tiistai 8. lokakuuta 2013

Kirjamessuilla!

Olin eilen kirjamessuilla :D Olin ihan fiiliksissä kun pääsin sinne. Viime vuonna jouduin jättämään ne väliin, mikä oli ihan kamalaa. En muista ikinä jättäneeni kirjamessuja väliin siitä lähtien kun aloin niissä käydä. Ja tällä kertaa pysyin jopa hyvin itselleni asettamani budjetin rajoissa. Vain pari leffaa meni laskujeni mukaan rajan yli ja koska ne eivät olleet kirjoja ajattelin että se on ihan ok ;)

Tämän vuoden saalis oli hämmentävän vajaavainen fantasia- ja scifipuolella. Käytän yleensä antikvariaattiosastolla monta kymppiä joidenkin haluamieni fantasiakirjojen ostamiseen, kun en niitä kaupasta upouusina ja sen hintaisina raaski ostaa. Mutta tänä vuonna... nope.

Saaliiseen kuului pari ompelukirjaa, Kaari Utrion tietokirja, kolme ensimmäistä Anna -kirjaa, Kiroleva Siili -kalenteri :D ja pari leffaa.


Annat olivat täysi vahinko. Minulla on sarjan neljäs osa hyllyssä, lojunut siellä jo vuosikausia, ja kun näin ne siinä laatikossa, ne oli ihan pakko ottaa mukaan. Minulla on jokin heikkokohta tyttökirjojen kohdalla. Jos löytäisin Pikku naisten jatko-osat samalla lailla, en varmaan voisi vastustaa niitäkään. Runotyttöä ei tarvitse, koska ne minulla jo on :)

Ompelukirjat tulevat epäilemättä kovaan käyttöön. Vaikka osaankin ommella ihan mukiin menevästi, en silti vielä tiedä kaikkia käteviä niksejä puhumattakaan niistä, jotka olen unohtanut. Ja leffat ovat Pirates of the Caribbeanien kaksi ensimmäistä leffaa. Kun muutin kesän alussa, jouduin jättämään kolme ensimmäistä Piratesia jälkeeni, koska ne sattuvat kuulumaan Usvalle. Neljäs on kuitenkin minun. Ja minulle jäi ärsyttävä aukko leffahyllyyni. Nyt se on enää yhden leffan kokoinen.

Ja Kiroileva siili -kalenteri nyt vaan oli söpö >) Ja yllättäen sain siitä hyvästä että sen ostin, Kiroileva siili -pinssin!


Valitsin tuollaisen perinteisen kiroilevan :D

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti