maanantai 16. maaliskuuta 2015

Päivät 10 - 16

Ja seuraava satsi :3

10.3. Syntymä: Nepetan syntymäpäivä oli maaliskuussa. Olisi täyttänyt neljä tänä vuonna. Snif :'(

11.3. Laistaa: Jouduin laistamaa kiipeilyreissusta, kun migreeni iski :/ Se oli varmaan joku ärähdys että liikaa sosilaisointia kun edellisenä päivänä oli ollut työpaikan pikkujoulut. Joiden jatkoista laistoin myös migreeni tekosyynäni, oli se sitten enemmän tai vähemmän totta :P

12.3. Rietas: Nope. Mitään ei tule mieleen tuosta.

13.3. Verho: En ole vieläkään vaihtanut "keittiön" verhojani, vaikka juuri roikkuivat toisen joulun ikkunan edessä. Täytyisi saada vaihdettua ne...

14.3. Ikkuna: Ja koska on kevät tulossa niin olisi kohta aika pestä ikkunat. Ehkä saisin vaihdettua ne verhot silloin.

15.3. Pyhimys: Minulla on yksi kaveri, jolla tuntuu olevan pyhimyksen kärsivällisyys.

16.3. Mauste: Tein joku aika takaisin makaronilaatikkoa ja tajusin sitä uunista ottaessani että olin unohtanut laittaa mitään mausteita sen joukkoon :P Sen jälkeen on muistunut vähän paremmin.

Ulkona on niin kovin keväistä yhtäkkiä ^.^ Joku oli päivitellyt nähneensä krookuksia jossain päin Turkua. Minnen ole nähnyt vielä mitään, muuta kuin erään syreenipuskan (luulisi), jonka silmut vaikuttavat olevan valmiita puhkeamaan.


maanantai 9. maaliskuuta 2015

Päivät 6 - 9

Maaliskuun sanat tulee näköjään tällälailla ryhmissä :3

6.3. Nimi: Minä pidän nimistä. Niitä on kiva keksiä, olivat ne sitten ihmisten, eläinten tai paikkojen nimiä, ja ropehahmoille on kiva etsiä sopivia nimiä. Ainoa ongelma tulee vastaan siinä kohtaa kun on liikaa kivoja nimiä ja niistä pitäisi päättää sitten vain yksi. Tietysti jos hahmolla saa olla enemmän kuin yksi etunimi, niin se korjaantuu sitten helposti sillä :P

7.3. Muhkumpi: Nyt on taas hankala sana. En tiedä liittyykö muhku patteihin mitenkään mutta ainoa mikä nyt tulee mieleen on se, kun löysin Nulan vatsasta patin. Ja sain siinä samalla sitten pienen sydärin. Ties mitä vakavaa se olisi voinut olla ja just kesällä meni Nepeta. Mutta kun käytiin lääkärillä putsimassa hampaita, lääkäri katsoi samalla patin ja totesi että se on vain napatyrä, joka on ilmestynyt leikkausarven kohdalle sen jälkeen kun Nula steriloitiin. Siitä ei kuulemma tarvitse huolestua ellei se yhntäkkiä muutu kovaksi tai kasva.

Ja sitten Nula tietysti riehui kantokopassa (en tiedä miksi koppa nyt yhtäkkiä ei ole enää niin kiva kun se aikaisemmin on ollut) niin paljon, että onnistui saamaan haavan silmäänsä. Ihan keskelle pupillia o.O Nyt ollaan sitten parin viikon antibioottisilmätippakuurilla ja kauluri kuurin aikana kaulassa ettei pääse sorkkimaan silmäänsä. Nula arvostaa hirmuisesti. Vähintään yhtä paljon kuin meikäläinen arvosti ylimääräistä lääkärireissua. Onneksi lääkäri oli kiva ja jätti toisen klinikkamaksun veloittamatta kun tulin uudestaan heti seuraavana päivänä.

8.3. Sauma: Ei ole vieläkään tehnyt mieli ommella -_- Yhdelle kaverille ompelin housut synttärilahjaksi, kun olin luvannut sellaiset tehdä. Muuten ei ole oikein tullut tehtyä mitään. Vaikka ajatuksia olisikin välillä ollut.

9.3. Sisar: Minulla on siis yksi sisar, kolme vuotta nuorempi kuin minä. Viittaan häneen Pikku-Yökkönä täällä blogissa aina ajoittain :3 Hän on ihan hirmuisen taitava piirtämään ja maalaamaan (olen ihan puhtaasti kateellinen). Kovin samanlaisia emme ole, äiti on tainnut useammankin kerran kuvata meitä yöksi ja päiväksi, mutta melkoisen tärkeitä toisillemme kuitenkin. Omasta mielestä ainakin ^.^ Perheen ensimmäiset kissat, Neko ja Henni, asuvat hänen luonaan nykyään ja hänellä on myös koira nimeltä Vanilla eli siis Nilla. Niin, ja poikaystävä häneltä löytyy myös (meikäläisen prioriteetit järjestyksessä... :P ).

Jos ei muusta syystä tule ommeltua kevään aikana, niin ainakin sitten kun hän tulee Keikiä katsomaan. Tarvitsee kuulemma hieman kaventaa muutamaa vaatetta. Samalla kertaa hän lupasi tuoda näytille kuvan, jonka lupasi piirtää uudesta mahdollisesta tatuoinnistani. Tosin täytyy katsoa koska on varaa sellainen ottaa :3

sunnuntai 8. maaliskuuta 2015

Kevät tulee!

Kaktuksista huonekasvi-innostukseni kuusi vuotta sitten alkoi. Nyt Usvan ikkunalaudoilla (ja kaikilla mahdollisilla muilla pinnoilla) asustelee noin 50 erilaista huonekasvia kaktuksista orkideoihin ja vehkoihin. Tänä keväänä ensimmäistä kertaa olen saanut kaktuksen kukkimaan! :3

torstai 5. maaliskuuta 2015

Kuvastaa

No, eipä kyllä tule mitään mieleen tuosta sanasta. Ja jäi näjemmä eilinenkin sana välistä, ei sillä että siitäkään pahemmin mitään tulisi mieleen. Muuta kuin että pihka on kivan tuoksuista. Ja meripihka nättiä.

tiistai 3. maaliskuuta 2015

Päästäinen

Töissä me kutsutaan vuorosta päästäjää päästäiseksi. Eli kun joku tulee ja päästää meikäläisen lounasvuorosta, niin hän on minun päästäiseni ^.^

maanantai 2. maaliskuuta 2015

Maaliskuun sanat




Katsotaanpa kuinka maaliskuun sanat lähtevät soljumaan. Eilen meinasi unohtua kokonaan että kuu vaihtui, mutta tänään ollaan taas kartalla. Ja koska eilinen unohtui niin sepitän jotain siitä tässä samalla ennen kuin käyn tämän päivän sanan kimppuun.

Purppura: Purppura ja violetin sävyy kuuluvat meikäläisen lempiväreihin. Tykkään kovasti yhdistää niitä esimerkiksi vihreän kanssa. Joka sattuu olemaan toinen lempivärini. Pidettiin kavereiden kanssa eilen leffamaratoni, jossa katsoimme Back to the Future 1-3 ja kolmosleffassa oli eräällä hahmolla ihania violetin sävyisiä asuja parikin kappaletta ^.^

Punajuuri: Ei kuulu niihin juureksiin joista erityisemmin pitäisin. En ole oikein koskaan välittänyt niistä. Piti käydä tänään töiden jälkeen ruokakaupassa ostamassa aineksia viikon ruokaan, jonka pitkällisen pähkäilyn jälkeen sain päätettyä olevan jauhelihakeittoa. Mitään käryä koska olen sitä viimeksi syönyt. Mutta kaupassa oli hieman hassua kun tulikin yhtäkkiä ostettua epätavallisen paljon juureksia o.O

torstai 12. helmikuuta 2015

Salakäytävä

Meillä on kirjahyllyn alalaidassa kissoille oma salakäytävä. Ronja nukkui siellä paljon sairastuttuaan; siellä sai olla rauhassa. Nyt olemme parin päivän ajan funtsineet Poikaystävän kanssa, etä mitäs jos rakentaisi tohon lokeroon hiekkiksen kissoille. Olisi kivasti poissa näkyviltä, joten kisut saisi käydä rauhassa asioilla, ja tulisi "turhahkolle" hyllylle jokin tarkoitus. Katsotaan, mitä saadaan aikaiseksi. 
 
Samassa kirjahyllyssä on huomattavasti näkyvämpikin "salakäytävä". Carlos tykkää nukkua siinä, mistä ei tietenkään ollut yhtään uutta kuvaa puhelimella - minä tyhmä olin pinonnut lokeron täyteen vilttejä, eikä kisu-parka mahtunut nukkumaan! Mutta vanhempi kuva, jossa avointa tilaa oli enemmän. Ja Ronja, snif <3