Salakäytävä

 

Meillä on kirjahyllyn alalaidassa kissoille oma salakäytävä. Ronja nukkui siellä paljon sairastuttuaan; siellä sai olla rauhassa. Nyt olemme parin päivän ajan funtsineet Poikaystävän kanssa, etä mitäs jos rakentaisi tohon lokeroon hiekkiksen kissoille. Olisi kivasti poissa näkyviltä, joten kisut saisi käydä rauhassa asioilla, ja tulisi "turhahkolle" hyllylle jokin tarkoitus. Katsotaan, mitä saadaan aikaiseksi. 

 

 

Samassa kirjahyllyssä on huomattavasti näkyvämpikin "salakäytävä". Carlos tykkää nukkua siinä, mistä ei tietenkään ollut yhtään uutta kuvaa puhelimella - minä tyhmä olin pinonnut lokeron täyteen vilttejä, eikä kisu-parka mahtunut nukkumaan! Mutta vanhempi kuva, jossa avointa tilaa oli enemmän. Ja Ronja, snif <3

Jano

Minulla on jano jostain syystä koko ajan nykyisin o.o Poikaystävä on kovasti perso limsoille ja mehuille - minä olen se ilonpilaaja, joka muistuttaa etteivät ne tee hyvää hampaille tai vyötärönseudulle. Juodaan me silti silloin tällöin vähän liian usein herkkuja, mutta enimmäkseen vettä. Maitoa en juo sellaisenaan, paitsi jonkinlaisena ihmeellisenä tapapinttymänä yliopistoruokalassa silloin tällöin.

Carlos tykkää juoda vessan hanasta ja Sissi taas minun lasistani. Sissi on jo niin ehdollistunut, että aina kun hän näkee vesilasin ihmisen kädessä, hän alkaa kehrätä ja tunkee juomaan. Minä annan hänen juoda, koska kissan elimistö ei kestä juomattomuutta ollenkaan ja myös koska päänsä lasiin tunkeva kisu on mahdottoman suloinen. Täytyy ottaa ensi kerralla kuva ^.^

Yleisö

Kuva on wanha ja epäselvä, mutta pakko se on tähän käyttää kun eilen kaivelin vanhoja kuvia Ronjan muistokirjoitukseen ja satuin tämän löytämään. Siis: näin käy kun yrität kissataloudessa syödä paahtopaistia. Saat erittäin kiinnostuneen yleisön jakamattoman huomion.

Ronjan aika

Ronjan aika tuli täyteen 1.9.2014

Siitä on jo aimo tovi vierähtänytkin, mutta menetyksestä toipumiseen on vielä paljon matkaa. Tämän vuoden puolella en ole enää miettinyt Ronjaa ihan joka päivä, mutta hyvin usein kuitenkin, edelleen.

Emme koskaan saaneet kunnollista diagnoosia. Kaikki alkoi elokuun puolivälissä sellaisena lauantaina, jona aivan kaikki mahdollinen meni pieleen. Sissi heitti ison huonekasvin lattialle (kasvi tietysti tuhannen päreiksi), sitten kauppareissulla Hugo (autollamme on nimi) ei enää käynnistynyt Prisman pihasta - takakontti täynnä kylmätavaraa kovilla helteillä, tietenkin. Kun lopulta olimme päässeet kotiin - auton käynnistys vaati apua yhteensä viideltä työntekijältä, vieläkin nolottaa ihan älyttömästi - ja olin juuri ehtinyt sanoa, ettei päivä ainakaan enää iltakahdeksalta voi pahentuakaan, hyppäsi Ronja syliini ja jouduin toteamaan Poikaystävälle samoin tein että soita eläinlääkäripäivystykseen, Ronjan korvat ovat keltaiset. Ihan samanlaiset kuin Nepilläkin oli. Saimme ajan puoli yhdeksitoista ja lähdimme matkaan: Ronja naukui kopassa tauotta ja tietysti saimme lisäksi vielä jännitysmomentin; mahtaako auto käynnistyä vai ei.

 (Hugo saatiin lopulta korjattua, vaikka mekaanikko ihmettelikin miten olimme sen saaneet käynnistettyä, kun ilmeisesti kaikki mahdolliset käynnistykseen tarvittavat osat kuten akku olivat vedelleet viimeisensä jo aikoja sitten. Ainoa ehjä osa taisi olla virtalukko -.-)

Kammottava lauantaipäivä päättyi siihen, että Ronja jäi yöksi tiputukseen ja minä vietin unettoman yön hermoillen. Seuraavana päivänä haettiin Ronja ja potilas sai paljon kehuja: oli kömpinyt hoitajan syliin kehräämään keskellä yötä. Kotona huomattiin nopeasti että ei näytä hyvältä. Ronja ei suostunut syömään itse. Seurasi kaksi viikkoa lääkärikäyntejä, pakkosyöttämistä ja jatkuvasti voimistuvaa epätoivoa. Koko ajan Ronja vaikutti olosuhteisiin nähden voivan jopa hyvin: jaksoi hyppiä kirjahyllyn päälle, pyysi ulos (valjaissa ulkoilutimme häntä silloin tällöin), tuli syliin / viereen kehräämään  ja parin päivän välein söi itse hieman kastiketta tai pienen palan lihaa, ja näin piti toivoa mahdollisesta toipumisesta yllä. Viimeisenä yönä hän sitten oksensi kaiken viikonlopun aikana syötetyn ruoan pihalle, ja silloin me viimein luovutimme. Seuraavana päivänä, 1.9., oli aika mennä lääkäriin viimeisen kerran.

Jälkikäteen tietenkin mietin paljon sitä, toimimmeko tilanteessa oikein: pitkitimmekö turhaan, yritimmekö liian vähän. Eihän sillä enää ole mitään väliä. Ihan viime aikoina olen miettynyt sitä, saimmeko oikeastaan kunnollista hoitoa. Päivystyksen jälkeen menimme sisäelimiin erikoistuneelle eläinlääkärille ja hän päätti verikoetta silmämääräisesti arvioiden että olimme myrkyttäneet Ronjan rönsyliljalla (joka kuuluu nimestään huolimatta parsakasvien heimoon ja on täysin myrkytön). Punasolut olivat kuulemma jakaantuneet, mikä viittaa myrkytykseen. Myöhemmin labratulokset osoittivat että lääkäri oli väärässä. Silti syitä etsittiin vain meistä: jotain vahingollista olimme varmasti kissalle antaneet. Nyt toivon että olisin osannut pitää puoleni paremmin; fakta kumminkin on että pyrin pitämään kissoistani mahdollisimman hyvää huolta. Tästä farssista ei jäänyt minulle kuin osamaksuja kesään saakka ja kuolleen kissan tuhkat kirjahyllyllä. Ikävä on valtaisa.  

Turkki

Keiki ei ilmeisesti ole ollut kynttilöiden kanssa tekemisissä aiemmin. Totesin, että asian on oltava niin, kun nuori herra kaikessa rauhassa istuskeli pöydällä ja iski häntänsä kynttilään. Ja rupesi hämillään nuuhkimaan ilmaa kun olin kiireesti napannut hännän pään turvaan vain muutaman karvan kärähdettyä. Sen jälkeen turkki on onneksi pysynyt liekeiltä turvassa :P Sitä on myös tullut hieman tarkemmin vahdittua.

Suojelija

Nimesin ompelublogissani Nepetan jossain vaiheessa (kun koin pystyväni, kesti muutama kuukausi ennen kuin koin sopivaksi napata Nepin kuvan pois "avustajieni" joukosta) Pakanapesän suojelushengeksi. Se tuntui tavallaan sopivalta, kun Nepen uurna nököttää tuolla hyllyn kulmalla ja tavallaan suojelee koko kämppää. Tai sen kissoja ainakin :P

Nepi ihmettelee muuttopuuhia. Viimeisiä kuvia Nepistä Usvan ja minun jakamassa kämpässä. Iso pino kuvia on otettu tässäkin kämpässä.

Keiki ei ole vielä päässyt avustajien joukkoon. Katsotaan ensin asettuuko se kodiksi (siis Nulan mielestä :3 ).

Valopilkku

Pieniä valopilkkuja joka päivässä. Tänään oli kiva rope -päivä :)

Kisupäivitys: Edelleen ollaan melko samoilla linjoilla. Eilen oli hetki kun katsoin jo että joko ne rauhoittuivat, mutta se käsitys korjattiin hetken kuluttua. *huokaus*

Muutos

Vielä ei hirveästi ole muutosta tapahtunut Nulan suhtautumisessa Keikiin. Se saattaa kyllä hyvin mahdollisesti johtua siitä että Keiki on ihan hippasen liian innokas. Eikä sekään auta asiaa että Keiki ilmeisesti kuvittelee edelleen että hänellä on kulkuset tallella. Nula on saanut kerran jos toisenkin palauttaa nuoren herran takaisin maanpinnalle. Enemmän tai vähemmän kovaäänisesti.

Olen varovasti koittanut jättää heitä kahdestaan menemällä pesutupaan tai lähikauppaan, kun töihin täytyy kuitenkin mennä. Eilen jätin heidät sitten hieman pidemmäksi aikaa kaksistaan kun kävimme kiipeilemässä. Kotiin palattuani kaikki olivat ainakin hengissä eikä mikään ollut rikki, joten uskallan olettaa että mitään turhan suurta painintaa täällä ei ole harrastettu.

Yritän muutenkin, vaikka olisin paikalla, pysytellä etäällä kaksikon selvitellessä välejään. Ainoa jota en siedä yhtään on Keiki tapa väijyä Nulaa kun tämä on vessassa. Siinä kohtaa käyn joko hätistämässä pois tai nostamassa syliin. Minua ei pahemmin huvita ruveta siivoamaan vahinko- tai protestipisuja tai muita sen takia että Nula ei saa käydä vessassa rauhassa.

No, katsotaan ja toivotaan että Nula ennemmin tai myöhemmin huolii Keikin. Jos edes rauhoittuisivat hieman.

Vintiö

Kulttuuri

Mitäs kulttuuria sitä onkaan viime aikoina tullut harrastettua? Ei hirveästi mitään, kiitos migreenin väsyttävän voiman vaikka viime aikoina olo onkin tuntunut paremmalta. Elokuvissa on jaksanut käydä sentään.

Joulun alla käytiin siskon kanssa jokajouluisella leffareissulla katsomassa viimeinen Hobitti -leffa. Tykättiin että oli ihan ok, vaikka se vaatikin sellaisen aivot-narikkaan -lähestymisen. Eräs toinen kaveri tiivisti leffan aika mainiosti. Puoli tuntia juonta, kaksi tuntia mättöä.

Sitten käytiin uudenvuoden alla kaverin kanssa katsomassa Exodus. Olin saanut siskolta kaksi ilmaislippua elokuviin ja toinen piti käyttää ennen vuoden loppua. Exodus oli kyllä hieno leffa katsoa, mutta siinä kyllä hypähdeltiin kohtauksesta toiseen ajoittain hämmentävästi ja kaveri joka tunsi tarinan hieman minua paremmin (meikäläisen tuntemus tarinasta nojautuu pääasiassa Egyptin prinssi -animaatioon) oli sitä mieltä että homma ei nyt ihan niin mennyt kuin leffassa. Mutta kyllä sen ilmaislipulla katsoi ja Christian Bale on hyvä näyttelijä.

Ja seuraavaksi ollaan menossa kavereiden kanssa katsomaan Taken 3. Hieman kyllä kohottelin kulmiani kun kuulin että niistä on kolmaskin leffa tulossa ja pakostakin mietin että kenet ne nyt tällä kertaa kaappaavat. Ilmeisesti lähtökohta on tällä kertaa kuitenkin se, että päähenkilö lavastetaan ex-vaimonsa murhasta. Ja joutuu suojelemaan tytärtään siinä sivussa. 

Olen aikaisemmista Taken -leffoista tykännyt, varsinkin kun päähenkilöä näyttelee Liam Neeson ^.^ Joten jolleivät ne nyt ole menneet mitään sössimään tässä välissä, niin uskoisin pitäväni myös tästä kolmosleffasta. Niillä odotuksilla ainakin leffaan olen menossa. 

Ja paljon kivoja leffoja muutenkin tulossa, jotka haluan käydä katsomassa. Uusin Avengers täytyy nähdä, Big Game kuulosti hauskalta, neljäs osa Jurassiciin, Big Eyes, Nouseva Jupiter vaikutti ihan viihdyttävältä ja Mortdecai; koska Johnny Depp :P Ja ensi jouluna meidän joululeffaksemme siskon kanssa taitaa tulla uusin Star Wars.

Kissapäivitys: Nula suhtautuu edelleen epäluuloisesti uuteen tulokkaaseen :3 Nyt molemmat ovat kuitenkin sammuneet hetkeksi aamupäivän sähläilyn uuvuttamina. 

Hyvyys - eli siis uusi kissa

Nula saa kaverin! Minulla on koko ajan ollut suunnitelmissa etsiä Nulalle uusi kaveri sen jälkeen kun Nepeta meni. Tietysti siinä kului ensin hieman aikaa totuttautua siihen ettei Nepetaa enää ollut ja sitten meni oma aikansa löytää kyseinen kaveri. Yllättävän hankalaa löytää kissaa Turun alueelta, kun koitin ensin katsella netissä kisuja hoitoeläinsivustoilta.

Turun eläinhoitolasta sellainen kuitenkin löytyi, kun kävin työkaverin kanssa uudenvuodenaattona siellä katselemassa. Vuoden vanha kolli, harmaa ja valkosukkainen, pyöri ja hyöri ja naukui siellä niin pontevasti ettei siihen voinut olla ihastumatta. Pää puski heti kun meni tarpeeksi lähelle.

Tänään uusi kisu tuli sitten kotiin. Ne eivät eläinhoitolasta anna niitä eläimiä heti mukaan, vaan ne varataan ja haetaan sitten kun ne on rokotettu, leikattu (jos tarve) ja niille on laitettu tunnistustatuointi. Usva ja Usvan poikaystävä olivat ihania ja antoivat kyydin ^.^ Takaisinmatkalla ei meinattu löytää takaisin kotiin :P Jouduttiin parit uukkarit tekemään ennen kuin päästiin kotiin asti.

Ja tässä onkin sitten Keiki :) Ihme kun on yhtään mukiinmenevää kuvaa saanut otettua. Nuorukainen ei meinaa pysyä paikoillaan sitten millään. Ja seuraa Nulaa kuin hai laivaa. Keiki tekisi oikein mielellään tuttavuutta, mutta Nula on vielä hieman epäileväisellä tuulella. Joten Keiki tutkii kämppää ja käy aina välillä tarkistamassa että joko jo. 

Kierrellään ja kaarrellaan oikein kunnolla. Tappelua ei olla kuitenkaan saatu aikaiseksi, mikä on positiivista. Uskalsin jopa jättää kisut hetkeksi kaksistaan kun käväsin pesutuvalla heittämässä kantokopan osia ja pyyhkeitä pesukoneeseen. Keikillä sattui vahinko kun ajettiin kotiin.

Hieman tumma kuva.

Kiva paikka Keikille tuntuu olevan meikäläisen uusi sohvapöytä :) Sain sen joululahjaksi kaverilta, joka teki sen itse. Oma itse tehty joulukortti tuntui kovin riittämättömältä sen rinnalla. Mutta uusi kissa on ihana ja suloinen ja toivon mukaan Nula huolii Keikin talon asukiksi ennen pitkää. Ei olisi kivaa jos tarvitsisi palauttaa Keiki eläinhoitolaan koska Nula ei huoli toisesta.

Anyways uusi kissa sopii mielestäni oikein hyvin päivän sanaan :P

... liikaa ajatuksia

Nepetan poismeno on aiheuttanut hieman liikaa ajatuksien pyörimistä ja pohdintoja meikäläisen päänupissa, tai siltä ainakin tuntuu. Kaipa minulla sitten on jonkin asteinen analyyttinen mieli kuten neitsyillä lukemani mukaan tuppaa olemaan. Varsinkin illalla nukkumaan mennessä, kun valon sammuttaa alkaa ajatukset pyörimään. Sitä jotenkin odottaa kuulevansa sen kulkusen kilahduksen Nepin hypähtäessä sänkyyn nukkumaan minun viereeni ja kun tietää että sitä ei tule, niin ajatukseni kulkeutuvat muutamaan viime viikkoon ja sieltä Nepin viimeiseen eläinlääkärikäyntiin.

Ja sitten tulee mieleen kaikki pieniä yksityiskohtia siltä reissulta. Suukko Nepin kuonolle tai se kun Nepi katseli rauhallisena ympärilleen kun lääkäri teki tutkimustaan. Nepi oli niin kiltisti. Ja sitten tulee mieleen se hetki kun Nepi tyynen rauhallisena lepuuttaa päätään minun käsivarrellani samalla kun minä itse hajoan siinä vieressä uutisten jälkeen. Ja se kun Nepi ei sitten ollutkaan enää siinä. Minä silitän mutta Nepiä ei ole.

Se ei tunnu järkeenkäyvältä, minulle ainakaan, että yhtäkkiä on vain poissa. Minua rupee askarruttamaan että mihin Nepi meni. Se hieman hermostuttava ajatus että Nepi vain lakkasi olemasta ei jotenkin taas tunnu loogiselta ja sitten meikäläisen mieli rupee pohtimaan että eikö se tunnu loogiselta sen takia että se on minusta pelottava ajatus vai olenko ihan oikeasti sitä mieltä... No sitten meikä pohtii niitä hyviä paikkoja joihin Nepi olisi voinut päätyä. Mutta sekin tuntuu olevan vähän niin ja näin. Ehkä kaikki ne ovat välietappeja, ajatus siitä että hengaa kuoleman jälkeen uskomuksista riippuen jossain hyvässä paikassa siitä eteenpäin ei sekään oikein istu.

Kaikista kuolemanjälkeisistä tapahtumista (?) sielunkierto tuntuu loppujen lopuksi loogisimmalta. Olikohan se joksus fysiikan tunneilla kun puhuttiin energiasta ja siitä kuinka se ei häviä mihinkään, muuttaa vain muotoaan. Tuntuu jollain lailla järkeenkäyvältä että sama koskisi elämää ja kuolemaa. Paha sitten sanoa että mihin Nepi on päätynyt, mutta minusta on mukavaa ajatella että hän syntyisi hieman terveempään ja pidempään elämään. Mielellään aika paljonkin.

Kriisi

Pieni kriisi vain,  mutta kuitenkin... Tajusin bussissa että olin töihin lähtiessä unohtanut Nepin kaulapannan kotiin. Aiheutti pienen ahdistuksen. Sen jälkeen kun Nepi nukutettiin vähän päälle viikko sitten, en ole osannut lähteä kämpästä ilman Nepin kaulapantaa ranteen ympärillä. Ja tänään se unohtui! Ahdistus...

Hiljaisuus

Nepeta on nyt sitten mennyt. Eteenpäin. Kesämaahan. Manan majoille. Ja toivon mukaan syntyy uudelleen hieman pidempään elämään...

Tästä syystä meikäläinen on nyt viime aikoina ollut hieman hiljaisempi. Nepeta alkoi voida huonosti kesäkuun lopulla ja markkinoiden jälkeen vein hänet sitten lopulta eläinlääkärille, jossa sitten juostiinkin vähän enemmän kun maksa-arvot vain kohosivat.

Viime torstaina oli sitten aika ultraääneen. Eikä tulokset olleet hyviä. Nepellä oli eläinlääkärin mukaan valtava kasvain haimassa, joka sotki maksan ja sappiteiden toiminnan mistä maksa-arvojen kohoaminen johtui. Kaikki lääkärit oli tähän asti puhuneet kuinka epätodennäköistä kasvaimen tai vajaatoiminnan ilmeneminen kolmevuotiaalla kissalla olisi, joten minä tyylikkäästi jäädyin. Päässä vain pyöri että 'Haima. Haima oli tärkee...'

Niin tärkee lopulta ettei sille voi tehdä mitään. Kasvain oli niin iso että lääkäri suositteli unilääkkeen antamista samalla käynnillä. Vaikka Nepelle olisikin annettu kipulääkkeitä ja ties mitä muita, sillä olisi saanut vain pari päivää lisää aikaa.

Joten Nepe sai unilääkkeen ja nukkui pois ja meikäläinen jäi suremaan ja vääntämään itkua. Toistaiseksi edelleen. Itku on sentään hieman vähentynyt.

Paitsi kun törmää pentukuviin. Tännekin piti laittaa vain yksi tai kaksi kuvaa. Justiinsa...

"Always remember to forget

The things that made you sad.

But never forget to remember

The things that made you glad."

- Irish blessing

Huipulla!

Ja sitten päästiin huipulle. Ja puhti pois :P

tiu tiu

Joku on hieman tokkurassa tänään kiitos aamuisen eläinlääkärikäynnin, kun käytiin sterilointileikkauksessa.

Sitä ollaan hyvin ylepitä kun päästiin toiselle askelmalle iäisyyden yrittämisen jälkeen. Ja minuahan ei kuunnella kun yritän vihjata ettei tuo ole välttämättä hyvä idea...

Kisukuvia!

Päätinpäs pistää tänne vähän kuvia Nulan puuhailuista :D Hän on muun muassa löytänyt uusia nukkuma- ja oleskelupaikkoja.

Ja Nepetan kanssa mennään kovaa vauhtia, kun leikitään :P Osat ovat vaihtuneet...

Kori

Tiimarissa on se konkurssiale meneillään ja meikä käväisi ostamassa hieman koreja sieltä. Niitä kun tarvitsee aina ja minulla on ollut suunnitelmissa hankkia muutama keittiön kaappeihin. Anyways, yksi iso kori jäi yli odottamaan että löydän sille paikan.

Sitä odotellessa, korille löytyi muu tarkoitus

Nepin uusi nukkumapaikka :)

Pieni opiskelija

Ajattelin alkaa tehdä italian läksyjä, mutta kirjat oli varattu parempaan tarkoitukseen ^.^ Tarkoittaako tää nyt sitä että mäkin voin mennä takaisin nukkumaan?

Kesä?

Nyt täytyy kyllä sanoa että tuntuu ihan siltä kuin kesä olisi vain vilahtanut nopiana ohitse. Vastahan mä tulin Irlannista! Mut paljon tässä on sätättykin. Tuli valmistuttua koulusta, muutin uuteen kämppään eli Pakanakoto kattaa nykyään sitten kaksi kotoa, sain työpaikan kesäksi ja ainakin toistaiseksi vähän pidempäänkin.

Uusin muutos taitaakin olla uusi tulokas meikäläisen huushollissa. Sissi kun oli ihan rakastunut Usvaan ja Poikaystävään eikä tullut niin kauhean hyvin toimeen Nepetan kanssa, niin meidän prinsessa jäi sitten Usvalle. Nepi taisi olla mm. vähän liian raisu Sissin makuun. Joten Nepi tuli sitten yksinään minun kanssani tänne uuteen paikkaan. Olin jo päättänyt ennen muuttoa että Nepille täytyy hankkia kaveri sitten jossain vaiheessa ja se tuli aika selvästi ilmi siinä muuton jälkeen että Nepi oli hieman yksinäinen. Joten tuossa ehkä about kuukausi sitten lölysin vihdoinkin Nepille kaverin.

Saanen esitellä, Nula :)

Nula on kovin pieni, minust tuntuu että hän on hieman normaalia pienikokoisempi, mutta rohkeutta neidiltä sitten löytyy vaikka muille jakaa. Nepillä ja Nulalla ei ollut mitään vaikeuksia toisiinsa tutustumisessa. Kopasta ulos tullessaan Nula marssi suoraan Nepen luo ja sitten nuuskittiin hieman toisten neniä ja sen jälkeen vietetiin loppuilta seuraamalla toisia kuin hait laivoja.

Nyt tytöt sitten jo leikkii, painii ja kiusaa toisiaan ihan kympillä ja Nepikin on tyytyväisempi kun hänellä on seuraa. Ja meikä meinaa kuolla kun toi pentu on niin söpö! Paitsi silloin kun hän yrittää tulla mun lautaselleni syömään, siinä kohtaa hän on ihan pirun itsepäinen ja ärsyttävä.

Ja kaikki kelpaa -.-

Mutta ihania ne kumminkin on :)

Pentu...

Otetaan tirppapallo, heitetään pakkauspaperia päälle ja johan pysyy kissa kiireisenä. Nepi on yrittänyt tappaa tuota palloa paperien keskellä jo varmaan kolme varttia, ja kuka tietää kuin kauan se ennen sitä on sen kanssa riehunut, ku meikäläinen oli ulkona...