinen työvuoro ei edistänyt tervehtymistä kovin hyvin, mutta silloin en tuntenut oloani vielä näin kuolleeksi.

Se varmaan kostautui sitten eilen, kun heräsin aamulla ja sain huomata että korvani naksuvat ja paukkuvat ja olivat puolen aikaa lukossa. Korvillani on tapana tehdä niin flunssien aikana. Ja illalla minulle nousi kuume. Joten nyt olen ensimmäistä kertaa koko tämänkertaisen koulu-urani aikana, kolmas ja viimeinen vuosi meneillään, kotona sairastamassa. Sain kolme päivää sairaslomaa ja missaan taudin takia yhden kouluprojektin ja kahdeksan tuntia ammatillista opetusta.

Poissaoloista en tule saamaan huutia, eikä minun sairaslomatodistuksen takia tarvitse korvata mitään tunteja, mutta minua vain harmittaa ja ärsyttää kun joudun varmaankin taas repimään ja kiskomaan kaiken helvetillisellä vaivalla ulos luokkalaisistani ja siltikin minulta jää varmaankin valtaosa tiedoista saamatta >/ Toisaalta, meidän luokalle on tullut tänä vuonna ihanan tunnollisia yo-pohjaisia ihmisiä. Taidankin kysellä kaiken suoraan heiltä.

Olen kaiken lisäksi tartuttanut flunssan Iltausvaan. Tai sitten se oli meidän ihana, höntti kaverimme, joka on myös jokin aika takaisin sairastanut flunssan muistaakseni. Usva rupesi tänään mittailemaan kuumetta myös ja koholla lämpö hänelläkin oli.

Onneksi minnulla on aikakin hyvää ajankulua. Iso kasa äidiltä saatuja leffoja ja sarjoja sekä oma viimeaikainen hankinta, vanha teinisarja H2O, joka kertoo merenneidoista. Tuli joskus telkkarista, kun olin yläasteikäinen. Mukavan yksinkertaista ihmisuhdehössötystä kolmesta teinitytöstä, jotka onnistuvat muuttamaan itsensä merenneidoiksi. Ei tarvitse ajatella liikaa ja jaksot ovat lyhyitä puolen tunnin pätkiä.

Tämä oli tälläinen vinetyspostaus kurjasta olostani, jotta koko maailma, joka varmasti on ihan hurjan kiinnostunut meikäläisen elosta ja menosta, voisi jakaa tämän kanssani ;) Ignooratkaa minut...

lauantai 8. syyskuuta 2012

Ai...

Kymmenen tuntia foodrunnerina. Ai saakeli se tekee jalat ja kädet kipeiks. Mun jalkani kuolee ja ranteet ja sormet on kipeitä. Päätin just et jatkoa varten ostan itselleni jossain vaiheessa rannetuet pitkien vuorojen varalta. Mahdankohan päästä huomenna sängystä ylös...? >)