Näytetään tekstit, joissa on tunniste leivokset. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste leivokset. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 11. helmikuuta 2015

Tulivuori eli kuinka leipoa laavakakku

Tein sunnuntaina Poikaystävän ropeporukalle kolmen ruokalajin päivällisen. Jälkiruoaksi tarjoilin laavakakkua, jonka reseptin nappasin aivan mahtavalta Ann Reardonilta: Magic chocolate lava cake. Omaa versiotani on hieman muokattu, sillä keittiöapulaisellani kävi pieni laskuvirhe, ja hän laittoi brownietaikinaan noin kolme kertaa enemmän kaakaojauhetta kuin alkuperäisessä ohjeessa oli. Tuloksena browniemme oli aivan valtavan hyvää: mehevää ja suklaisempaa kuin suklaa itse. Kannattaa kokeilla jos tykkää supersuklaisuudesta ^.^

Jos englanninkielinen ohje ei hotsita, voit myös tehdä kakun pohjaksi oman maun mikään minkä tahansa brownien tai vaikka mokkapalojen pohjan. Oma pohjani on paistettu kahdessa erässä, koska suurensin ohjetta, jotta koko ropeporukalle varmasti riittäisi. Pohjasta tuli ehkä hiukan liian matala - korkeammalla pohjalla suklaan valuminen olisi näkynyt paremmin. 

1. Paista pohja. Sen on oltava täysin jäähtynyt ennen kuin alat koota jälkiruokaasi. 

2. Temperoi suklaa. Minä tosin totesin, että meillä on nyt niin viileää, että temperoimatonkin suklaa pysyy kiinteänä eikä lysähdä huoneenlämmössä niin kuin kuuluisi tapahtua, joten halutessaan voi myös jättää temperoinnin väliin ja toivoa parasta. Alla olevassa kuvassa näkyvä suklaa on temperoitu. Minä tein kahdeksan annosta ja käytin 200 g Lidlin maitosuklaata.

Levitä sula suklaa tasaiseksi kerrokseksi leivinpaperille ja anna jähmettyä. Ennen kuin suklaa on täysin jähmettynyt, leikkaa se sopivan kokoisiksi paloiksi - suklaapalat tulevat browniepohjasta leikattujen palojen päälle, joten ne kannattaa leikata hieman brownieta isommaksi. Reardon teki jälkiruoistaan pyöreitä; minä tein neliöitä, koska halusin vähentää "hukkapalojen" määrää. 

   










2. Leikkaa brownie sopivan kokoisiksi annospaloiksi ja nosta palat lautasille. Leikkaa palan keskelle reikä. Minä käytin tähän sodastream - makusiirappipullon korkkia, koska se oli sopivan kokoinen.
  

3. Aukon voi jättää tyhjäksikin, mutta minä laitoin siihen pakastimesta sulatettuja mansikoita ja mustikoita. Täyttäessä on muistettava että täytteet eivät saa olla suklaakannen tiellä. Putoamisefekti on myös näyttävämpi, jos kuuma kastike saa pudota vapaasti ilman esteitä. Jos haluat, että kastiketta valuu jälkiruoan sisältä sitä syödessä, kannattaa laittaa extrakastiketta valmiiksi koloon kasaamisvaiheessa.

4. Aseta suklaakannet paikoilleen ja valmista kastike. Minun kastikkeessani oli:
- 100g maitosuklaata
- 100g tummaa suklaata
- n. 1 - 2 dl kermaa

Sulata suklaa mikrossa. Pysäytä mikro ja sekoita suklaata 20 sekunnin välein, muuten suklaa palaa. Kun suklaa on sulaa, lisää kerma ja sekoita kunnes seos on tasaista ja kiiltävää. Kerma ei aluksi tunnu sekoittuvan suklaaseen, mutta kyllä se lopulta sekoittuu. Tarkista että kastikkeesi on varmasti kuumaa - muuten se ei sulata suklaakantta ja pääse valumaan kauniisti jälkiruoan sisälle. Jos tuntuu että kastike ei ole tarpeeksi kuumaa, lämmitä varovasti mikrossa max. 20 sekunttia kerrallaan, ja muista sekoittaa. Kastikkeen pitäisi tuntua käteen kuumalta. Nyt on aika tarjoilla :)

Tässä kohtaa annoksen ulkonäkö kuvissa muuttuu, koska emme ropeiltana muistaneet kuvata loppuvaihetta -.-  Jouduin Poikaystävän harmiksi lavastamaan hänelle uuden annoksen. Lisukkeina mansikoita, itsekeitettyä kinuskia ja valkosuklaamoussea. Allaolevin kuvien suklaakantta ei ole temperoitu.

5.  Tarjoile jälkiruoka. Kaada kuumaa suklaakastiketta suklaakannelle. Kastike sulattaa kannen ja valuu kauniisti jälkiruoan sisälle. Meillä tosin valumista piti hetki odotella - ehkä kanteni olivat liian paksut.

6. Herkuttele yhdessä ystävien kanssa!

P.S. Tämä voisi olla vaikka täydellinen ystävänpäivän herkku - valtavasti suklaata ja mansikoita. Nam ;)

keskiviikko 24. huhtikuuta 2013

Kuva päivässä (tai kahdessa): 23


Kahvilassa myytäviä omenapiirakoita. Noitakin olen päätynyt maistamaan, eivät kumminkaan minun lemppareihini kuulu. Hiukka liian omenaisia minun makuuni... Kahvilassa ne tarjotaan lämmitettyinä kermavaahdon ja jäätelöpallon kera.

torstai 11. huhtikuuta 2013

Kuva päivässä (tai kahdessa): 14


Barbara, toinen kahvilan omistajista, teki cupcakeja kokeiluna, että josko niit voisi myydä. Saatiin maistella niitä tänään. Tosin oli hiukka hankalaa aloittaa syöminen, ku syötävä oli noin nätin näköinen >) Huulet ja hampaat olikin sitten siniset jonkin aikaa syömisen jälkeen!

sunnuntai 17. helmikuuta 2013

Vadelmainen viettelys

Ystävänpäivä tuli ja meni sen suuremmitta huomioitta mutta leivoin sentään ystävänpäiväleivoksia. Ja koska niistä pidettiin kovasti laitan nyt reseptin tänne että jotta muutkin voivat kokeilla / minä osaisin leipoa näitä joskus uusiksi.

Ystävänpäivän vadelmaleivokset
-ohje Pirkka -lehdestä 2/2013

Pohja:
- 200 g voita / leivontamargariinia
- 3 kananmunaa
- 2 dl sokeria
- 3 1/2 dl vehnäjauhoja
- 2 tl leivinjauhetta
- 3 tl vanilliinisokeria
- 2 pss (à 200g) pakastevadelmia

1. Sulata rasva. Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää seos  
muna-sokerivaahtoon vuorotellen rasvan kanssa.

2. Levitä taikina tasaiseksi kerrokseksi uunipellille leivinpaperin päälle. Murskaa jäisiä vadelmia kämmenesi alla (ennen kuin avaat vadelmapussin) ja levitä marjat sitten tasaisesti taikinan päälle.

3. Paista pohjaa 200 asteessa 15-20 min.

Täyte ja kuorrutus:

- n. 2 dl vadelmahilloa
- 2 rs (à 180g) Pirkka appelsiinituorejuustoa (voi vaihtaa maun mukaan)
- 2 dl tomusokeria (tämän unohtaminen ei haittaa yhtään ^.^ )
- 1 prk (250g) maitorahkaa

4. Leikkaa jäähtynyt pohjalevy puoliksi ja levitä toiselle puolelle ohuelti vadelmahilloa.

5. Sekoita keskenään tuorejuusto, tomusokeri ja maitorahka.

6. Levitä puolet tuorejuustotäytteestä varovasti hillon päälle. Nosta toinen pohjalevynpuolikas nurin perin täytteen päälle. Näin saat leivoksiin sileän pinnan. Levitä loput täytteestä tasaisesti leivosten pintaan.

7. (Leikkaa leivoslevyn ulkoreunat suoriksi) ja paloittele n. 15 osaan. Puhdista veitsi välillä niin leivosten pinta pysyy kauniina. Pursota leivosten pinnalle koristeeksi sydän vadelmahillosta.

Tadaa! Hyvää ystävänpäivää! (jokainen päivähän on ystäville omistettu)

 Ja todisteeksi että pakanakodossa myös leivotaan neulotaan: perus raitasukat vanhoista koreissa pyörineistä langoista. Punakirjava/musta ovat seiskaveikkaa ja veikan raitaa ja sinisävyiset ikuisuuden vanhaa isoveljen pätkävärjättyä ja seiskaveikan tummaa sinistä. Luennoilla voi tehdä myös kaikkea hyödyllistä ;D



maanantai 31. joulukuuta 2012

Brownie mukissa

Mä olen koukuttunut Pinterestiin jo joku aika takaisin ja siellä törmää aina ajoittain aika kummallisiin asioihin. Tää mihin mä tänään törmäsin oli kivaa kummallista, mut silti.

A Brownie in a Mug. Ja se tehdään mikrossa o.O

Katoin vähän aikaa kuvasarjaa, että mitä? Ja sitten totesin et ei perkele, tota on pakko kokeilla. Heti. Sattui vielä olemaan pieni makiannälkäkin (tosin miten se on mahdollista tän päivän leffakarkkien jälkeen, mä en osaa sanoa...) Ja halusin nähdä toimiiko tämä ihan oikeasti.

Eli resepti näyttää tältä:

1/4 kuppia jauhoja
1/4 kuppia sokeria
2 rkl kaakaojauhetta
ripaus suolaa

2 rkl oliiviöljyä
3 rkl vettä

Koska meikäläisellä ei ollut minkään näköistä infoa siitä, mistä päin maailmaa resepti on ja kuppien desimäärät vaihtelee maittain jonkin verran mm. brittien 1,5 desistä jenkkien 2, johonkin desiin (saattoi mennä toisinkin päin...) niin päätin tehdä kompromissin ja teeskennellä että yksi kuppi vastaa 2 dl, eli mukiin meni puoli desiä sokeria ja jauhoja.

Ja myöskin ohjeessa käytettiin oliiviöljyä, mutta itse käytin ihan tavallista rypsiöljyä, koska en juuri tällä hetkellä ole tietoinen oliiviöljymme olinpaikasta... ja ohjeessa käytettiin myös 100% luonnollista lähdevettä, jonka meikäläinen korvasi raikkaalla ja puhtoisella Turun hanavedellä.

Kuivat aineet sekoitetaan kuppiin, jonka jälkeen lisätään öljy ja vesi. Sekoitetaan tasaiseksi, taikinasta tulisi tulla paksua, mutta silti vielä juoksevaa (ainakin ohjeen kuvan mukaan). Sen jälkeen paiskataan mikroon 1 minuutiksi ja 40 sekunniksi. Pistin kokeilukappaleeni ohjeen mukaan mikroon, joka oli täydellä teholla ja ohjeen aika ei riittänyt. Se saattoi johtua siitä, jos minulla oli liian vähän jauhoja ja muita, mutta vähän epäilen sitä. Koostumus oli minulla kuitenkin oikea. Päädyin pitämään kuppiani mikrossa 2 - 2,5 minuuttia.

Brownie siis onnistui. Siitä ihan oikeasti tuli brownien näköinen brownie, ainakin melkein. Tää oli vasta harjoituskierros.

Ja kuva väärinpäin, totta kai...

Ja se maistuukin hyvältä. Hyvin raskas, mut ei kuitenkaan mikää äkkimakea, vaikka makeaa onkin. Ja sitä tulee yllättävän paljon. Tuo kuppi on meidän valtavia indiskan teekuppeja ja niihin taitaa mahtua ainakin neljä desiä teetä. Eli tuossa kupissa on noin kaks desiä brownieta.

Pirun coolia.

sunnuntai 19. helmikuuta 2012

Ystävänpäivän appelsiinileivokset

Ainekset:
4 munaa
3 dl sokeria
150 g sulatettua voita tai margariinia
2 dl appelsiinimehua
1 sitruunan raastettu kuori
4 dl vehnäjauhoja
1 dl maissi- tai ohratärkkelystä
3 tl leivinjauhetta

Kuorrutus:
200 g tuorejuustoa (maustamaton)
50 g sulatettua voita tai margariinia
1 dl tomusokeria
sitruunamehua
(elintarvikeväriä)
nonparelleja

- Sulata ja jäähdytä rasva. Vaahdota munat ja sokeri. Lisää sitruunan kuori vaahtoon. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää ne taikinaan vuorotellen appelsiinimehun kanssa. (Vinkki! Käytä itse puristamaasi appelsiinimehua, älä kaupan tölkkiversioita. Appelsiinin kuoren voi myös ottaa talteen ja käyttää koristeena. Appelsiineja tarvitaan kaksi.) Lisää lopuksi rasva taikinaan.

-Kaada taikina noin 30 x 40 cm:n kokoiseen leivinpaperilla vuorattuun vuokaan. Kypsennä 200-asteisessa uunissa noin 25 minuuttia. 

-Anna levyn jäähtyä. Leikkaa se sitten paloiksi tai ota levysta muotilla leivoksia. Kuorruta, koristele ja tarjoa kaverille.

-Paistoin oman taikinani kahdessa erässä , koska kaikki vuokani olivat liian pieniä enkä omista reunallista uunipeltiä. Leivoksia minulla oli lopulta kolmisenkymmentä - kaikki tulivat syödyiksi ;) Kuorrutteen pursotin sydämiksi ystävänpäivää kunnioittaakseni ja jatkoin koristelua sokeriahelmillä ja kuivatulla appesiininkuorella. Tarkoitukseni oli kuivat kuoret uunin jälkilämmössä, mutta huomasin että pelkkä kuuman (juuri uunista otettu) vuoan pohjalle ripottaminen kuivatti kuoria ihan riittävästi heti koristeena käytettäväksi. Näitä tehdään joskus toistekin! (Ja toivottavasti silloin leipojan palkka ei ole viikon influenssa...)









Resepti Anna -lehdestä 6/2012. Kuvausassistenttina toimi Yökönlehti. Kiitos <3