Tapahtui sortuminen. Käväisin Prismassa tänään sillä ajattelin sen olevan mukavan matkan päässä, jotta voisin kokeilla miltä pyöräni uusi satula tuntuu. Paljon, pajon mukavammalta kuin se edellinen :P Hieman korkeammalle se kyllä nostaa, mutta ei onneksi mitenkään mahdottomiin korkeuksiin. Se vie vain hieman totuttelua kun jalat eivät ulotukaan yhtä alas kuin aiemmin.
Anyways, se sortuminen Prismassa. Päädyin ostamaan oncidium -orkidean eli nystykämmekän.
Kevät aiheuttaa aina vimman ostella kasveja, tänä keväänä orkideat ovat olleet erityisesti meikäläisen toivelistalla. Ja mielellään jotkin muut kuin perhoskämmekät, niitä kun minulla on jo neljä. Valitettavasti en ole koko keväänä nähnyt oikein mitään muita kuin perhoskämmeköitä. Ja silloin kun olen, rahat ovat tietenkin olleet loppu.
Nyt kun sitten näin Prismassa orkidean, jota minulla ei vielä ole, en voinut enää vastustaa kiusausta. Nyt vain toivon, ettei kasviraukka loukkaantunut pyörämatkasta kotiin. Tuuli oli vastaan melkein koko matkan.
Onnistuin sitten vahingossa ostamaan vielä yhden helpoista orkideoista. Orkideakirjani mukaan nystykämmekät ovat aloittelijaysätvällisiä orkideoita. Ne kestävät aurinkoisiakin paikkoja, toisin kuin useimmat, tosin ne pitävät viileämmistä paikoista. 10 ja 24 asteen välillä.
Saa nähdä pitääkö uusi orkideani uudesta kodistaan vai ei. Aurinkoa se ainakin saa, hieman, mutta kesäisin saattaa tulla hieman lämmin. Kastelun pitää olla säännöllistä, mutta kastelukertojen välillä kasvualusta saa kuivua kunnolla. Talvella kastellaan vähemmän, pidetään sellainen kuivempi kausi. Eikä orkideaa tarvitse uudelleenistuttaakaan ennen kuin se tarvitsee jakaa tai kasvualusta on loppuun kulunut.
Eli suhteellisen vaivaton tuttavuus tämä :)