Lumihiutaleita!

Yökkö inspiroitui jokunen ilta sitten tekemään hiukan ikkunataidetta Yule -koristeiden hengessä.

Hiukka kokonaiskuvaa, mutta keittiön valo häiritsee kyllä hiukan.

Hiutaleita...

... ja köynnöksiä.

Löysin kätköistäni vanhan köynnössapluunan ja lumisuihketta, mistä rattaat lähtivätkin sitten pyörimään. Hiutaleet ovat leivinpaperista leikattujen hiutaleiden jälkeä, leivinpaperihiutaleet ovat meillä yleensä olohuoneen ikkunassa pitämässä yule -lepakoille seuraa.

Kivannäköistä tuli, vaikka köynnöksen epäsuoruus hiukan häiritseekin :)

Ja pien päivitys Yökön kasveista

Mun kasvei sanotaa usein hulluiks, tai ainakin joitakin niistä. Oon itsekin välillä äimän käkenä niiden touhuista, viimeisimpänä varmaan minun ihana peikonlehteni. Hälle kävi toukokuussa näin:

Tuho à la Nepi.

Sain kasviraukasta pari pientä pistokasta ja kaksi isoa oksaa, jotka laitoin veteen kasvattamaan juuria.Olen nyt marraskuun aikana istuttanut pistokkaat vihdoin omiin ruukkuihinsa, vaikka istutusaika ei olekaan ehkä se kaikkein ihanteellisin. Toinen suurista oksista meni äidilleni ja toinen jäi itselleni ja yksi pikkuinen pistokas päätyi Pikku-Usvan hoteisiin. Tältä emokasvi näyttää nyt:

Se on kasvanut ihan hurjasti :D Valtavasti uusia alkuja, se haarottuu aika runsaasti, kun siltä katkesi noi pääoksat. Oma pistokkaani näyttää istutettuna tältä ->

Komia on, eikös >) Ja melkoisen tukevan näköinenkin, tosin kasvaessaan sille täytyy kyllä melko nopeasti hankkia tukikeppi. Sillä oli myös ihan julmetun isot juuret kasvanut vesimaljakkoon.

Carlos auttaa.

 Äidille mennyt pistokas oli yhtä komee, ihan hiukan pienempi vain. Ja näyttää voivan hyvin, ainakin mitä viime kerralla näin, kun kävin katsomassa äidin uutta kaveria. Äidin asuntoon on muuttanut kääpiöhamsteri, nimeltään Oscar... Hiukan häkeltynyt olin, kun siitä ensimmäisen kerran kuulin, mutta hurjan söpö kaveri Oscar kyllä on :) Ja sopii äidin juttukaveriksi hiukan paremmin kuin kiinanruusu, kuten äiti minulle huomautti.

Sitten meikäläisen orkideat ovat taasen innostuneet näin syksyn kunniaksi, vai pitäisiköhän sanoa talven...

Dendrobium on taas vauhdissa.

Phaleet ovat myös liittyneet joukkoon lähiaikoina.

Ja meikäläisen hämmästys: pikku keiki, joka on vielä emokasvissa kiinni, alkoi kehitellä kukkavanaa!

Ja kransseja

Nyt on taas se vuodenaika, jolloin Yökkö pääsee leikkimään havujen kanssa. Äidin ystävätär pistää viestiä yleensä marras-joulukuussa ja pyytää minulta havupalloa. Yleensä siinä samalla teen sitten myös meille kranssin, jos jaksan ja saan ostettua havuja. Tällä kertaa havupallon havut tulivat pyynnön kylkiäisenä ja riittivät juuri sopivasti palloon, jolloin saatoin käyttää varalta ostamani havut meidän kranssiin.

Tämän näköistä tuli:

Havupallosta tuli hyvin yksinkertainen, koska sellainen on äitini ystävän mieleen. Itse lisäisin ihan mielelläni jotain hörsellystä, ehkä jonkin rusetin ja vaikka pari käpyä. Mutta ei mitään sen enempää, liian krumeluuri ei ole sekään hyvä.

Meikä tekee havupallot ihan yksinkertaisesti. Minul on kuivasienipallo, joku 13 tai 15 senttinen halkaisijaltaan, juuttinarua ja havut itse. Jos havut eivät meinaa pallossa pysyä, käytän apuna liimaa. Sekarit ovat myös hyvä väline olla. Ja minä olen sitten itse hankala, enkä käytä mitään käsineitä, koska minnen oikein pidä niistä, kun olen tekemässä jotain tällaista. Mutta kannattaa käyttää, neulasethan ovat teräviä.

Narun sidon aina ensimmäiseksi, sen laittamisen voi unohtaa, jos sitä ei heti alussa sido. Ja sidon sen sitten niin tiukkaan, että se pureutuu hieman kuivasieneen, jolloin se ei lähde liikkeelle missään vaiheessa. Havut katkaisen sopivan kokoisiksi ja nypin niistä sitten sentin tai parin verran neulasia pois ennen kuin tökkään sieneen. Ja tökkimistä se sitten on ihan loppuun saakka.

Kranssin kanssa meikä hieman inspiroitui. Minulla oli aikaisemmasta jäljellä koivun oksia, jotka olin kerännyt kranssimaiseksi vyyhdiksi erään ryhmäytymispäivän aikana. Keräsin aika paljon koivua silloin, meikä kun ei noista ryhmäytymispäivistä niin hirmuisesti välitä...

Koivuista sain kranssille pohjan. En ajatellut tehdä mitään hirmu suurta tai paksua kranssia tänä vuonna, joten skippasin sanomalehden, jota yleensä laitan vielä rungon ja havujen väliin. Eikä se sitä paitsi olisi sopinut tällaiseen kranssiin. Sidoin siis koivuista renkaan ja jätin pienen osan  sitomatta ja tuollaiseksi ilmavaksi.

Muuten tein kranssin ihan normaalisti puolalangan kanssa havut runkoon sitoen. Jätin vain ilmavan koivunoksarykelmän ilman havuja ja koetin saada päättelystä kauniin näköisen.

Ja koska minulla on tänä vuonna harmaa-vihreä-valkoinen fiilis, koristelin kranssin sitten niillä sävyillä. Minul oli helkutin hyvä tuuri että löysin tuon harmaan nauhanpätkän varastoistani, olen joskus saanut sen Iltausvan äidiltä, muuten minulla ei olisi ollut mitään harmaita nauhoja. Tai hirmuisesti muutakaan harmaata. Hopeisia käpyjä kyllä löytyy, mutta niitä olen sitten taas käyttänyt niin paljon, että alan hieman kyllästyä niihin kransseissani.



Valkoisella "lumella" koristellut kävyt ovat löytö Ropeconin kirpparilta (kaikkialta niitä sitten löytääkin...) ja ruskeat oksan näköiset härpäkkeet eivät itse asiassa ole oksia vaan peikonlehden ilmajuuria. Rakas Nepeta kun meni ja rysäytti peikonlehteni alas tuossa kesemmällä, niin kasviraukalta irtosi myös muutama ilmajuuri. Meikäläinen otti ne sitten jostain syystä talteen, minä otan paljon kummallisia asioita talteen jostain syystä, eli siitä, että mä olen ihan varma että mä tulen jossain vaiheessa käyttämään sitä johonkin. Minkä minä sitten useimmiten teenkin. Ne juuret ovat vain ihan helkutin hauraita, kaksi juurta meni katki kun yritin asetella niitä kranssiin.

Käytin koristeena myös urpuja, jotka olen viime keväänä, muistaakseni, kerännyt säilöön. Ne eivät ole kovin huomattavia koristeita, mutta eipä niiden kuulukaan olla. Täytyyhän kranssissa jotain löydettävääkin olla :) Lopuksi suihkutin kranssin hiuslakalla, jotta se pysyisi kauemmin hyvännäköisenä, meidän ovemme kun on sisätiloissa rappukäytävässä.

Siinä oli sitten yhden vapaapäivän hedelmät :D

Nytkö jo?

Nyt rupee taas tuntumaan siltä, että joulu hyppii silmille joka paikassa. Kävin viikko sitten (ainakin viikko...) kaupungilla ja kaikki wikket ja stockat ja koko hansa oli jo jouluvermeissä, joululauluja ei sentään silloin vielä kuulunut, luulisin... Meikäläisellä on vähän paha tapa kulkea ulkona kuulokkeet korvissa ja nupit kaakossa, joten enhän minä mitään kuule.

Lauantaina olin työvuorossa illalla ja työkaveri mietiskeli, että asiakkaita saattaisi tulla sinä päivänä enemmänkin, kun oli nuo Joulukadun avajaiset. Ne onnistuu yllättämään minut joka vuosi. Kyllä mä tiedän että ne pidetään joskus marraskuun puolivälissä, mut silti tulee jok' ikinen kerta sellanen fiilis, ku ne aikaistaisivat joulun tuloa vuosi vuodelta.

Minuahan siis ei joulun odotus haittaa, vaikka meikäläinen juhliikin enemmänkin yulea. Minä olen aina pitänyt joulunalusajasta kaikkein eniten. Mutta joulun/yulen odotus alkaa vasta joulukuun ensmäinen päivä. Ja meidän perheessä joulukoristukset on otettu esille aikaisintaan itsenäisyyspäivänä. Eli siis minä olen ottanut ;)

Nyt kuitenkin näyttää siltä, että minäkin olen ihan pikkuisen aikaistanut joulunodotustani. Ostinpa eilen ensimmäisen hyasinttini, jotka ovat kuuluneet meidän perheen jouluun niin kauan kuin jaksan muistaa.

Valkoinen hyasintti tuli ostettua tällä kertaa. Yleensä ostan vaaleanpunaisen, koska ne tuoksuvat kaikkein voimakkaimmin, mutta valkoinen sopii paremmin tämän yulen väreihini, värini vaihtuvat vuosittain. Ajattelin olla tänä vuonna harmaa ja vihreä maustettuna valkoisella >D

Hame, hame, hame...

Pääsin taas vaihteeksi ompelukoneen ääreen, tuossa lauantaina. Vähään aikaan ei ole tullut tehtyä mitään, kiitos koulukiireiden (lähes sääntönä koulupäivät ovat olleet 8-16 päiviä, ihme että olen viime aikoina nähnyt edes vilausta auringosta) ja/tai rahapulan.

Mutta mieleeni tuli lauantaina Pikku-Usvan synttärikahvituksilta palatessa, että minulla on kyllä ainekset yhteen hameeseen ilman, että tarvitsisi ostaa mitään. Tällä hetkellä suurin ongelmani ovat vetoketjut ja nauhat, joita tarvitsisin muutamaankin projektiini, mutta minulla ei ole varaa ostaa niitä, tai sitten en vain ole löytänyt sopivia kappaleita.

Vähän sumea, mutta pituus näkyy.

Teinpä siis hameen. Käytin hameeseen samaa kaavaa, jota oli suunnitellut käyttäväni jossain vaiheessa villakangasta varten, jos sellaista onnistuisin löytämään suht huokeaan hintaan. Villakangas vain on sen verran kallis kangas, että sen kilohinta palaosastollakin nousee sen verran korkeaksi, että meikäläisellä ei meinaa riittää hilut.






Mutta tästä hameesta tuli hieno. Olen hyvin tyytyväinen siihen. Kangas oli palaosastolta löydetty, muuten olisin tehnyt hameesta ihan pikkuisen pidemmän. johonkin polven paikkeille. Siltikin olisin kaavasta joutunut lyhentämään jonkin verran. Kaavan mukaan hame tulisi suunnilleen puolisääreen ja niin pitkää hametta en halunnut. Kankaan kuvio on ihan ehdoton suosikkini pitkään aikaan.

Alkuperäisen kaavan mukaan, tämä hame olisi myös valekietaisuhame, olevinas noiden isojen nappien kanssa kiinni, mutta itse tein siitä ihan oikean kietaisuhameen, sillä minulla ei ollut rahaa vetoketjuun, joita minä muuten inhoan ommella. Minun kietaisuhameeni on kiinnitetty napeille, muttei noilla isoilla, jotka ovat näkyvillä.

 Ompelin hameen vyötärön sisäpuolelle kaksi nappia napinreikineen, joilla kiinitän hameen. Eräässä toisessa hameessani on sama systeemi, joten kopioin sen suoraan siitä. Toimii mainiosti.

Tarvitsisin vain alushameen tälle hameelle. Kankaalla on paha tapa tarttua paksuihin sukkahousuihin ja mennä ryttyyn kävellessä. Testasin tänään.

Pistän tähän vielä lähikuvan kankaasta, se on niin hieno :)

Napitkin on aika hienot

Työssäoppimisjakso alkoi tänään. Ainakin ensimmäisen päivän perusteella sanoisin, että onnistuin valitsemaan hyvän paikan. Siellä oli mukavaa ja ihanan rento ilmapiiri.

Monologi kurpitsalle

"Ollakko vai eikö olla?

Oi kurpitsa, miks nenääs nyrpistät?

Mitä haistelet?

Mahdatko kenties kanavoida mua,

ja haistaa kouluni kolmannen kerroksen rikkinäisen paskaputken?"

Joo, siis. Meillä oli Pikku-Usvan yllätysbileet ja tuo on pullonpyörityksen antia. Meikäläinen sai tehtäväksi monologin kurpitsan kanssa alkufraasina "Ollakko vai eikö olla?" Ja inspiraatio tuli nyrpistävästä nenästä ja siitä valitettavasta tosiasiasta, että koulumme kolmannessa kerroksessa on mennyt jokin putki rikki ja koko kerros tuoksahtaa kauniisti sanottuna ulkohuussilta... pahemmalta oikeastaan. Lapin ulkohuussit eivät haisseet noin pahalta ja ne olivat keskellä ei mitään.

Ja Pikku-Usva sai elämänsä ensimmäiset yllätysjuhlat. Hän ei ihan oikeasti tiennyt asiasta mitään. Raukkaparka luuli, että Usva oli ihan oikeasti unohtanut Pikku-Usvan syntymäpäivät ja menossa Poikaystävän luokse Tampereelle. Ja meikä peliin, jota ei muuten tullutkaan huomiseksi, koska pelinjohtaja on flunssassa... Ja Pikku-Usva haluttiin kissavahdiksi.

Pikku-Usva ei hoksannut edes siinä kohtaa, kun eteinen oli täynnä kaikkien kenkiä, ne kun oli unohdettu laittaa piiloon. Juhlat olivat ilmeisesti menestys, vaikka Pikku-Usva kärsikin hieman ahdistuksesta jossain vaiheessa yllätyksen johdosta. Hän sai paljon mieluisia lahjoja ja julmetun suuren kakun, jonka Iltausva oli leiponut. Minä annoin hänelle peikonlehteni pistokkaan ja erään anime -soundtrackin.

Hieno ilta. Tosin on hiukka vaikeuksia tajuta, että pikkusisko on mennyt kihloihin... Mun, kolme vuotta nuorempi, neljä kuukautta jätkän tuntenut, pikkusiskoni... Kummallista.

Dresden Files

Mut koukutettiin uuteen kirjasarjaan, Jim Butcherin Dresden Filesiin. Ja kiitos tästä kuuluu samaiselle roolipeliporukalle, jonka kanssa pelaan ihanaa peikkoveristä rämäpää hahmoani. Olin vähän epäileväinen sarjan suhteen aluksi, sillä dekkarit ja muut mysteerit eivät yleensä ole minun makuuni, mutta tämä tyyppi kirjoittaa hyvin ja magian lisääminen dekkareihin näyttää auttavan myös ;D

Sarja siis keskittyy yksityisetsivään, Harry Dresdeniin, joka sattuu myös olemaan velho. Siis oikea sellainen, eikä mikään hokkus pokkus hyyppäri. Kirjat kertovat velhon tapauksista ja, ainakin tähän astisen kokemukseni perusteella, voi lukea sekalaisessakin järjestyksessä, jos sellainen ei haittaa. Edellisiin kirjoihin ei ainakaan tähän mennessä ole viitattu kovinkaan paljastavasti, mutta itse en olekaan vielä kovin pitkällä.

Suomennettu sarjaa ei vielä tietääkseni ole, mutta Butcher kirjoittaa mukavan helppolukuista englantia. Kirjoja on tähän mennessä ilmestynyt ilmeisesti 13 ja neljästoista on työn alla. Ja yksi koukuttajistani sanoi lukeneensa jostain haastattelusta, että kirjailijalla olisi aineksia ainakin 25 kirjaan jo heti valmiina.

Ensimmäisessä kirjassa, Storm Front, esitellään päähenkilö, Harry Dresden, sekä muutamia muita usein esiintyviä hahmoja, kuten Dresdenin kissa Mister ja poliisikomisario Karrin Murphy, joka konsultoi kummallisissa ja hämärissä tapauksissa Dresdeniä. Niin tapahtuu myös heti ensimmäisessä osassa, jossa poliisi on täysin pihalla raakojen murhien sarjasta ja pyytävät Harry apua fysiikan lakeja uhmaavan murhatavan selvittämisessä. Ja vauhti ei sitten hidastu missään vaiheessa.

Toisessa osassa, Fool Moon, ollaan taas kummallisen sarjamurhatapauksen ääressä, ja johon Harryn apua jälleen pyydetään. Vauhti on aivan yhtä kova kuin edellisessäkin osassa ja kirjoitustyyli on mielestäni parantunut hieman. Koukuttajieni mukaan koko sarja "kärsii" samasta ilmiöstä. Kirjat sen kuin paranevat eteenpäin mentäessä.

Elikä paljon odoteltavaa >D