lauantai 30. kesäkuuta 2012

Ne ovat täällä taas!

Keskiaikaiset markkinat siis. Yksi lempiaikojani vuoden aikana. Pääse pukeitumaan keskiaikaisiin vaatteeisiin ja tanssimaan keskiaikaisia tannseja ja noin ylipäätänsä hörhöilemään keskiaikaisesti. Nyt on jo kolmas päivä menossa ja huomenna ne loppuvat. Nyyh :(

Mahtavat markkinat on kyllä olleet ja ilmakin on ollut mukava tämän päiväistä sadetta lukuunottamatta. Ja markkinabudjetti levasi jonkin verran tietysti. Löysin puukkoni sen tilalle joka minulla on ollut äidiltäni lainassa. Ja lisäksi olen päätynyt ostamaan kaikkea hämärää ja epätavallista, jota muulloin ei tulisi ostettua kuten aivan ihanan väristä silkkilankaa (ja sen osti ihminen joka tekee lankoihin liittyviä käsitöitä melkoisen harvoin...) ja raakaluuta (jonka työstämistä en ole ikinä kokeillut, halunnut kyllä). Porukan kanssa ostettiin myös nahkaa kenkiä varten kun seuraava kenkäpaja tulee. Ja tietenkin on tullut ostettua joitain turhuuksia, mutta se nyt oli odotettavissa.

Markkinaostoksiani, savimuki oli arpajaisvoitto :D ja valkoisessa purkissa on tonttu- ja haltiasuitsuketta, jota voisi kokeilla polttaa kotihenkemme rauhoittamiseksi...
Mutta kuten jo aikaisemmin huokailin, huomenna onkin sitten viimeinen päivä ja sitten täytyy taas odottaa vuosi seuraavia. Vaikka kyllähän tässä muitakin tapahtumia kesän aikana on, joihin mennä, mm. Ropecon heinäkuun lopussa.

maanantai 25. kesäkuuta 2012

Juhannus

Jos minulta kysytään, meikäläisellä oli ehkä tähän asti paras juhannus ikinä. Normaalisti vietän juhannuksen hissuksiin itsekseni omine hämärine puuhineni, mutta tänä vuonna päätettiin Iltausvan kanssa että mennäänkin yhden kaverin tykö, jonne oli muitakin ystäviä tulossa, juhannusta viettämään. Ja juhannus larppariporukassa on aika mahtava :)

Syötiin tietty varhaisperunoita ja silliä, tosin minä söin pangasiusfileen puoliksi erään toisen silllinihnoajan kanssa. En ollutkaan ennen törmännyut kyseiseen kalaan ja oli oikein hyvää. Ja yllättävän halpaa. Käytiin kävelemässä hiisimetsässä kun oltiin aamuyöstä liikkeellä rantaan mennessämme. Osa porukasta halusi kuutamouinnille, vaikkei kuuta missään näkynytkään. Itse uimataidottomana jäin rantaan tekemään vihtoja saunaa varten. Minähän en saunomisesta pidä, mutta jostain syystä nyt saunassa kävin. Päästiin nukkumaan joskus viiden aikaan aamulla. Seuraavana päivänä jatkettiin, mutta siirryttiin meidän kämppäämme. Ja ahtauduimme tietenkin kämpän ahtaimpaan huoneeseen eli keittiöön. Mutta menoa se ei haitannut. Porukka jäi vielä meille yöksi ennen kuin sunnuntaina iltapäivällä palattiin kotioloihin.

Olen vieläkin hieman naatti juhannuksesta ja niin ihanaa kuin olikin, taisin saada sosiaalisen yliannostuksen. En haluaisi nähdä seuraavaan kahteen päivään ketään. Ja jos tekee mieli lähteä kämpästä johonkin, niin ehdottomasti yksin. Koska Keskiaikaiset markkinat alkavat torstaina, erakkoaikani jää valitettavasti siihen :-/ Olettaen tietenkin etten saa mitään työkeikkaa tässä välissä...

keskiviikko 6. kesäkuuta 2012

Pilvistä, pahus vieköön

Sään jumalat ei oo näköjään hyvällä tuulella, tai ainakaan ne ei pidä meistä tänään. Tänään, tällä hetkellä jos tarkkoja ollaan, Venus kulkee Auringon yli ja me oltiin  tehty Iltausvan kanssa suunnitelma et oltais menty katsomaan sitä. Mutta kun taivas näyttää tuolta...

Taivas 4:39 tänä aamuna

... on melkosen hankalaa nähdä aurinkoa. Heräsin sitä varten neljältä ja olen edelleen pystyssä siinä toivossa että sää selkenisi vaikka ilmatietieen laitos muuta väittääkin. Muutenhan sitä vois antaa ollakin ja painuu takaisin pehkuihin, mutta kun Venuksen ylikulku ei näy Suomessa seuraavaan 230 vuoteen, perkele vieköön :( Ja muuallakin maailmalla planeetan seuraava ylikulku tapahtuu vast vuonna 2117, joten sitä on melkosen turha toivoo näkevänsä enää mun elinaikanani.

Epäreilua, mulla olis ollu aurinkosuodatinki kaukoputkessa (tosin toimiiko se vanha kapine jää nyt kokeilematta) ja olisin halunnut kokeilla kuvan heijastamista paperille. Mut meikäläinen saa sitte tyytyä ilmeisesti vain kuviin.

Venuksen ylikulku

Joku onnekas ihminen pohjoisessa saa kattella sitä alusta asti, näin etelässä se ei olis kokonaan näkynyt, ja onnistunut ottaa kuviakin. Tähtitieteellisen yhdistyksen Ursan sivut on melkoisen rakkaita nyt.

tiistai 29. toukokuuta 2012

Kevät on sit vaarallista aikaa...

... ku ei millään meinaa pystyy olemaan ostamatta mitään. Oon jo nyt ostanu yhdet kengät liikaa ja pari ylimääräistä korua. Eikä jääny siihen. Oltiin tänään Iltausvan kanssa kaupungilla ja mukaan tarttu kaikkee mitä ei ois pitänyt, kuten semmonen pieni jakku ja pari korua ja kasvei... Iltausva jatkoi kaktuskokoelmaansa ja mä löysin gardenian pitkästä aikaa.

Uusi kaunis kukkaseni
Mutta kenkiä en tällä kertaa ostanu. Oon ihan hirmu ylpee ittestäni :D Tosin ne vaelluskengät täytyy kyl käydä jossain vaihees ostamas.

maanantai 28. toukokuuta 2012

Kesä!

Käväisin sunnuntaina kävelemässä ja tässä on saaliini :D Kesän tulo on sitten ihanaa...



tiistai 22. toukokuuta 2012

Täystuhon viimeisin uhri



Kyllä Nepeta osaa sitten tehdä perusteellista jälkeä kun hän haluaa. Perkele... Toivottavasti mun peikonlehteni ei kuole, tuo ruukussa oleva raukka tai ne kaksi suurta oksaa joihin yritän kasvattaa juuria.

Kävelevä katastrofi


maanantai 9. huhtikuuta 2012

Pääsiäinen 2012

Meillä täällä pakanakodossa on tapana huomioida sapattipyhien lisäksi joulu ja pääsiäinen, koska minun suvussani ollaan tapakristittyjä --> näin saan hyvän tekosyyn syödä juhla-aterian äitini ja siskoni (ja muiden sukulaisten) kanssa, joita en edes haluaisi sapattipäivälliselle, johon usein liittyy rituaali.

Tähän päivitykseen tarkoituksena puhua ruoasta, kattauskin oli upea, mutta siitä emme tietenkään muistaneet ottaa kuvia -.-

Alkukeittona söimme Juurescappuccinot (linkki vie Pirkan sivuille suoraan reseptiin). Bongasin reseptin Pirkka -lehdestä ja pakkohan se oli kokeilla. Keitto oli todella hyvää - minun muunnelmassani oli 1,2 kg lanttua ja kolme perunaa, koska sellerini ehti kuolla ennen kokkauspäivää. Hyvin riitti kahdeksalle hengelle ja kaappiin jäi vielä noin kahden annoksen verran yli. Harmittaa että kuvaus unohtui, annoksista tuli tosi kivan näköiset meidän indiskakupeissa.

Pääruokana söimme Marokkolaista linssipataa, johon löysin ohjeen joltain keskusteupalstalta. Oma muunnelmani:

5 porkkanaa
2 sipulia
4 valkosipulinkynttä
2 rkl oliiviöljyä
1 tl kardemummaa
2 tl kanelia
ripaus mustapippuria
n. 1 tl Pirkan chilitahnaa
2 rkl valmista chilikastiketta
1 prk tomaattimurskaa
1 prk ruskeita papuja
4 dl punaisia linssejä
5 dl vettä
n. 200g liuotettuja (24 tuntia) ja esikeitettyjä (1 tunti) kikherneitä
2 dl kookosmaitoa


Tarjoillaan ranskankerman kanssa!


Kuori ja leikkaa porkkanat ja sipulit reiluiksi kuutioiksi. Viipaloi valkosipulinkynnet.

Kuumenna öljy uuninkestävässä padassa. Kuullota kasviksia öljyssä muutaman minuutin ajan.

Lisää kardemumma, kaneli, pippuri, chilitahna, chilikastike, tomaattimurska, linssit ja vesi. Lisää kikherneet.


Anna kiehua levyllä noin 10-15 minuuttia eli kunnes linssit ovat turvonneet. Lisää sitten kookosmaito ja

laita pata uuniin 175 asteeseen noin tunniksi.

Linssipataa ihanassa valurautakattilassani.
Lähikuvaa padasta.


 Alku- ja pääruoan kanssa oli tietysti tarjolla leipää, uusi resepti löytyi kymppimämmipaketin pohjasta:

Mämmileipä

5 dl vettä
50g tuorehiivaa
350g  mämmiä
1 rkl suolaa
0,5 dl pellavansiemeniä
n. 12 dl vehnäjauhoja

Liuota hiiva kädenlämpöiseen veteen. Sekoita joukkoon mämmi, suola ja pellavansiemenet. Lisää jauhoja vähitellen koko ajan vaivaten kunnes taikina on pehmeää ja kimmoisaa (minulla meni tasan tuo 12 desiä.) Painele taikina uunipellille leivinpaperin päälle levyksi ja jätä kohoamaan liinan alle noin tunniksi. Paista 225 asteessa noin tunnin verran.



Minulla oli kulitsan leipomisen vuoksi kaksi sitruunaa, joista oli vain raastettu kuori. Joten juomaksi syntyi sitruunajuomaa.


Sitruunajuoma
2 sitruunaa
¾ dl sokeria
1 l vettä
jääpaloja

Kuumenna vesi kiehuvaksi. Kuori ja paloittele toinen sitruuna. Laita kannun pohjalle sokeri ja paloiteltu sitruuna ja kaada vesi päälle. Jätä hautumaan puoleksi tunniksi. Siivilöi juoma ja jäähdytä se (minulla oli jääkaapissa yön yli). Lisää toisen sitruunan mehu ja jääpalat. Tarkista maku ja laimenna tarvittaessa. 

Jälkiruoaksi tarjolla oli pashaa - kunnollista, kuumennettua ja valutettua pashaa, ei mitään kaupan rahkasötkötystä - kulitsaa, joka oli minulle aivan uusi tuttavuus, sekä irlantilaista juustokakkua. Laitan näihin kaikkiin reseptit piakkoin (jahka jaksan lavastaa annoskuvat ylijääneistä ^.^ )


Nepeta parka väsähti aivan totaalisesti kaikkeen häsläykseen ja hälinään ja kaksi päivää jatkuneeseen kevätsiivoukseen.

 
Ronja skarppina kerjäämässä tähteitä (ja me ruokimme noita riittävästi ja laadukkaalla ruoalla; Ronja vain rakastaisi syödä leipiä ja leivonnaisia -.-)
Rauhaisaa ja sujuvaa kevättä kaikille! Blessed be <3