Ja sitten tulee mieleen kaikki pieniä yksityiskohtia siltä reissulta. Suukko Nepin kuonolle tai se kun Nepi katseli rauhallisena ympärilleen kun lääkäri teki tutkimustaan. Nepi oli niin kiltisti. Ja sitten tulee mieleen se hetki kun Nepi tyynen rauhallisena lepuuttaa päätään minun käsivarrellani samalla kun minä itse hajoan siinä vieressä uutisten jälkeen. Ja se kun Nepi ei sitten ollutkaan enää siinä. Minä silitän mutta Nepiä ei ole.
Se ei tunnu järkeenkäyvältä, minulle ainakaan, että yhtäkkiä on vain poissa. Minua rupee askarruttamaan että mihin Nepi meni. Se hieman hermostuttava ajatus että Nepi vain lakkasi olemasta ei jotenkin taas tunnu loogiselta ja sitten meikäläisen mieli rupee pohtimaan että eikö se tunnu loogiselta sen takia että se on minusta pelottava ajatus vai olenko ihan oikeasti sitä mieltä... No sitten meikä pohtii niitä hyviä paikkoja joihin Nepi olisi voinut päätyä. Mutta sekin tuntuu olevan vähän niin ja näin. Ehkä kaikki ne ovat välietappeja, ajatus siitä että hengaa kuoleman jälkeen uskomuksista riippuen jossain hyvässä paikassa siitä eteenpäin ei sekään oikein istu.
Kaikista kuolemanjälkeisistä tapahtumista (?) sielunkierto tuntuu loppujen lopuksi loogisimmalta. Olikohan se joksus fysiikan tunneilla kun puhuttiin energiasta ja siitä kuinka se ei häviä mihinkään, muuttaa vain muotoaan. Tuntuu jollain lailla järkeenkäyvältä että sama koskisi elämää ja kuolemaa. Paha sitten sanoa että mihin Nepi on päätynyt, mutta minusta on mukavaa ajatella että hän syntyisi hieman terveempään ja pidempään elämään. Mielellään aika paljonkin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti