Löysin alkukesästä tuollaisen merirosvomaisen kolmikolkka hatun, jonka sitten tietty nappasin mukaani. Olin ajatellut jotain sen tyyppistä päähäni Ropeconiin, joten se osui aika hyvään saumaan siinä kohtaa. Kuitenkin, eilen minulla oli hieman levoton olo (olin töissäkin ihan ihmeellinen ja lisäksi vielä kaikki tuntui hirmuisen ärsyttävältä, niinkin paljon että työkaveritkin rupesivat ihmettelemään että mikä minua vaivaa) ja illalla se vielä jatkui, joten päädyin leikkimään tällä piraattihatullani.
Kuva on hieman hankala, enkä pystynyt ottamaan muita kuvia kun kameran akku päätti sanoa sopimuksen irti, mutta tuollainen oli leikkini tulos. Ropeconissa hatun koristeena ei ollut muuta kuin tuo ruskea/pronssinen kukka. Käytännössä, ja muutamaa tavaraa lukuunottamatta, olen vain kasannut koruvarastoani hattuun % P
Täytyy muistaa tuo jos joskus tulen tarvitsemaan koristeellista hattua johonkin rientoon tai larppiin...
Iltausva on eklektinen wiccanoita (keittiöhengetär, joka rakastaa kaikenlaisia villaan liittyviä käsitöitä) ja Yökönlehti on etsikkoaikaansa viettävä eklektinen pakana ( ja yleinen sählä, joka omistaa valtaisan määrän kasveista ja harrastaa ihan mitä vaan mieleen juolahtaa ihan milloin vain huvittaa). Lisämausteena kolme familiaarikisua: Sissi, Ada ja Keiki.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste steampunk. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste steampunk. Näytä kaikki tekstit
lauantai 7. syyskuuta 2013
Hatulla leikkimistä
Tunnisteet:
Askartelut,
höpötystä,
käsityöt,
steampunk
perjantai 29. maaliskuuta 2013
Haluaa!
"Climb into your steam-powered time machine aircraft for a tour of the fashion world, steampunk style. This fashion backward collection features hundreds of intricate, creative, and visionary steampunk designs from top names in the business and fans from around the world. Presented in high-quality fashion photography, the looks in this compendium include head-to-toe Victorian-era style coupled with futuristic, sci-fi concepts, as well as hats, jewelry, and other accessories.
With fashions from as far away as Europe, New Zealand, and the Americas, this volume celebrates the diversity and innovators of this international phenomena and showcases works by contributors such as G.D. Falksen, Jon Magnificent, Kato of Steampunk Couture, Lex Machina, Lee Ann Farruga, Daniel Proulx, The League of S.T.E.A.M., Cris Ortega, Jema Hewitt, Dim Horizon Studio, Starkall, Empire Art, Abney Park, Brute Force Studios, Veronique Chevalier, and many more. Complete with a foreword and "Steampunk 101" by G.D. Falksen, this is the book for designers, fans, and collectors."
Haluan, haluan, haluan!
Mut 25 dollaria taitaa olla ehkä hiukka liikaa postimaksujen kanssa...
tiistai 15. tammikuuta 2013
Röyhelöitä
Tuli taas saatua yksi ompeluprojekti valmiiksi. Tämä olikin hieman pidempi, häsläsin tämän kanssa vähän yli viikon ajan. Mutta halusin todella tämän onnistuvan, joten tein sitä hitaasti ja rauhallisesti, jotten vain onnistuisi menemään missään vaiheessa suoraan metsään.
Ja hyvin se sitten lopulta onnistuikin. Ihana uusi röyhelöpaitani:
Kankaat ovat taas Eurokankaan palaosastolta löydettyjä. Toinen on jonkinnäköistä sametin tyyppistä kangasta ja toinen on jotain keinokuitua. Ihanan tuntuisia molemmat. Ja värit sopivat yhteen mahtavasti. Kaikkien röyhelöiden ja tuon toisen kankaan takia olin puolen aikaa peloissani, etten onnistuisi saamaan paidasta kaunista. Röyhelöitä en meinaan ole ikinä tehnyt vaikka poimuttanut jotain joskus olenkin ja tuon hörsellyskankaan kanssa en ollut ihan varma saisinko sen nätisti muuhun paitaan. Mutta sainhan minä sen lopulta :D
Mallin löysin yhdestä uusista ompelukirjoistani, Joka tyypin kaavakirja II, jossa on kaikenlaisia ohjeita kaavojen muokkaamiseen ja niistä sitten omannäköisten vaatteiden valmistamiseen. Tämä paita lähti liikkeelle röyhelötopin ohjeista. Tein sen muuten ohjeiden mukaan, paitsi että lisäsin toppiin hihat pienellä puhvituksella. Toppi oli myös tehty vain yhdestä kankaasta, joten muokkailin sitä senkin puoleen ihan hieman lisäämällä toista kangasta.
Hihat onnistuvat onneksi juuri niin hyvin kuin olin toivonutkin. Aluksi ajattelin, että olisin laittanut hihat kokonaan tuosta ruskeasta kankaasta, sillä en ollut aivan varma kuinka hörsellykangas käyttäytyisi hihoina, saatikka sitten puhvihihoina. Päätin kuitenkin lopulta kokeilla josko ne onnistusivat (sitä kangasta oli muuten ihana poimuttaa, kun se teki sen jo valmiiksi ommellessa) ja leikata sitten ylijääneestä ruskeasta kankaasta uudet puhvit, jos ensmäinen yritys kuolisi. Mutta eipä kuollut ja nyt paita vasta hyvältä näyttääkin. Ja inspiraatiota on taas kerran saatu steampunkista ja viktoriaanisista vaatteista.
Ajattelin myös, että tätä paitaa voi tarvittaessa käyttää juhlapaitanakin. Ja kevään valmistujaisjuhlaan totesin haluavani laittaa tuon. Kuuntelin eilen eräitä luokkatovereitani puolella korvalla kuinka he kertoivat tilanneensa mekon ja kuinka muut eivät saisi tilata samanlaista. Tuli siinä sitten mieleen, että ehkä meikäläisen pitäisi jälleen kerra olla se erilainen tyyppi ja pistää housut tuon paidan seuraksi ja vieläpä itse tehdyt nekin. Olettaen tietysti, että löydän kankaan... Sen täytyisi jo olla jotain tiettyä vähän juhlavampaa kangasta ja mielellään tiettyä väriä. Voipi olla, että sitä ei löydy palaosastolta. Ellei minulla sitten käy ihan satumaisen hyvä tuuri.
Ja hyvin se sitten lopulta onnistuikin. Ihana uusi röyhelöpaitani:
Mallin löysin yhdestä uusista ompelukirjoistani, Joka tyypin kaavakirja II, jossa on kaikenlaisia ohjeita kaavojen muokkaamiseen ja niistä sitten omannäköisten vaatteiden valmistamiseen. Tämä paita lähti liikkeelle röyhelötopin ohjeista. Tein sen muuten ohjeiden mukaan, paitsi että lisäsin toppiin hihat pienellä puhvituksella. Toppi oli myös tehty vain yhdestä kankaasta, joten muokkailin sitä senkin puoleen ihan hieman lisäämällä toista kangasta.
perjantai 14. syyskuuta 2012
Kerjäläisprinsessa
Hihhei, mä oon taas terve! No, melkiein ainakin. Hiukka väsyttää vielä ja nenä vuotaa ku seula :/ Mutta sain Kerjäläisprinsessan luettua. Itse asiassa lopetin sen jo heti taudin alussa, sillä se ei mikään paksu kirja ole. 188 sivua.
Vähän lyhkäsen puoleiseksi se minusta jäi, mutta se olikin suunnattu nuoremmalle lukijakunnalle kuin meikäläinen. Hyvä kirja se silti oli ja arvostelu Risingin sivuilla piti siinä kohtaa ainakin paikkansa, että Magdalena Hai kuvailee ihanasti. Ja pidin hänen kehittelemästään vaihtoehtohistoriasta ja tykästyin kirjan versioon ihmissusista :) Juoni ei ollut kovinkaan yllättävä, mutta se ei tässä kohtaa minua haitannut (ja steapunk -kirja suomeksi? Pakko kokeilla oli se sitten millaista soopaa tahansa), en ollut odottanutkaan mitään erikoisia tai yllättäviä juonikäänteitä. Härveleitä kyllä löytyi.
Ja sitten siirrytään Steampunkiin ja Kolmanteen antikristukseen :D

perjantai 31. elokuuta 2012
The Three Musketeers
Katsoin uudestaan uusimman version Kolmesta muskettisoturista, sen jossa on mm. Orlando Bloom, Milla Jojovich ja Mad Mikkelsen näyttelijöinä. Olen nähnyt sen aikaisemmin leffateatterissa, kun se tuli teattereihin enkä silloin kiinnittänyt asiaan mitään huomiota, leffa oli minusta hyvä ja tykkäsin hirmuisesti hahmoista, tosin D'Artagnan jäi minulle hieman etäiseksi hahmoksi.
Nyt kun olen katsonut leffan uudestaan, minusta tuntuu, että huomaan vähän väliä jotain steampunk -piirteitä leffassa. Voihan tietysti olla, että tätä nykyä vain näen kaikkialla jotain steampunkiin viittaavaa... Aikakausi on tietty hiukka väärä, steampunkhan sijoittuu useimmiten 1800-luvulle tai sen jälkeen, mutta ei se minua ole leffassa erityisemmin häirinnyt.
Leffasta löytyy ilmalaivoja, jotka ovat oman ymmärtämykseni mukaan yksi steampunkin yleisimmistä piirteistä. Steampunk -kirjallisuudessa, -elokuvissa, -sarjoissa ja -sarjiksissa on yleensä aina jonkinlainen ilmalaiva, jolla matkustetaan tai sitten ne vain ovat olemassa. Ilmalaivojen kapteenit ja ilmapiraatit ovat myös suosittu pukeutumisen aihe höyrypäiden keskuudessa. Muskettisotureiden ilmalaivat ovat minusta muuten aika mahtavia :D Yhdistävät mukavasti mielestäni steampunkin ilmalaivat ja suurten purjelaivojen aikakauden laivat. Meikä tykkää!
Toinen piirre, johon kiinnitin huomiotani yhtäkkiä, kun leffaa katselin, oli Miladyn seikkailu kuningattaren koruja pölliessä. Pengoin tuohon kuvankin siitä vehkeestä, jota Milady käytti hypätessään katolta parvekkeelle. Näyttää melkoisen steampunkilta minun silmiini. Ja Milla Jojovich on muuten aivan mahtava tuossa roolissa. Yks leffan lempihahmojani. Pidän muutenkin kyseisestä näyttelijästä valtavasti ja olin joko unohtanut asian ihan kokonaan, tai sitten en vain ollut älynnyt sitä, mutta minulle tuli ihan totaalisena yllätyksenä, kun leffan aloitin, että onkos tämäkin näyttelijä tässä.
Ja tuo! Näyttää ihan steampunkilta minusta. Tyyppi rämpii, jonkinnäköisessä sukelluspuvun sukulaisessa ylös kanavasta ja sitten vetelee vielä tuollaisia aseita esiin. Steampunkissa olisi ammuksina käyetty kylläkin varmaan jotain muuta kuin nuolia, mutta en mene kyllä vannomaan.
Tämä on kyllä mielenkiintoista, miten sitä nyt kun on tietoinen tälläisestakin genrestä, miten sitä kiinnittää huomiota asioihin ihan uudella tavalla. Niin kuin mainitsin, olen nähnyt tämän aikaisemmin viime syksynä (eikös se silloin teattereihin tullut?) ja se oli ennen kuin törmäsin steampunkiin oikein kunnolla. Enhän minä näitä asioita silloin tajunnut ajatella ollenkaan, mutta nyt... mä saakeli nään niitä kaikkialla. No, ainakin mulla on hauskaa ;)
torstai 30. elokuuta 2012
Suomalaista steampunkia!
Ensimmäinen suomalainen steampunk -kirja on ilmestynyt! Magdalena Hai on kirjoittanut 1860 -luvulle sijoittuvan vaihtoehtohistoriallisen seikkailun, jonka nimi on Kerjäläisprinsessa. Yökkö taitaa käydä nappaamassa sen kirjastosta jossain vaiheessa...
"Kerjäläisprinsessan pääosassa ovat Gigi ja Henry. Molemmat
vaikuttavat päällisin puolin olevan aivan tavallisia Alhaiston asukkeja,
katurottia, jotka keräävät maasta kangastilkkuja ja paperia
nyssäköihinsä. Gigin, tai oikeastaan prinsessa Gregorovia Anastassija
Ludovica Konstantijan perhe, Umbrovian vallasta syösty kuningaspari
tyttärineen, pakeni itäisestä Euroopasta Vihreälle saarelle,
Keloburgiin. Heidän asuntonsa on Kelpepperinkadulla, lihakauppiaan
yläkerrassa. Gigi on perheen nuorimmainen ja rakastettu, eikä hän muista
hovin loisteliaita päiviä, vaan on sopeutunut köyhään elämään.
Tarina saa alkunsa aivan tavallisena päivänä, kun Henry tulee pyytämään Gigiä seurakseen katsomaan kuumailmapalloa. Yleisöryntäys jättää jälkeensä paljon kerättävää lapsille ja he löytävätkin erään varsin pelottavan paperin. Kun soppaan lisätään ihmissusia, keksijöitä, pettureita ja pommeja, saadaan kasaan teos, jossa ei paljoa seesteisiä hetkiä ole vaan toiminnallinen kerronta etenee lähes hengähdystauoitta loppuun asti."
- Ote Risingshadowsin nettisivuilta
Tarina on suunnattu nuorille, mutta on kuulemma nautittavaa lukemista vanhemmallekin porukalle. Tosin, kun katselin kirjaston sivuilta, että josko kirja olisi saatavilla, se on näemmä sijoitettu lastenkirjojen osastolle... Meikä vähän kaipailisi kirjastoon taas. Tosin minulla on ihan julmetusti luettavaa. Mut kun!
| Linkki arvosteluun. |

Ja toinen liivi
Minulla oli ihan saakelin kummallinen ilta eilen. Olinhen minä aloitellut jo edellisenä päivänä liivin kappaleiden huolittelua, mutta silti. Sain tämän liivin valmiiksi eilisillan aikana! Ihan totaalisen sekoa...
Kangas oli siis vahinko ostos, kun oli etsimässä vaaleaa kangasta toiseen liivini. Samalla kertaa löysin myös kankaan housuilleni, joista olenkin jo postannut tänne, erään kivan ruskean kankaan, josta ajattelin tehdä hameen (tai ehkä hihat johonkin paitaan...), ja tämän, josta niin kuin näkyy, tuli liivi. Hieman erilainen kuin edellinen.
Kuten alussa mainitsinkin sain tämän liivin jostain syystä valmiiksi eilisillan aikana. Liivi oli myös muutenkin hämmentävä tehdä, sillä sain sen ensimmäisellä ompelu kerralla oikein, eli siis minun ei tarvinnutkaan ottaa sisään mistään. Edes selästä! Niin kuin kuvasta ylhäällä näkyy, tuo selkä tuli ihan julmetun kauniisti. Tänään liiviä yllä pitäessäni totesin kyllä, että edestä olisi voinut ehkä sittenkin napata jonkun puol senttiä, sentin sisään, mutta se ei häiritse minua niin paljon, että rupeisin korjaamaan niin pientä juttua. Liivi näyttää ainakin minun mielestäni mahtavalta.
Ja sitten sain laittaa liiviin hieman hiluja. Eli siis tuon kullanvärisen ketjun, hieman steampunk -henkeen. Meinasin itse asiassa hankkia sen hopeisen tai muun sellaisen värisenä aluksi, sillä en huomannut jostain kumman syystä, että kankaassa oli kultaa. Minä olin katsonut, että siinä on hopeaa ja olin varannut liiville jo vanhan hopean väriset napitkin. Iltausva onneksi huomasi sen jossain vaiheessa, ennen kuin ehdin ostaa ketjun. Onneksi :) Olen myös ajatellut, sillä minulla on sellainen pienehkö kellotaulun näköinen killutin, jonka voisi ehkä jossain vaiheessa johonkin parsia kiinni, jos on sellainen fiilis.
Niitä nappeja, joita olin ajatellut tähän liiviin ensin, en sitten laittanutkaan. Se ei olisi sopinut ollenkaan. Joten kiitos kasvaneen nappivarastoni ja hyvän tuurin, minulla olikin juuri ne napit, jotka mielestäni tähän liiviin juuri mainiosti sitten sopivatkin. Olinkin itse asiassa miettinyt, että mitä minun tarvitsisi tehdä, jotta pääsisin käyttämään noita nappeja :D Tosin, nyt minulla on sama ongelma niiden vanhan hopean väristen kanssa. Ne ovat hieman yksinkertaisemmat kuin nämä, mutta aivan yhtä ihanat!
Ja sitten ompelin valetaskun tähän liiviin, toiselle sivulle. Alkuperäisessä on valetaskut molemmissa sivuissa, mutta koska minä halusin toiselle puolelle vain ketjun, niin taskuja tuli vain yksi. Ja tuota kyseistä nappia minulla oli vain yksi kappale. Olen myös muokannut liiviä muutenkin. Alkuperäisissä kaavoissa ei ole kaulusta lainkaan, vaan kaula-aukko on laaja ja pyöreä. Meikäläinen oli taas hankala ja päätti, että halusi kauluksen. Se aiheutti eniten päänvaivaa tässä projektissa, sillä olin hirmu huolissani, että pilaisin koko liivin kun yrittämällä lisätä siihen jotain ylimääräistä. Huoli oli ilmeisesti turha, minusta kaulus onnistui hyvin.
Ja koska minulta jäi kangasta yli, aika mukavastikin, tein niistä tuollaiset pienet nilkkaimet, jotka ovat steampunkissa melkoisen kova juttu. Minulla oli noita nappeja juuri sopivasti kaksi kappaletta, joten ne sopivat tähän kuin nakutettu.

Nilkkaimilla saa suht kätevästi muokattua ihan tavallisista (ja ihanista...) avokkaistakin steampunk -henkiset ja ne ovat suloiset :) Haluan kyllä jossain vaiheessa sellaiset pitkävartiset nilkkaimet, jotka ulottuvat jonnekin puolsääreen tai peräti polviin asti. Iltausvan neulelehdissä oli ohje avokkaiden kanssa käytettäviin neulottuihin nilkkaimiin, jotka taisivat kyllä kulkea säärystimien nimellä. Olivat sen verran pitkät. Minnen ole mikään neuloja, tosi huono sellainen itse asiassa, sillä melkein kaikki sukkia, lapasia, säärystimiä suurempi työ jää aina auttamattomasti kesken. Muutamia poikkeuksia on toki ollut. Mutta koska olen niin huono neulomaan, olen hieman epäileväinen saanko niitä koskaan aikaiseksi. Toisaalta ne ovat säärystimen kokoluokkaa, joka kuului vielä siihen, minkä minä saan tehtyä loppuun saakka useammin kuin en.
Mutta sellaista tällä kertaa. Ja sítten juonimaan mitä kivaa tehdään siitä ruskeasta kankaasta ;D
Pistin vielä kuvan tuosta kellosta, jota mietin liiviiin mahdollisesti kiinnitettäväksi jossain vaiheessa. Muut tilpehöörit eivät ole tulossa ainakaan tähän liiviin, mutta ehkä johonkin muuhun vaatekappaleeseen jossain vaiheessa :D
| Siinä se on :) Mä rakastuin tohon kankaaseen kun löysin sen. |
Ja sitten ompelin valetaskun tähän liiviin, toiselle sivulle. Alkuperäisessä on valetaskut molemmissa sivuissa, mutta koska minä halusin toiselle puolelle vain ketjun, niin taskuja tuli vain yksi. Ja tuota kyseistä nappia minulla oli vain yksi kappale. Olen myös muokannut liiviä muutenkin. Alkuperäisissä kaavoissa ei ole kaulusta lainkaan, vaan kaula-aukko on laaja ja pyöreä. Meikäläinen oli taas hankala ja päätti, että halusi kauluksen. Se aiheutti eniten päänvaivaa tässä projektissa, sillä olin hirmu huolissani, että pilaisin koko liivin kun yrittämällä lisätä siihen jotain ylimääräistä. Huoli oli ilmeisesti turha, minusta kaulus onnistui hyvin.
Ja koska minulta jäi kangasta yli, aika mukavastikin, tein niistä tuollaiset pienet nilkkaimet, jotka ovat steampunkissa melkoisen kova juttu. Minulla oli noita nappeja juuri sopivasti kaksi kappaletta, joten ne sopivat tähän kuin nakutettu.
Mutta sellaista tällä kertaa. Ja sítten juonimaan mitä kivaa tehdään siitä ruskeasta kankaasta ;D
sunnuntai 26. elokuuta 2012
Kannatti valittaa
Just eilen pistin, et ku on niin perhanan vaikeaa löytää steampunk -aiheista kirjallisuutta, kun kirjastonki vähäiset valikoimat on aina lainassa. Kannatti valittaa :) Kävin tänään kirjastossa palauttamassa Art of Steampunkin ja vilkaisin tietty samalla et olisiko mitään tullut vapaaksi. No, oliha sieltä.
Novellikokoelmat Steampunk ja Steampunk II: Steampunk Reloaded molemmat olivat hyllyssä :D Enhän mä voinu niitä sinne jättää, ku näin hyvä tilaisuus tuli, joten molemmat lähti mukaan. Järkevää olis varmaan ollu ottaa vaan yks, kun mulla on vielä Noitakin kesken ja Kolmas antikristus viel aloittamattakin, mut en mä voinu. Enköhän mä nää kaikki ehdi lukea, ehkä.

lauantai 25. elokuuta 2012
Steampunk -kirjallisuutta...?
Tuli tuossa mieleen taas, kun sain äidiltäni lainaksi Kaari Utrion Bella Donnan, joka kertoo naisruumiin historiasta antiikista nykypäivään, sopivasti tietty myös viktoriaanisen ajan naisten ruumiista ja muodista, että on se niin pahuksen hankalaa löytää kirjalllisuutta steampunkista Suomessa.
Itse olen kirjaston sivuilta hakenut ihan hakusanalla ja tulokseksi sain kymmenkunta kirjaa, sentään. Ovat tietysti koko ajan menossa, joten meikäläinen on aina kirjastossa käydessään pikaisesti hakenut koneelta, että josko sieltä jo olisi jotain tullut vapaaksi. Hidasta puuha tuo, mutta minulla ei onneksi ole kiire. Ja löysin juuri sieltä kirjan steampunk -taiteesta, jonka tietysti heti nappasin mukaani :D
Kokonaan en sitä vielä ole lukaissut, mutta se on niitä kirjoja joiden kanssa saa kuola valuen katsella kuvia. Ne laitteet ja muut härpäkkeet on niin upeita! Sieltä löytyy yhden tyypin, Art Donovan oli nimeltään muistaakseni, töitä, joka siis tekee paljon steampunk -valaisimia, ja ne on niin ihania. Yksi niistä on Shiva Mandala nimeltään ja siinä on käytetty pohjana 1200-luvun persialaista astrolabia ja mä voisin vaan tuijottaa sitä. Se on niin kaunis. Kirja on muutenkin täynnä kaikkea kaunista ja kummallista ja josta suurin osa viel toimiikin.
Toinen kirja, jonka olen saanut lainattua kirjastosta, se oli tuossa keväämmällä kun olin juuri törmännyt tähän genreen, on Jeff VanderMeerin The Steampunk Bible. Mahtava kirja jos haluaa tietää mitä steampunk on ja voi olla. Kirjassa käydään läpi genren syntyä ja vähän muutakin historiaa, kirjallisuutta, härpäkkeiden tekijöitä (ja tietty heidän töitään), elokuvia, tv -sarjoja, sarjakuvia ja muotia. Nuo nyt sieltä ainakin löytyivät eli melkoisen kattava kirja ja mahtava kuvitus.
Jonkin verran kirjaston hakutuloksissa näytti olevan novellikokoelmia ja ihan kunnon kirjojakin kaksi tai kolme, jotka voisi lukaista jossain vaiheessa. Minä kun luen pajon ja minusta olisi ihan kiva päästä lukemaan steampunk -kirjallisuutta, jotta että sitä saisi itse nähdä millaista scifi - fantasiaa se on. Törmäsin myös nuorten englanninkielisten kirjojen puolella kirjan, joka oli jossain sivustolla määritelty steampunkiksi, mutta jota ei kirjaston haulla sitten löytynytkään. Eli sitä täytyy olla tarkkana muutenkin näköjään >/
| Shiva Mandala. |

torstai 23. elokuuta 2012
Lisää ompelua
Pistin edelliseen ompelupostaukseeni, jossa kerroin liivistäni, kuvan kankaasta, josta aioin tehdä housut. Se oli hieman jälkijunassa, sillä oikeastaan olin jo saanut kyseiset housut valmiiksi. En vain viitsinyt postata niistä sillä kerralla mitään, kun olin muutenkin käyttämässä niitä vielä tällä viikolla, joten ajattelin että kuvia housuistani voisi ottaa sitten. Ja minulla kävikin tänään tuuri, että Iltausvan pikkusisko (a.k.a. Pikku-Usva), joka Anisja-nimellä pitää myös blogia valokuvistaan, oli meillä ja hän oli ihana ja otti hyviä kuvia housuistani ja uusista pitsikäsineistäni, jotka tein eilen illalla.
Anisja otti hienot kuvat minusta, kun riisuin farkkujakkuni :) Kangas on peräisin samalta reissulta kuin liivin vaalea kangas, eli tämä on yksi niitä poistopalakankaita, joita mukaani tarttui. Kangasta oli juuri ja juuri näiden housujen tarpeeksi, kangasta jäi hädin tuskin mitään jäljelle, pari pienempää tilkkua vain. Minulla on kyllä mahdollinen idea niitä varten ;) Kangasta leikatessa kävi pieni kämmi, että unohdin poistaa kaavoista taskujen paikat. Alkuperäisten kaavojen mukaan housuihin olisi tullut taskut, mutta itse en niitä niihin halunnut ja kangasta ei sitä paitsi olisi riittänyt. Onnistuin korjaamaan virheeni suht hyvin, ainoastaan sen huomaan oikeastaan vain napituksien tienoilta, joka oli muutenkin hieman hankala kohta.

Muokkailin kaavoja myös niin, että alkuperäisen vetoketjun sijaan, housujen kiinityssysteemiksi tuli napit. Minnen pidä vetoketjujen ompelemisesta ja napit ovat ihania ja enemmän steampunk -henkisiä, kuten olen päätynyt toteamaan. Ja minusta noista housuista tuli paljon kauniimmat nappien kanssa, kuin jos olisin ommellut niihin vetoketjun. Myös napituksien paikkaa on muokattu ja, kuten kuvista huomaa, siirretty sivulle eikä ommeltu eteen kuten tavallisesti. Napit ovat äitini nappivarastosta. Yksi niistä on hieman erilainen, mutta minusta se on vain söpö:)
Ja sitten pieni hehkutus minun ihanista kengistäni, joita en ole koko kesänä päässyt käyttämään, kun minnen tykkää käyttää oikeastaan muita kenkiä kesällä kuin sandalettejani ja joitain avokkaita.Ostin ne keväällä Dinskosta ja se olikin pienoinen farssi, että sain oikean kokoiset, kun ensin ostin liian pienet ja sitten kun ne palautin, jouduin tilauttaamaan itselleni parin jostain Kuopiosta saakka, koska tämä kyseinen malli oli loppumaisillaan. Ne sopivat mielestäni ihanan hyvin näiden housujen kanssa ja jos minulta kysytään ovat vielä vahingossa lievästi steampunk -tyyliset. Totesin siinä housuja tehdessäni, etten itse asiassa ole ihan varma pidetäänkö höyrypäiden keskuudessa suoria housuja steampunkkina - paljon muita housuja kyllä olen nähnyt - mutta minusta ne sopivat hirmu hyvin steampunk -tyyliin. Varsinkin jos ne yhdistää muiden samanhenkisten vaatteiden ja asusteiden kanssa. Minulle tulee niitä ylläni pitäessä sellainen olo, kuin minulla olisi pitkä, vähän hienompi hame päällä.
Sitten, minä sain eilen illalla vielä pienen inspiraation poikasen, kun olin surffailemassa netissä ja selailin eräiden steampunk -käsityöläisten töitä läpi. Siellä oli sellaiset pitsikäsineet, jotka näyttivät hieman siltä kuin ne olisi tehty sellaisesta tosi leveästä pitsinauhasta. Tosi hienoja hansikkaita.
Ja sitten mieleen hiipi ajatus, että hei, mullahan on tosi leveää pitsinauhaa laatikoissani... Ja Yökkö kipaisee katsomaan kuinka leveää. Oikein mukavan leveäähän se olikin ja kauniin limenvihreää. Päätinkin heti kokeilla millaiset niistä tulisi, kun äitini ompelukonekin on vielä täällä meillä, kun minulla on tämä ompelukausi meneillään ja äiti lupasi, että saan pitää sen täällä, kunnes hän itse sitä tarvitsee.
Ylempänä näkyy kuva valmiista käsineistä, jotka eivät kyllä ihan kummoisilta tuolla lailla pöydällä näytä. Ne ovat paljon nätimmät käsissä.
Niin ku näkyy :) Minä tykästyin ihan hirmuisesti niihin ja tuli heti mieleen, että siellä ja siellä myydään tai saatetaan myydä kivoja leveitä pitsinauhoja. Kun nyt sitä haluaisi eri värisiä versioita. Iltausvakin tykästyi ja sanoi, että mustat tuollaiset olisivat kivat, kun näytin käsineitäni. Joten seuraavaksi, kun on hiukka ylimääräistä rahaa käytettävissä, hankittavien listan jatkoksi pääsevät pitsinauhat.
Muokkailin kaavoja myös niin, että alkuperäisen vetoketjun sijaan, housujen kiinityssysteemiksi tuli napit. Minnen pidä vetoketjujen ompelemisesta ja napit ovat ihania ja enemmän steampunk -henkisiä, kuten olen päätynyt toteamaan. Ja minusta noista housuista tuli paljon kauniimmat nappien kanssa, kuin jos olisin ommellut niihin vetoketjun. Myös napituksien paikkaa on muokattu ja, kuten kuvista huomaa, siirretty sivulle eikä ommeltu eteen kuten tavallisesti. Napit ovat äitini nappivarastosta. Yksi niistä on hieman erilainen, mutta minusta se on vain söpö:)
Ja sitten pieni hehkutus minun ihanista kengistäni, joita en ole koko kesänä päässyt käyttämään, kun minnen tykkää käyttää oikeastaan muita kenkiä kesällä kuin sandalettejani ja joitain avokkaita.Ostin ne keväällä Dinskosta ja se olikin pienoinen farssi, että sain oikean kokoiset, kun ensin ostin liian pienet ja sitten kun ne palautin, jouduin tilauttaamaan itselleni parin jostain Kuopiosta saakka, koska tämä kyseinen malli oli loppumaisillaan. Ne sopivat mielestäni ihanan hyvin näiden housujen kanssa ja jos minulta kysytään ovat vielä vahingossa lievästi steampunk -tyyliset. Totesin siinä housuja tehdessäni, etten itse asiassa ole ihan varma pidetäänkö höyrypäiden keskuudessa suoria housuja steampunkkina - paljon muita housuja kyllä olen nähnyt - mutta minusta ne sopivat hirmu hyvin steampunk -tyyliin. Varsinkin jos ne yhdistää muiden samanhenkisten vaatteiden ja asusteiden kanssa. Minulle tulee niitä ylläni pitäessä sellainen olo, kuin minulla olisi pitkä, vähän hienompi hame päällä.
Sitten, minä sain eilen illalla vielä pienen inspiraation poikasen, kun olin surffailemassa netissä ja selailin eräiden steampunk -käsityöläisten töitä läpi. Siellä oli sellaiset pitsikäsineet, jotka näyttivät hieman siltä kuin ne olisi tehty sellaisesta tosi leveästä pitsinauhasta. Tosi hienoja hansikkaita.
Ylempänä näkyy kuva valmiista käsineistä, jotka eivät kyllä ihan kummoisilta tuolla lailla pöydällä näytä. Ne ovat paljon nätimmät käsissä.
Niin ku näkyy :) Minä tykästyin ihan hirmuisesti niihin ja tuli heti mieleen, että siellä ja siellä myydään tai saatetaan myydä kivoja leveitä pitsinauhoja. Kun nyt sitä haluaisi eri värisiä versioita. Iltausvakin tykästyi ja sanoi, että mustat tuollaiset olisivat kivat, kun näytin käsineitäni. Joten seuraavaksi, kun on hiukka ylimääräistä rahaa käytettävissä, hankittavien listan jatkoksi pääsevät pitsinauhat.
tiistai 21. elokuuta 2012
Ompelua ja steampunkkia
Sitten mun viimeisin projektini, ja samalla pääsen hehkuttamaan uutta hurahdustani. Tällä kertaa se on ilmeisesti aika paha hurahdus. En muista hurahtaneeni ihan näin pahasti sitten kun aloitin keskiaikaharrastuksen... luulisin ainakin. Elikäs, hurahdin tuossa keväällä steampunkiin, eli suomalaisittain höyrypunkiin.
"Steampunk (suom. ”höyrypunk”) on 1980-luvulla kiteytynyt tieteiskirjallisuuden suuntaus, jossa tapahtumaympäristön muodostaa 1800-lukua ja usein erityisesti viktoriaanista Britanniaa muistuttava vaihtoehtoinen todellisuus. Steampunk yhdistelee höyrykoneiden aikakautta nykyaikaan ja uusimpaan
teknologiaan.
Eli kuten tuossa Wikipedian tekstissä mainitaan, suuntaus on tieteiskirjallisuudesta alunperin lähtöisin, mm. Jules Verneä pidetään yhtenä steampunkin "kantaisistä". Steampunk on levinnyt myös elokuviin, televisioon ja sarjakuviin. Esimerkiksi hyvä leffa, jota pidetään steampunkina on Studio Ghiblin Liikkuva linna ja vähän toisena esimerkkinä elokuva Wild, wild west, joka perustuu samanimiseen sarjaan. Molemmissa näkee steampunk-aiheista vaatetusta tai miljöötä tai jos jonkinmoista härveliä. Steampunk -sarjakuvista itse pidän valtavasti, ja suosittelen erittäin lämpimästi, Girl Genius -sarjakuvasta, joka on internetissä luettava vaihtoehtoiseen Eurooppaan sijoittuva seikkailu/romanssi:
Steampunkista on viime vuosien aikana, varsinkin tuolla suuressa maailmassa, muodostunut isompikin ilmiö ja siitä on kehityynyt oma genrensä ja alakulttuurinsa harrastajineen. Ja Yökkö taitaapi liittyä seuraan :) ainakin jossain määrin. Steampunkia voidaan ilmentää pukeutumalla tyylin henkisesti tai muokkaamalla arkiesineistä steampunk -henkisiä. Eräs tyyppi, jonka blogia seuraan tutkii viktoriaanisen ajan ruokia ja soveltaa niistä sitten steampunkruokaa. Steampunk on myös löytänyt tiensä musiikin saralle, mä oikeasti yllätyin niiden yhtyeiden määrästä, joka oli määritelty steampunk -tyylisiksi.
Ja vaikka itse olen sitä mieltä, kun on kaikkia noita härveleitä ja steampunkiksi muutettuja kojeita katselee, että ne on ihan törkeän upeita ja mahtavia ja ois ihanaa jos jotain tuollaista osaisi tehdä, niin tässä kohtaa joudun kyllä toteamaan, että sellaiseen ei mun taidot riitä. Jos vaikka katsotaan tuota läppäriä, jonka Datamanceriksi itseään kutsuva steampunk -nikkaroija on tuunannu. On hiukka liikaa mulle.
Mutta vaatteet ja korut onkin sitten ihan toinen juttu :D Joskus vielä mä haluan jonkin oikean upean ja hienon ja arkikäyttöön sopimattoman steampunk -asukokonaisuuden, mut toistaiseksi aion tyytyä pukeutumaan arkielämässä steampunk -henkisesti, joka on myös minusta aika ihana tyyli. Kaikkii liivei, erilaisii housui, semmosia bolerotyyppisiä jakkuja (en nyt muist onk niil joku oma nimikin...), rusetei ja röyhelöi paitojen rinuksissa, korsetteja (jos niit kehtaa arkena käyttää... joskus aion kyllä tehdä sellaisen) ja sit ne kengät. Mä rakastan steampunk -tyylisiä kenkiä! Niit on vaan paha tehdä itse :/ Ja ne on niin kauniita!
Mutta tästä päästäänkin sitten jumalattoman pitkän aasinsillan kautta tähän postauksen toiseen aiheeseen eli mun projektiini. Kuten mainitsin, minun steampunk -hääräilyni tulee olemaan melkoisen vaatteihin ja koruihin ja kaikkeen muuhun tilpehööriin keskittyvä. Ja Suomessa tämä genre ja tyyli ovat suhteellisen tuntemattomia eli täältä ei saa steampunk -tavaraa mistään. Ehkä nyt jokin sattuma siellä täällä ja itse asiassa Cybershopissa on silloin tällöin tyyliin sopivia vaatekappaleita (omasta mielestäni ainakin) ja aivan mahtava korukello valikoima. Kävin taas juuri kuolaamassa ja onnistuin suurin ponnistuksin jättämään ne ihanuudet kauppaan. Mutta siis, jos täällä ei ostamaan pysty paljoa mitään, niin ilmiselvä vaihtoehto on tietty tehdä itse. Ja steampunkin henkeen sopii hirmu hyvin tehdä itse, koska sitä steampunk hyvin usein on.
Olen siis tehnyt tässä Lapista tultuani itselleni liiviä ja sain sen viikonloppuna valmiiksi. Ja nyt ajattelin sitten postata tänne blogiin ja hehkuttaa, että se tuli valmiiksi ja pidän siitä hurjasti! :D Ja se on yllättävän hyvää jälkeä, kun ottaa huomioon, että viimeksi kun olen ompelukoneeseen koskenut, olen tehnyt keskiaikapukua pari vuotta takaperin. Ja keskiaikapuvun tekeminen on hiukka erilaista kuin "normaalien" vaatteiden.
Kaipasin siis liiviä ja minulla sattui olemaan nättiä ylimääräistä kangasta kaapin perukoilla, jota olin joskus löytänyt jostain tarjouksesta ja napannut mukaani, sen kummemmin miettimättä mitä siitä tekisin. No, nyt se selvisi. Kangasta ei kuitenkaan ollut tarpeeksi, joten käväisin Eurokankaan palaosastolla vilkuilemassa, josko löytäisin jotain kaveriksi. Löysinhän minä. Löysin myös heidän poistopalalaatikkonsa (10€/kg)... ja ostin kolme muutakin kankaan palaa. Olen siinä onnekkaassa asemassa, että olen hyvin pienikokoinen ihminen ja noista laatikoista löytyy hyvin usein juuri sen verran kangasta, että saan niistä jonkin kivan pienen vaatteen, kuten liivin tai housut esimerkiksi.

Kangas, jonka aivan mahtavan tuurin avulla löysin tätä liiviä varten, ei ole ihan tismalleen samaa. Jotain sametin tapaista molemmat ovat, mutta luonnonvaalea on paksumpaa kuin vihreä kangas. Ja totesin itse asiassa liiviä tehdessäni, että siitä tuli huomattavasti paremman näköinen tällä lailla, kuin jos olisin käyttänyt vain vihreää kangasta. Mutta sain taitella kaavoja ja leikellä kangasta melkoisen paljon että sain kaiken kankaan riittämään. Vaaleaakaan kangasta kun sieltä ei löytynyt kovinkaan isoa kappaletta. Esimerkiksi noiden etukappaleiden pitäisi kaavojen mukaan olla samaa kangasta, samasta palasta, mutta ajattelin että kangasta säästääkseni vielä vähän lisää (etukappaleiden nurja puoli on myös vaaleaa kangasta, kokonaan) teen siihen tuollaisen hienon vaalean kaitaleen, josta tulikin aika kiva. Härpäkkeet sivuilla olivat koko ajan tulossa olemaan eri kangasta ja lopuksi leikkelin vielä takakappaleiden kaavoja saadakseni samalaisen, mutta paksumman kaitaleen selkään kuin eteenkin.
Kaavat sain kaivettua Iltausvan käsityölehdistä (sain sieltä myös paljon tulevia ideoita:)), mutta niissä pienin koko on yleensä 34 tai 36, ja vaikka 34 puolen aikaa minulle monesti meneekin, ei se tässä kohtaa ihan mennyt. Piti pienentää miltei kaikista saumoista ja selässä sai tapella ihanan notkoselkäni kanssa. Kangas selässä meni oikein kauniiseen ryppyyn ennen muokkauksia.
Onnistuin löytämään myös kauniit napit liiviä varten, mistä olen iloinen. Minusta napit ovat olennainen osa steampunkia, vähän samalla tavalla kuin hammasrattaat tai gogglesit eli suojalasit. En tiedä mitä mieltä muut höyrypäät siitä ovat, mutta minä olenkin aina ollut vähän hassu ;) Meneehän liivini väritkin kaiken kliseisimpien steampunk -määritelmien mukaan ihan metsään. Niiden mukaan kun steampunkin värit ovat ruskeaa, ruskealla, ruskean kera. Ehkä jonkin verran harmaata tai mustaa tai valkoista joukossa. Juu, ei tule toimimaan minun kanssani. Pidän liikaa väreistä ja olen sitä mieltä ettei ole mitään syytä olla käytämättä värejä, kun aivan varmasti käyttivät niitä viktoriaanisella ajalla. Steampunk -tarinoista on vähän paha mennä sanomaan, niiden lukeminen on vähän toisaikaista täällä (lue: niitä ei ole) kun niitä käännetään tosi huonosti, mutta Girl Geniuksessa olen nähnyt ihanan paljon värejä. Mitään neonvärejä en itse menisi käyttämään, mutta kait senkin saisi jotekin sujautettua jonnekin jos joku niitä kaipaa...
Mutta kaiken kaikkiaan olen oikein tyytyväinen tuotokseeni. Vähän ompelujälki paikkapaikoin häiritsee minua, muttei sitä kukaan muu useimmissa kohdissa huomaa kuin minä itse. Olen saanut sen sisäajaakin sen tässä kouluviikon alussa ja mukava on päälläkin. Yksi luokkalaisistani oli ihan totaalisen pihalla, kun hän näki liivini, hän kun tiesi jo aikaisemmin, että olin tekemässä liiviä ja oli ihan äimän käkenä, että ompelet itse?! Hän kun ei itse kuulemma tee mitään käsitöihin viittaavaakaan.
Niin, ja minulla on syntymäpäivä tulossa ja sain äidiltä rahaa pikkuisen, joilla kävin hemmottelemassa itseäni ja ostin itselleni paljon nappeja :) Hieman kuvia vielä piiitkän pätkän päätteeksi:
| Vähän muotia... |
| Vähän muotia... |
Yleensä nykyteknologian keksinnöt on käännetty höyryvoimalla
tai kellokoneistoilla toimiviksi, ja ne tuovat ulkonäöltäänkin mieleen
viktoriaanisen aikakauden muotoilun. Steampunkissa ei yleensä kiinnitetä
huomiota siihen, olisiko tällainen fiktiivinen teknologia
todellisuudessa mahdollista tai käyttökelpoista. Sen sijaan
steampunkissa leikitään usein ajatuksella, että 1800-luvun
epäonnistuneet teknologiset suunnitelmat tai silloisten
tieteiskirjailijoiden mahdottomatkin visiot olisivat olleet
toteuttamiskelpoisia ja tulleet yleiseen käyttöön." -Wikipedia
Eli kuten tuossa Wikipedian tekstissä mainitaan, suuntaus on tieteiskirjallisuudesta alunperin lähtöisin, mm. Jules Verneä pidetään yhtenä steampunkin "kantaisistä". Steampunk on levinnyt myös elokuviin, televisioon ja sarjakuviin. Esimerkiksi hyvä leffa, jota pidetään steampunkina on Studio Ghiblin Liikkuva linna ja vähän toisena esimerkkinä elokuva Wild, wild west, joka perustuu samanimiseen sarjaan. Molemmissa näkee steampunk-aiheista vaatetusta tai miljöötä tai jos jonkinmoista härveliä. Steampunk -sarjakuvista itse pidän valtavasti, ja suosittelen erittäin lämpimästi, Girl Genius -sarjakuvasta, joka on internetissä luettava vaihtoehtoiseen Eurooppaan sijoittuva seikkailu/romanssi:
| Läppäri muokattu steampunkiksi. |
Ja vaikka itse olen sitä mieltä, kun on kaikkia noita härveleitä ja steampunkiksi muutettuja kojeita katselee, että ne on ihan törkeän upeita ja mahtavia ja ois ihanaa jos jotain tuollaista osaisi tehdä, niin tässä kohtaa joudun kyllä toteamaan, että sellaiseen ei mun taidot riitä. Jos vaikka katsotaan tuota läppäriä, jonka Datamanceriksi itseään kutsuva steampunk -nikkaroija on tuunannu. On hiukka liikaa mulle.
| Kenkiä! |
| Nuo pystyis varmaan muokkaamaan itsekin... |
Olen siis tehnyt tässä Lapista tultuani itselleni liiviä ja sain sen viikonloppuna valmiiksi. Ja nyt ajattelin sitten postata tänne blogiin ja hehkuttaa, että se tuli valmiiksi ja pidän siitä hurjasti! :D Ja se on yllättävän hyvää jälkeä, kun ottaa huomioon, että viimeksi kun olen ompelukoneeseen koskenut, olen tehnyt keskiaikapukua pari vuotta takaperin. Ja keskiaikapuvun tekeminen on hiukka erilaista kuin "normaalien" vaatteiden.
| Valmis liivini :D |
| Blogger s-tana, ei suostu pitämään kuvaa oikein päin. |
Kangas, jonka aivan mahtavan tuurin avulla löysin tätä liiviä varten, ei ole ihan tismalleen samaa. Jotain sametin tapaista molemmat ovat, mutta luonnonvaalea on paksumpaa kuin vihreä kangas. Ja totesin itse asiassa liiviä tehdessäni, että siitä tuli huomattavasti paremman näköinen tällä lailla, kuin jos olisin käyttänyt vain vihreää kangasta. Mutta sain taitella kaavoja ja leikellä kangasta melkoisen paljon että sain kaiken kankaan riittämään. Vaaleaakaan kangasta kun sieltä ei löytynyt kovinkaan isoa kappaletta. Esimerkiksi noiden etukappaleiden pitäisi kaavojen mukaan olla samaa kangasta, samasta palasta, mutta ajattelin että kangasta säästääkseni vielä vähän lisää (etukappaleiden nurja puoli on myös vaaleaa kangasta, kokonaan) teen siihen tuollaisen hienon vaalean kaitaleen, josta tulikin aika kiva. Härpäkkeet sivuilla olivat koko ajan tulossa olemaan eri kangasta ja lopuksi leikkelin vielä takakappaleiden kaavoja saadakseni samalaisen, mutta paksumman kaitaleen selkään kuin eteenkin.
Kaavat sain kaivettua Iltausvan käsityölehdistä (sain sieltä myös paljon tulevia ideoita:)), mutta niissä pienin koko on yleensä 34 tai 36, ja vaikka 34 puolen aikaa minulle monesti meneekin, ei se tässä kohtaa ihan mennyt. Piti pienentää miltei kaikista saumoista ja selässä sai tapella ihanan notkoselkäni kanssa. Kangas selässä meni oikein kauniiseen ryppyyn ennen muokkauksia.
| Napit ja kangasta. |
| Napit vähän paremmin. |
Mutta kaiken kaikkiaan olen oikein tyytyväinen tuotokseeni. Vähän ompelujälki paikkapaikoin häiritsee minua, muttei sitä kukaan muu useimmissa kohdissa huomaa kuin minä itse. Olen saanut sen sisäajaakin sen tässä kouluviikon alussa ja mukava on päälläkin. Yksi luokkalaisistani oli ihan totaalisen pihalla, kun hän näki liivini, hän kun tiesi jo aikaisemmin, että olin tekemässä liiviä ja oli ihan äimän käkenä, että ompelet itse?! Hän kun ei itse kuulemma tee mitään käsitöihin viittaavaakaan.
Niin, ja minulla on syntymäpäivä tulossa ja sain äidiltä rahaa pikkuisen, joilla kävin hemmottelemassa itseäni ja ostin itselleni paljon nappeja :) Hieman kuvia vielä piiitkän pätkän päätteeksi:
| Noissa on mun mielestäni suden päät. |
| Niit oli vain kolme mut pakko! |
| Noi siniset on ihania. Hopeiset pääsevät yhteen liiviin |
| Isommat pääsee hameeseen, nuo toiset on vaan upeita. |
| Ja pari kuvaa kankaistakin. Tästä tulee housut... |
| ...ja tästä aattelin tehdä toisen liivin. |
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)