Näytetään tekstit, joissa on tunniste Olof Viktorin leipä. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Olof Viktorin leipä. Näytä kaikki tekstit

lauantai 23. helmikuuta 2013

Kokeilussa: Olof Viktorin leipä (paistopäivä)

1. päivänä omenajuuri
4. päivänä esitaikina
5. päivänä varsinainen taikina

6. päivä eli paistopäivä
 
1. Kuumenna kuudentena päivänä uuni 250 asteeseen, laita leivinpelti myös kuumenemaan, tai jos sinulla on paistokivi, käytä sitä.
2. Tee leipiin viillot terävällä veitsellä ja laita ne uuniin leivinpaperin päälle paistumaan.
3. Paista leivät kaksi kerrallaan. Suihkuta uuniin suihkepullolla vettä heti, kun olet laittanut leivät uuniin.
4. Vähennä lämpö 200 asteeseen reilun 5 minuutin kuluttua. Avaa uuninluukku noin 15 minuutin jälkeen ja päästä kosteus pois.
5. Toista tuuletus vielä pari kertaa paistamisen aikana. Leivät ovat valmiita 50 minuutin paiston jälkeen.
6. Ota leivät uunista ja suihkuta niille hieman vettä, näin pinta halkeilee kauniisti. 

Kohonneet leivät menossa uuniin (huomasin tehdessäni että viillot kannattaisi tehdä vasta sitten kun leivät on nostettu pellille. Helpottaa nostamista - eikä leipuri tunne oloaan yhtä tyhmäksi -.- )

Uunissa

En löytänyt valmiiden leipien kuvaa (huoh), mutta uunissa olevista leivistä jo aika hyvin näkee millaisia ovat valmiina.Uunin tuulettaminen kesken paiston tuntuu hiukan hömöltä ja työläältä, mutta valmiiden leipien uskomattoman rapea ja herkullinen kuori korvaa vaivan mennen tullen.

Kokeilussa: Olof Viktorin leipä (varsinainen taikina)

1. päivänä omenajuuri
4. päivänä esitaikina

5. päivä 

1. Viidentenä päivänä juuri on valmis. Ota siitä tarvitsemasi osa varsinaiseen leipätaikinaan ja nosta loput jääkaappiin. Omenajuurta tulee noin puoli kiloa. Käytä loput juuresta parin viikon kuluessa.

(Minulle kävi syksyllä niin että päästin juuren pilaantumaan kun en jaksanut alkaa leipoa / hoitaa sitä. Onneksi juurenkin voi aina aloittaa alusta. Seuraavaksi ajatelin kokeilla, voiko juurta pakastaa / kuivata tai säilyttää muuten, jos ei ehdi / jaksa siitä heti leipoa. Samoin ajattelin selvittää miten juurta voisi "jatkaa" niin ettei aina edellisen juuren loppuessa tarvitsisi aloittaa alusta. Näistä lisää sitten kun osaan antaa vastauksia ;))

Viidentenä päivänä aloitetaan varsinainen taikina:
- 15 g hiivaa
- 5 dl vettä
- vajaa 1 kg vehnäjauhoja
- 350 g omenajuurta
- 10-20 g merisuolaa maun mukaan (alkuperäisen ohjeen suolamäärä on 20 g, mutta leipä on silloin tuntuvasti suolainen)

2. Liuota hiiva huoneenlämpöiseen veteen, kaada se vehnäjauhojen, omenajuuren ja esitaikinan joukkoon. Älä laita liikaa jauhoja heti alussa, vaan tarkkaile taikinan koostumusta. Se ei saa olla liian kova, mutta sen pitäisi olla kiinteän kimmoisaa.
 3. Vaivaa koneella 13 minuuttia, lisää suola, nosta koneen nopeutta ja jatka vaivaamista seitsemän minuuttia.
 4. Laita taikina lepäämään 60-90 minuutiksi, kannellinen muovilaatikko on siihen sopiva.(Minä kohotin kylmässä uunissa, siellä ei vedä ;))
 5. Jaa taikina neljään osaan ja muotoile niistä neljä leipää. Älä painele leipiä liikaa, jottei rakenne kärsi.
 6. Anna leipien kohota jääkaapissa yön yli ainakin 14–16 tuntia. 

Kohonnut esitaikina

Varsinainen taikina (omenajuuri ja esitaikina on siis lisätty tähän)

Minulla oli hiukan turhan pieni kulho ja taikina kohosi yli. *hups*

Leivät kohoamassa jääkaapissa (leipiä tulee yhteensä neljä, tässä niistä kaksi)

 6. päivänä paistopäivä
 Ohje hesarin nettisivuilta.

Kokeilussa: Olof Viktorin leipä (esitaikina)

Olin viime syksynä leipää tehdessä sen verran stressaantunut että dokumentoin kyllä kuvia tietokoneen muistin uumeniin mutta unohdin kokonaan päivittää blogiin. Lisäilen nyt puuttuneet päivitykset koska ajattelin itse leipoa tätä uusiksi (ja huomasin että blogiin on tultu hakusanalla "olof viktorin leipä". Eli:


1. päivänä tehtiin omenajuuri.

2. ja 3. päivänä omenajuurta sekoitellaan aamuin illoin.

Omenajuuri
4. päivä:

  1. Kaada omenajuuri neljäntenä päivänä isompaan astiaan.
  2. Lisää 200 g vehnäjauhoja ja 2 dl (35 asteista) vettä. Sekoita, jätä samaan paikkaan vielä vuorokaudeksi

(Muistaakseni minä en tässä vaiheessa vielä siirtänyt juurta isompaan kulhoon vaan lisäsin jauhot ja veden samaan tölkkiin - tölkki oli sen verran iso että juuri mahtui siihen hyvin.)


Neljäntenä päivänä tehdään myös esitaikina

- 2 g hiivaa
- 1½ dl vettä
- 200 g vehnäjauhoja
- 2 g suolaa


  3. Tee neljäntenä päivänä myös esitaikina. Liuota hiiva veteen, lisää kulhoon jauhot ja vesi niiden päälle.
  4. Vaivaa esitaikinaa koneella kymmenen minuuttia. Lisää suola ja jatka vaivaamista viisi minuuttia.
  5. Laita esitaikina kannelliseen astiaan jääkaappiin vuorokaudeksi. 

Esitaikina ennen jääkaappiin laittoa

 Minä vaivasin taikinan käsivatkaimella, koska en omista yleiskonetta / tehosekoitinta tai mitä tuohon nyt yleensä käytettäisiin.

5. päivänä tehdään varsinainen taikina
6. päivä on paistopäivä

sunnuntai 16. syyskuuta 2012

Kokeilussa: Olof Viktorin leipä (omenajuuri)

Jei, sadas blogimerkintä. Ei nyt keskustella siitä moniko niistä on Yökön... Ja kyllä, täällä kirjoittaa vaihteeksi Iltausva, minäkin tosiaan olen yhä hengissä ja joskus tulee jotain tehtyäkin. Viikon päästä poikaystävälläni on synttäri/tupari yms. bileet, jonne minäkin olen tietenkin menossa, ilmeisesti jonkinlaisena keittiöhengettärenä. Käymissammiossa sihisee 30 litraa viikinkisimaa (tällä tekokerralla en ole juuri kuvannut tai dokumentoinut kun vasta toinen yritys menossa, tulevaisuudessa kun homma alkaa olla tutumpaa niin varmasti ilmestyy tarkempaa tekovaiheselostusta) ja jos lupauksen mukaisesti saan rahaa niin ensi viikolla leivotaan paljon keksejä. Tänään otin kokeiluun myös Olof Viktorin leivän, jonka valmistusprosessi on kuusipäiväinen - jos onnistuvat niin bilettäjät saavat sitten leipää maisteltavakseen. Lupailtua tuli myös ruisleipää, joten viikko tulee tosissaan kulumaan keittiössä. Voi harmi :D

HS: Olof Viktorin leipä, resepti
HS: Ja kuudentena päivänä valmistuu leipä

^ Hesarin sivuilta tosiaan löytyi resepti ja reseptiin liittyvä kirjoitus leivän tekoon koukuttuneelta toimittajalta. Minulla on nyt omenajuuren alku lasipurkissa ja laitoin sen uuniin odottamaan - uuni ei siis ole päällä, ajattelin vaan että se voisi olla sopivasti lämmin ja aika vedoton paikka. Ja turvassa kissoilta...

Viikon mittainen leipäurakka alkaa omenajuuresta:

- 1 dl 35-asteista vettä
- 200g vehnäjauhoja
- 100g raastettua omenaa

--> Sekoita yhteen, laita seos kannelliseen lasipurkkiin ja jätä purkki sopivan lämpimään paikkaan kolmeksi päiväksi. Juurta sekoitetaan päivittäin.

Minä pidän teidät edistymisestä ajantasalla :)

edit:// 4. päivänä esitaikina
         5. päivänä varsinainen taikina
         6. päivänä paistopäivä

Omenajuurenalku uunissa...

...sekä tietysti reipas kissa-apulainen.

Ladykin ilmestyi paikalle - Ronja himoitsee aivan hulluna raakoja taikinoita O.o