Näytetään tekstit, joissa on tunniste koti. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste koti. Näytä kaikki tekstit

perjantai 8. syyskuuta 2017

Kasviterraario

Joskus useampi vuosi sitten, kun opiskelin Tuorlassa puutarhurin perustutkintoani ja opiskeluni olivat lopuillaan, rakensin päättötyökseni kasviterraarion. Ja siitä tuli aika onnistunut mielestäni, vaikka muutaman kasvin kanssa olikin pieniä kömmähdyksiä. Se myös kulki mukanani pari kolme vuotta, mutta otti lopulta nokkiinsa kun muutin Usvan kanssa yhteen. Meidän olohuoneemme saattoi olla liian aurinkoinen sille, vaikka yritinkin löytää sille suojaisamman paikan.

Joka tapauksessa kasviterraariota minulla ei ole ollut useampaan vuoteen ennen kuin nyt. Sain viime keväänä innostuksen puuskan ja koska totesin omaavani tavallista enemmän energiaa kuin viimeisenä kahtena vuotena ylipäätään kiitos migreenin, ryhdyin jopa tuumasta toimeen. Silloin en tietenkään tajunnut ottaa kuvia, mielessäni kun ei käväissytkään että saisin jossain vaiheessa aikaiseksi pävittää Pakanakotoa. Mutta muutaman kuvan otin kun terraario oli "valmis".


Valmishan tuo ei ole laisinkaan. Sieltä puuttuvat vielä ne muutamat kasvit jotka haluan sinne, vaikken välttämättä tiedäkään vielä mitä kasveja nuo ovat yhtä poikkeusta lukuunottamatta. Aion (ainakin kokeilla) istuttaa terraarioon maaorkidean (Ludisia discolor) jahka löydän sellaisen, mutta joudun odottamaan talvea, sillä silloin niitä on saatavilla kaupoista. Juuri nyt, ludisiaa ei löydä mistään. Muita kasveja, joita terraariossani tällä hetkellä asustaa ovat muratti (Hedera helix) ja rönsylilja (Chlorophytum capense). Kirjavalehtisen muratin löysin sattumalta ruokakaupasta ja rönsyliljan sain pistokkaana äidiltäni. 

Rönsylilja
Muratti



Minulla oli siellä jossain vaiheessa kesää hetken aikaa pesäraunioinen, mutta jokin, mahdollisesti kosteustasapainon heilahdus, teki siitä selvää ennen pitkää ja jouduin luovuttamaan sen suhteen. Tällä viikolla löysin uuden kasvin, kääpiökissuksen (Cissus striata), joka pääsee kokeilemaan onneaan terraarioon. Se oli melko runsaskasvuinen tapaus, joten jouduin hieman leikkelemään pisimpiä köynnöksiä pois, jottei se tuntuisi aivan kokonaan valtaavan kasvualaa.

Toivon että kasvini viihtyvät terraariossani, juuri vähän aikaa sitten ostamani kasvilampun loisteessa varsinkin kun on talvi tulossa. Laskeskelin että jos hankin tuonne sen pienehkön ludisian kun niitä vihdoin on saatavilla, siellä olisi varmaankin tilaa vielä yhdelle kasville. Ehkä jollekin saniaiselle. En tiedä haluanko koittaa toista pesäraunioista vaikka sen heleänvihreät ja yhtenäiset lehdet sopivisivatkin mainiosti näiden muiden joukkoon. Saapi nähdä.

Terraarion toisesta kulmasta kääpiökissuksen kanssa.

torstai 15. tammikuuta 2015

Pamaus

Meikäläisen taloyhtiössä on pitkin syksyä kuulunut jos jonkinlaista pamausta, kolinaa, koputtamista ja poran huutoa. Ilmeisesti täällä on joku isompikin huoltoremppa meneillään eikä se meinaa loppua. Saattaa tietysti vain tuntua siltä.

Ja olen ehkä hieman hankala asukki siinä mielessä, että kun remppamiehet tekevät työnsä yhdenksän ja kolmen välillä niin eihän se useimpia varmaankaan häiritse. Mutta kun minä olen vuorotyössä ja on onnistuttu muutamaan kertaan sijoittamaan ne vapaapäivät niin että remppaajat ovat juuri niinä päivinä työn touhussa.

Onneksi poran käyttö on sentään vähentynyt :3 Ja ylipäätänsä taitavat olla loppusuoralla. Toivon ainakin.

maanantai 12. tammikuuta 2015

Tuohikranssi

Hieman tumma kuva tuli nyt, vaikka eipä tämän vuotisessa kranssissa  (jonka vihdoin sain valmiiksi aloitettuani sen jo syksyllä) hirveästi ole katsomista. Se on hyvin pelkistetty tällä kertaa. 

Löysin metsikössä kulkiessani tuohta syksymmällä ja niistä tuli mieleen että voisi olla mukava kokeilla miten tuohi taipuu kranssiin. Kyllähän se taipuu, vaikka hieman hankalaa se ajoin olikin. Varsinkin loppupuolella kun se oli kuun, kaksi tai kolme seissyt ja odottanut että meikäläinen saattaa työnsä loppuun. Tungin koko roskan muovipussiin, suihkutin vettä perään ja jätin yöksi kostumaan niin sainhan minä sen sitten valmiiksi.

Kun olin kaikki tuohenpalaset saanut kranssiin kiedoin siihen vielä kuparinväristä paksua rautalankaa ympärille, tueksi osittain mutta pääasiassa sen värin vuoksi. En tiedä miksi, mutta minulla oli ihan kauhea hinku yhdistää tuohi ja kupari o.O Tiedä sitten kuinka hyvin se sopii tuohon. Rautalangan lisäksi en sitten hirveästi muuta tuohon enää laittanutkaan. Nappasin koivunrisuja kotimatkalla yhtenä päivänä ja kiinnitin ne kranssiin ja suihkutin koko komeuden lumisprayllä. Se ei taida ihan parhaiten kuvassa näkyä, mutta kyllä se siellä on :P


En kyllä yhtään osaa sanoa pidänkö siitä vai en. Toisaalta kyllä, paljonkin, mutta sitten kuitenkin... Parempi ehkä vain todeta että olisi siitä huonompikin tulla :3

tiistai 6. tammikuuta 2015

Peikonlehden uusi koti

Olin vielä ahkera työpäivän jälkeenkin ^.^ Siirsin peikonlehteni uuteen kotiinsa, kun se eilen jäi tekemättä. Ehdin siivota kaikki kamppeet pois kun tajusin että sille olisi sittenkin sopiva ruukku tarjolla. Sopii hyvin mielestäni.


Toivon mukaan se tuosta nyt hieman piristyy kun sai uutta multaa ja vähän lisää tilaa :)

maanantai 5. tammikuuta 2015

Mullanvaihtopäivä

Tänään ei tulekaan tarinaa päivässä päivän sanan (vastavuoroisuus) jääden oman viiteliäisyyteni jalkoihin (se, että sana ei antanut meikäläiselle mitään inspiraatiota, ei siis liity tähän mitenkään... köh, köh). Tunsin oloni vielä tiskaamisen jälkeenkin jokseenkin energiseksi, joten tuijotettuani tiskipöydän viereen nostamaani kultaköynnöstä sainkin äkillisen mielenjohteen vaihtaa kasvieni mullat.

Ja sitä kasvini ovatkin odottaneet jo pienen hetken. Luultavasti jo ennen tänne uuteen kämppään muuttamista. Kasviraukat... meikäläinen ei ole ollut ihan paras hoitaja viime aikoina. Mutta tänään sain vaihdettua mullat viidelle kasville, jotka sitä tarvitsivat. Amatsoninlilja ja siroliuska-araliani ehdottomasti, molemmat ovat olleet miltei tuskallista katsoa pikkuisissa ruukuissaan syksyn aikana. Myös soilikkini sai jonkinlaisen äkillisen kasvuspurtin yhtäkkiä kesän lopulla, jonka jälkeen se kukki varmaan kolme kuukautta putkeen. Aika hyvä merkki siitä että ruukku liian pieni.


Ihana gardeniani (kuvassa) pääsi kultakäynnökseni vanhaan ruukkuun, joka puolestaan pääsi amatsoninliljani vanhaan suojaruukkuun. Se oli ainoa sopivan kokoinen, johon saatoin köynnöksen laittaa. Muuta olivat joko liian pieniä tai isoja. Gardeniaa saankin sitten tuijotella hetken aikaa. Sen pitäisi pärjätä ihan hyvin tavallisessa kukkamullassa, mutta gardeniat kun pitävät hieman happamesta maasta niin toivon nyt ettei se loukkaannu. Se on yksi kasveistani, jonka todella en halua ottavan nokkiinsa.


Sitäkin on näköjään tapahtunut. Äidiltäni saama enkelinsiiven pistokas ei viihtynyt ja lopulta sanoi sopimuksensa irti. Samoin päätin lopultakin luovuttaa erään perhoskämmekkäni kanssa. Se on koko syksyn vuoroin lakastuttanut lehtiään ja kasvattanut yhden pienen lehden alun ennen kuin taas palannut lehtien lakastuttamiseen. Kuten kuvasta näkyy, se oli melkoisen surkeassa kunnossa.

Kolmas, josta jouduin luopumaan, oli toinen peikonlehdistäni. En ole senkään kanssa ihan selvillä mitä tapahtui. Ehkä en ole vain kastellut sitä tarpeeksi, koska en vain voi usko että se olisi johtunut sen kasvupaikasta. Hieman hämärä kulma kyllä, mutta ei mitään mistä peikonlehden ei pitäisi selvitä ja se viihtyi siinä vallan mainiosti viime talvena. Mutta nyt se näyttikin yhtäkkiä pystyyn kuolleelta o.O Täytyi pistää se palasiksi ja roskiin.

Mutta toinen hengittää vielä. Se tosin näyttää valmiilta hyppäämään ruukustaan hetkenä minä hyvänsä. Sen verran juuria pilkottaa pohjalta. Jätin sen vaihtamatta ensin, koska muistin ettei minulla ole tarpeeksi suurta ruukkua sille, mutta tajusinkin myöhemmin että kyllä sellainen sittenkin löytyy. Täytyy vaihtaa sille mullat kun seuraavan kerran ehtii. Raahasin sen ja ison pinon orkideoitani pesuhuoneeseen ja annoin niille oikein kunnon suihkun :P Orkideat tykkäävät ja peikolehtikin oli ihan hippasen pölyinen, sitä kun ei tule putsailtua ylähyllyllä kovin paljon.

Nappasin myös paloiksi pistämästäni peikonlehdestä muutaman varren palasen ja pistin vesiastiaan juurtumaan ja toivoakseni myös lehtiä kasvattamaan. En ole ihan varma toimiiko kun jouduin olemaan hieman luova vesiastian kanssa. Sain peikonlehdestäni vain noita varren palasia eikä minulla ollut oikein sopivaa kippoa niille, joten laitoin ne sitten suurempaan aluslautaseen matalaan veteen. Jos ne siitä rupeavat jotain tekemään, minulla on toivottavasti siihen mennessä jokin parempi kippo odottamassa.

Mutta kiva päivä kuitenkin :) Eikä eilinen migreeni ole vielä tullut takaisin :D

torstai 1. tammikuuta 2015

Himmeli

Eipä ole tännekään tullut kirjoiteltua pieneen hetkeen. Syksy kulki melko kattavan inspiraationpuutteen seurassa eikä ole sen takia tullut puuhailtua yhtään niin paljon kuin minä yleensä tapaan tehdä. Ainoa inspiraation pilkadus nosti päätään marraskuussa kun Nanoilu into iski. Sen jälkeen onkin joulukuu mennyt siitä toipuessa :P Käsistä karannut migreeni ei pahemmin ole auttanut asiaa.

Joulun aikaan ja nyt sen jälkeen kun on ollut hieman hiljaisempaa menoa ja vähän vähemmän vuoroja, sitä on hieman jaksanut tehdäkin. Tuli pari joulukorttia väsättyä kavereille ja villasukkia neulottua itselle ja pikkusiskolle (ihme jo itsessään, kun meikäläinen niin harvoin puikkoihin tarttuu).

Ja sitten päästään itse asiaan :3 Viimeisin minkä juuri sain valmiiksi olikin tuo himmeli :) Mikään kovin iso himmeli ei ole kyseessä.

Ilman koristuksia vielä.



Tein tuollaisen pienen kokeiluna kun en ikinä ole ennen himmeliä tehnyt, mutta aina on kyllä kiinnostanut kuinka niitä tehdään. Suurin este opettelulle on ollu materiaalien puute. En tiennyt mistä voisi himmeliin olkia löytää ja olen ehkä hieman nirso, mutta preferoin olkia verrattuna pilleihin, joista himmeleitä näytetään myös tehtävän. Tosin mustista pilleistä niitä voisi ehkä tehdä joskus, jos saisin nyysittyä pillejä töistä...

Kuitenkin, kun löysin himmeliolkia ja vielä himmelineulan :D Presentosta, totesin että nyt minä kokeilen. Nappasin saman tien muutaman pussillisen olkia ja neulapaketin. Kovin isoja olkipusseja ne eivät ole. Pieneen tekemääni himmeliin meni yli puolet pussin oljista, vaikka muutama menikin vain hukkana pois onnistuttuani halkomaan niitä.


Pistetäänpä tänne vähän, mitä himmelin tekoon siis tarvitaan:

* olkia tai pillejä
* lankaa
* neula
* sakset
* viivotin
* vettä olkien liottamiseen
* mahdolliset koristukset, itse käytin helmiä :)

Olkia täytyy liottaa vedessä puolisen tuntia, tosin enemmänkin voi. Eivät mene ihan heti miksikään. Kun oljet ovat kosteita, ne eivät halkeile läheskään niin helposti kuin kuivina vaikka itse onnistuinkin halkomaan niitä jonkin verran myös liotettuani niitä. Aloittelijan kömpelyyttä toivoakseni. 

Löysin hyvät ohjeet himmelin peruskuvion kokoamiseen täältä. Himmelin peruskuvio on kahdeksantahoinen geometrinen kappale, oktaedri, jonka tekemiseen kuluu kaksitoista oljen pätkää. Alkuun se näytti hieman monimutkaiselta, mutta huomasin nopeasti että suurin vaikeus, ainakin minulle, koostuu olkien keveydestä ja hauraudesta. Olin luultavasti hieman ylivarovainenkin käsitellessäni valmiita oktaedrejä kun yritin sitoa osaset toisiinsa kiinni.

Lankana käytin ihan tavallista ompelulankaa, vaikka Presentossa olisikin ollut tarjolla himmelin tekoon tarkoitettua lankaa. En kuitenkaan usko että kyseinen lanka on mitään kovin erikoista ja sitä oli niin vähän etten viitsinyt edes miettiä sen ostamista. Himmeli itse on niin kevyt, ettei se tarvitse ainakaan ihan heti kovin jykevä lankaa. 

Kun olin saanut kaikki viisi, erikokoista oktaedriä valmiiksi, sidoin ne toisiinsa ja siirryin koristelemaan niitä hieman. Lueskelin jostain, että aiemmin, kun himmeleistä vielä tehtiin enemmänkin, niitä oli tapana koristella toisin kuin nykyään kun ne pidetään pelkistettyinä. Kauniita ovat toki niinkin ja olen sitä mieltä että suuret himmelit ovat parhaimmillaan pelkistettyinä. Niissä kaikenlaiset koristukset olisivat vain häiriöksi. Mutta minun pikkuinen himmelini kaipasi minusta jotain pientä ja kaivelin sitten esiin puisia helmiä kätköistäni.


Täytyy tehdä jossain vaiheessa toinen :) Vaikka ensimmäinen kokeiluni ei olekaan ihan niin täydellinen kuin haluaisin, niin olen siihen sen verran tyytyväinen että annan sen lahjaksi ^.^

keskiviikko 4. kesäkuuta 2014

Löytöjä

Tuli edellispäivänä harrastettua dyykkausta yhtäkkiä kun olin lähdössä kaupungille. Kaatopaikkaroskista vasten nojasi kivannäköinen hyllykkö. Onneksi olin lähtenyt hieman ajoissa liikkeelle niin ehdin nappaamaan hyllyn ja viemään sen kotiin ja silti en myöhästynyt bussista. Sain sen seinällekin nopeammin kuin odotin kun kaveri tuli käymään eilen kiviporan kanssa.


Olen kaipaillut lisää laskutilaa työpöytäni läheisyyteen, pääasiassa pikkusälälleni, jotta saisin itse työpöydän siistimmäksi. Nyt siinäkin mahtuu jotain tekemäänkin. Samainen kaveri, joka tuon kiinnitti seinään sanoi minulle jossain vaiheessa että jos haluan, niin hän voisi tehdä minulle synttärilahjaksi sen pikkupöydän, jota olen etsinyt tulostimelleni. Joten samalla kun hän kiinnitti tuon, niin hän piirsi tuon koristereunan kaavapaperille, jotta voisi laittaa samanlaisen pikkupöytään :D Niin sitten ne sopivat yhteen, muodon puolesta jos eivät värin.

keskiviikko 9. huhtikuuta 2014

Pieni yrttihylly

Sitten taas yksi juttu minkä olen kyhäillyt viime aikoina, mutta en ole muistanut/saanut aikaiseksi laittaa tänne. Eli pikku hylly "keittiön" (sen verta pieni kämppä tämä, etten ole ihan satavarma voiko tätä määritellä oikeastaan keittiöksi) ikkunan eteen. Se on pyörinyt mielessä jo jonkin aikaa, että siihen olisi kiva saada jotain pikkukasveille ja kun tuli sellainen yrttilaatikko ostettua tuossa joku aika takaisin, niin sain sitten tämänkin aikaiseksi.


Clas Ohlsonilta ostin hyllynpätkän, ketjut ja koukut, vajaan kolmenkympin satsi loppujen lopuksi. Tukevasti sain sen ylhäältä kiinni, mutta en silti aio siihen mitään pikkukasveja suurempaa/painavampaa laittaa. Ei sillä että hyllyn leveyskään hirmuisesti antaisi myöten :P

Ja yrttejä hyllyyn on etsiytynyt viisi kappaletta. Niitä oli alunperin kuusi, mutta vihanneskrassi ei kestänyt olosuhteiden muutosta marketin ja kodin välillä, se sanoi sopimuksensa irti jossain vaiheessa vaikka mitä yritin. Loput ovat timjami, salvia, minttu, oregano ja meirami. Ne voivat vallan mainiosti ja ovat tyytyväisiä uuteen kotiinsa. Hyllyn toisessa päässä hengailee myös lankaköynnös, jonka sain kukkakaupasta yhtenä kertana, ja soilikki, joka vaatii tarkempaa silmää; mokomakin juoppo...

Olen aika tyytyväinen tuohon ^.^

maanantai 31. maaliskuuta 2014

Ja mattolinjalla jatketaan

Toinen matto tuli ostettua tuossa yksi päivä. Mua inhottaa käydä kylppärissä sen jälkeen kun olen käynyt suihkussa ja lattia on märkä, joten olen kaipaillut jotain jalkojen ja lattian väliin. Ongelmana on taas ollut meikäläisen nirsous. Minä kun en niin millään tykkää niistä tavallisista karvaisista tahi muovisista (jos ne nyt on muovia...), joita kaupoista löytyy pilvin pimein. Ja sen lisäksi etten tykkää niistä karvaisista niin niiden kohdalla tulee jo käytännöllisyyskin vastaan. Eivät toimi kämpässä, jossa toinen kissoista huonolle tuulelle sattuessaan tekee asiansa kylppärin lattialle, hiekkalaatikon eteen kun laatikko on hänen mielestään liian likainen. 

Menin ja törmäsin sitten Anttilassa perjantaina oikein kivaan kylppärinmattoon.


Se on bambuinen :D Ja se venyy :P Ja plussana vielä se että meikäläiselle tuli hyvä mieli, kun ostin ympäristöystävällisestä materiaalista tehdyn maton ^.^

keskiviikko 19. helmikuuta 2014

Löytyihän se!

Tai pikemminkin löytyihän sellainen, johon suostuin tyytymään. On se selja vieköön vaikeaa löytää mattoa, josta pitää! En ole silmäilly sitä kuin siitä lähtien kun muutin. Eikä mistään ole löytynyt mitään kivaa. Meikäläinen kun preferoi näitä kudottuja räsymaton tyyppisiä mattoja ja kaikki sellaiset ovat olleet masentavan haaleita ja pastellisia. Tylsiä beessejä ja harmaa-valko-mustia... yäk.

Ja loput ovat tietenkin olleet niitä karvaisia ja niitä missä on se kuminen (?) pohja, joista minnen a) tykkää ja b) en uskaltaisi ostaa vaikka tykkäsinkin. Tullu kuultua pikkuisen kauhutarinoita kissoista, joiden mielestä niissä matoissa on jokin haju, joke tekee niistä mainioita kissanhiekkalaatikoita.

Joten, kun sain vaihteeksi vähän isomman tilin, päätin painua tuonne Ikean tienoille ja etsiä sen maton. Löysin lopulta tämän Kodin1:stä.


Väri on siis tumma ruskea. Sopii ainakin mun särmin ja hyllykön kanssa. Ja vaihtoehdoista mikään muu ei innnostanut. Kaikki muut oli niin mitäänsanomattomia. Masentavaa.

lauantai 4. tammikuuta 2014

Kori

Tiimarissa on se konkurssiale meneillään ja meikä käväisi ostamassa hieman koreja sieltä. Niitä kun tarvitsee aina ja minulla on ollut suunnitelmissa hankkia muutama keittiön kaappeihin. Anyways, yksi iso kori jäi yli odottamaan että löydän sille paikan.

Sitä odotellessa, korille löytyi muu tarkoitus


Nepin uusi nukkumapaikka :)

tiistai 26. marraskuuta 2013

Ovikoriste

Tänä vuonna ei ollut tarpeeksi ylijäämähavuja kranssiin, joten meikä hiukka improvisoi ja sävelsi päästään :)


Ihan simppeli, samaan tyyliin kuin kranssikin tehty. Paitsi ettei se ole pyöreä. Koristeet ei nyt näy kuvassa kovin hyvin, mutta sieltä löytyy siis punaisia marjoja noiden "lumisten" käpyjen seasta.

Tuli ihan söötti :D

torstai 19. syyskuuta 2013

Löytyi!

Meinasin tulla jo epätoivoiseksi kun menin käymään Prismassa niitä palapeilejä katsomassa enkä meinannut löytää millään ja myyjäkin oli siinä uskossa ettei heillä sellaisia ole. Vaikka nettisivut sellaista väittävätkin. Onneksi myyjä meni kysymään infotiskiltä ja löysin kuin löysinkin palapeilit. Valaisinhyllyjen seassa, hieman epäloogista minusta tai sitten en vain ymmärrä.


Kuvasta ei näy, mutta se tuli hieman liian matalalle minun silmääni, mutta muuten sanoisin että silmämääräisesti laitettuna sain aseteltua sen aika hyvin. Kovin paljoa ei tarvinnut mittanauhaa käyttää.

maanantai 16. syyskuuta 2013

Mä tarviin peilin!

Mä olen ihan kusessa kun mulla ei ole sitä kokovartalopeiliä. Tai ainakin minusta tuntuu siltä >(  Olisin vihdoinkin saanut kasaan kaiken tarvitsemani uuteen ihanaan (toivottavasti ainakin) syystakkiini, mutta on hiukka paha ruveta tekemään mitään kun tietää, että homma todennäköisesti tyssää siinä kohtaa, kun tarvitsisi nähdä sovittaessa sinne takapuolelle.

Minulla olisi paikkakin jo tiedossa tälle peilille ja äiti oli ihana ja muistutti minua palapeilien olemassaolosta, joista meikä tykkää aika paljon.

Ja tietenkin niitä on sitten hieman hankala löytää. Netistä hakemalla en ole löytänyt kuin Prisman nettisivuilta maininnan niistä valikoimissa. Joten sinne on sitten kait mentävä. Ja kun ne palapeilit siellä tuntuivat olevan ihan peruskamaa, niin ehkä voisin piristää sellaista peiliä sisustustarroilla...

Olettaen, että sisustustarrat tarttuvat peilipintaan?

lauantai 14. syyskuuta 2013

Liitutaulu

Vaikken kesällä ole mitään ehtinyt postailemaan, se ei tarkoita ettenkö olisi jotain kuitenkin ehtinyt saada aikaiseksi. Enimmäkseen olen käyttänyt kesän uuden kämpän laittamiseen. Ostellut sitä sun tätä keittiöön, sillä Usvan ollessa se keittiöhengetär, niin suurin osa keittiökamoista jäi Usvalle, uuden lampunkin hankin tuossa joku aika takaisin ja uusia mattoja kämppä kaipailee myös. Kasveista kaikki, yhtä lukuunottamatta, selviytyivät muutosta ja olen vieläkin ällistyksissäni etten menettänyt ainuttakaan orkideaani.

Mutta siis, kesäinen projektini.

Näin taas kerran Pinterestissä tällaisen, mistä se idea sitten lähti ja kun vielä pari päivää myöhemmin huomasin roskiksilla kaatikselle menossa olevan kaapin oven, päätin siinä kohtaa napata sen mukaan ja testiä toimiiko idea.


Eli, tein siis liitutaulun. Se oli hyvin yksinkertaista. Nappasin sen kaapinoven mukaani, pesin sen ja kävin ostamassa liitutaulumaalia. Sitä löytyi yllättäen Tiimarista n. 10 eurolla. Oltiin Usvan kanssa ihan äimän käkenä kun se silloin joskus sieltä huomattiin. Oltii yritetty löytää sitä vaikka mistä muualta, mut ku ei. Jostain syystä ei sitten vain oltu aikaisemmin joko älytty etsiä Tiimarista tai sitten emme vain olleet nähneet sitä siellä.

Tuo kaapin ovi painoi sitten ihan julmetusti, se on varmaan täyttä puuta... Mutta ruuvasin siitä irti kaikki ovenkahvat ja saranat ennen kuin pesin sen ja sen jälkeen maalasin siihen ensimmäisen kerroksen liitutaulumaalia. Se sai kuivua vuorokauden verran ja sitten maalasin toisen kerroksen, mutta kun ensimmäisen kerroksen olin maalannut siveltimellä pystysuuntaan, niin toinen kerros piti maalata vaakasuuntaan. Ja taas sa kuivua vuorokauden verran. Varmuuden vuoksi annoin olla vielä toisenkin.

Ruuvasin takapuolelle vielä kaksi ruuvia joihin sidoin rautalankaa, kolmin kerroin ennen kuin ripustin taulun seinälle. Olen ajatellut vielä että ovenkahvan reikiin voisi jossain vaiheessa hankkia jotkin koukut tai nupit, niin siihen saisi vielä kivasti tavaraa roikkumaan.