maanantai 31. maaliskuuta 2014

Ja mattolinjalla jatketaan

Toinen matto tuli ostettua tuossa yksi päivä. Mua inhottaa käydä kylppärissä sen jälkeen kun olen käynyt suihkussa ja lattia on märkä, joten olen kaipaillut jotain jalkojen ja lattian väliin. Ongelmana on taas ollut meikäläisen nirsous. Minä kun en niin millään tykkää niistä tavallisista karvaisista tahi muovisista (jos ne nyt on muovia...), joita kaupoista löytyy pilvin pimein. Ja sen lisäksi etten tykkää niistä karvaisista niin niiden kohdalla tulee jo käytännöllisyyskin vastaan. Eivät toimi kämpässä, jossa toinen kissoista huonolle tuulelle sattuessaan tekee asiansa kylppärin lattialle, hiekkalaatikon eteen kun laatikko on hänen mielestään liian likainen. 

Menin ja törmäsin sitten Anttilassa perjantaina oikein kivaan kylppärinmattoon.


Se on bambuinen :D Ja se venyy :P Ja plussana vielä se että meikäläiselle tuli hyvä mieli, kun ostin ympäristöystävällisestä materiaalista tehdyn maton ^.^

Neilikoita

Sain naistenpäivänä taas nauttia kimppujen teosta kukkakauppaan kun kiireavuksi päädyin. Ja olikin ihan pirhanan kivaa :) Vaikka päivä ei sitten loppujen lopuksi ollutkaan kauhean kiireinen. Kaupan omistajalla oli hiukkasen parhaan päivänsä nähneitä neilikoita, jotain aivan ihanan näköistä uudempaa lajiketta, jotka sain sosialisoida itselleni ja tehdä niistä kimpun.


Ja siltikin se kesti viikon ennen kuin rupesi näyttämään hieman kyseenalaiselta :P Kissat olivat vain vähän turhan kiinnostuneita meriheinästä, jota olin neilikoiden seuraksi kimppuun laittanut. Piti pistää kimppukuva tänne jo aikaisemmin, mutta on nyt hieman jäänyt. On vino pino kuvia, joita olen ottanut blogiin laittaakseni ja edelleenhän nuo tolla kamerassa odottavat. Tulevat sitten hieman jälkijunassa :)

Ehjä bussiaikataulu

Mua on aina ärsyttäny noi bussiaikataulut kun meikäläisen hoteissa niistä tulee ennemmin tai myöhemmin hädin tuskin kasassa pysyviä. Aikaisemmin se ei ollut ihan niin harmillista kun asuin sen verran lähellä keskustaa että joka paikkaan miltei tuli useammin käveltyä. Mutta nyt kesän jälkeen, jolloinka menin ja muutin, nykyinen pesäpaikka sijaitsee sen verran kaukana että bussin käyttö on päivittäistä. Bussiaikataulukin on huomannut kyseisen asian.

Kuten näkyy -.-
Olen pitkin talvea pohdiskellut että jonkinlaiset kansisuojat olisivat kätevät ja meikäläisellä oli hämärä haju että sellaisia on olemassa. Muistan kuinka ala-asteella ensimmäisillä luokilla vihkoissa käytettiin sellaisia. Vähän vain olen ollut epäileväinen sen suhteen, että sellaisia saisi bussiaikataulujen kokoisina.

Ja oikeassahan minä olinkin. Ei niitä saa.

Uudet bussiaikataulut tuli ja sain siitä tönäisyn pohjautua asiaan tarkemmin, vihdoin ja viimein, ja kävin kirjakaupassa katselemassa ja kyselemässä. Myyjä ilmoitti minulle että ei niitä ole kuin kahta kokoa, A4 ja A5. Meinasin siinä sitten jo että tarvitsee ottaa sellainen A5:nen ja leikellä siitä sopivan kokoinen, kun myyjä keksikin toisenlaisen vaihtoehdon, joskin leikkelyä vaativa sekin.



Niillä oli myynnissä tuollaisia vihkoja, joiden kannet olivat irroitettavissa. Niin kuin kuvasta voi nähdä, vihko-osuus oli kansissa kiinni tuon narun varassa. A5 kokoinen tuokin oli, mutta huomattavasti kestävämpi veikkaisin kuin nuo muoviset kansisuojat, varsinkin jos olisin ruvennut leikkelemään niitä :P


Tästä leikkasin vain reunoista pois pätkän ja tein uudet reiät kansia kiinni pitävälle narulle, jonka sain nippa nappa ujutettua takaisin paikoilleen. Jäivät vähän naftiksi nuo reiät. Mutta veikkaan että hieman liika pienet ovat paremmat kuin liika isot. Eikä koko hommaan mennyt kuin ehkä vajaat viisitoista minuuttia ja nyt meikäläisellä on bussiaikataulu turvassa jatkossa. Eivät toivon mukaan pääse enää ihan yhtä karmeaan kuntoon kuin mitä tällä hetkellä pääsevät :)




sunnuntai 16. maaliskuuta 2014

Mikä kasvi?

Apua, Yökkö!

Ostin K-raudasta poistomyynnistä pari huonekasvia, kun en voinut sinnekään raukkoja jättää. Nyt tarvitsisin vain tiedon siitä, mitä kasveja olen mahtanut ostaa, kun niissä oli nimenä vain viherkasvimix :D Ylempi on ehkä (?) jokin Maija, mutta olisi kiva tietää tarkemmin mikä niistä (vai olenko ihan totaalisen hakoteillä).

Ja Hallelujah: keksin miten puhelimella saa liitettyä useampia kuvia yhteen blogitekstiin! Nyt kun vielä saisi kuvatekstejä niin voisin kokonaan lakata käyttämästä tietokonetta ja näppäillä kaikki päivitykset vain älyluurilla! No ei vaineskaan, hermot siinä vaan menisivät ;-)

keskiviikko 19. helmikuuta 2014

Löytyihän se!

Tai pikemminkin löytyihän sellainen, johon suostuin tyytymään. On se selja vieköön vaikeaa löytää mattoa, josta pitää! En ole silmäilly sitä kuin siitä lähtien kun muutin. Eikä mistään ole löytynyt mitään kivaa. Meikäläinen kun preferoi näitä kudottuja räsymaton tyyppisiä mattoja ja kaikki sellaiset ovat olleet masentavan haaleita ja pastellisia. Tylsiä beessejä ja harmaa-valko-mustia... yäk.

Ja loput ovat tietenkin olleet niitä karvaisia ja niitä missä on se kuminen (?) pohja, joista minnen a) tykkää ja b) en uskaltaisi ostaa vaikka tykkäsinkin. Tullu kuultua pikkuisen kauhutarinoita kissoista, joiden mielestä niissä matoissa on jokin haju, joke tekee niistä mainioita kissanhiekkalaatikoita.

Joten, kun sain vaihteeksi vähän isomman tilin, päätin painua tuonne Ikean tienoille ja etsiä sen maton. Löysin lopulta tämän Kodin1:stä.


Väri on siis tumma ruskea. Sopii ainakin mun särmin ja hyllykön kanssa. Ja vaihtoehdoista mikään muu ei innnostanut. Kaikki muut oli niin mitäänsanomattomia. Masentavaa.

perjantai 14. helmikuuta 2014

Kettu ja ilves

Tulipa eilen postissa töissä iso nippu alan lehtiä ja yhdessä oli mainos voimaeläintestistä netissä. Meikäläinen kun on aina silloin tällöin huomannut pohtivansa noita, ne ovat kovin kiinnostavia, niin ajattelin siinä ohimennen että tuotapa voisi olla hauska kokeilla. Tosin en ollut kovin luottavainen että kyseinen testi välttämättä osuisi lähellekään (siinä vaikutti olevan hieman rajalliset vaihtoehdot) ja lisäksi uskoin unohtavani sen töiden lomassa alta aikayksikön. Minkä sitten teinkin.

En tiedä mikä sen aiheutti, mutta myöhemmin illalla se tuli jotakin kautta mieleeni ja googlasin sen netistä ja löysinkin sen helposti. Testi aiheutti tietenkin hirmuisen kaivautumisen taas voimaeläimiin ja niiden löytämiseen. Olen aika pitkään mietiskellyt että kuinka voimaeläimiä edes lähdetään etsimään sekä sitä että kuinka monta niitä on. Olen jostain joskus saanut käsityksen että niitä olisi ihmisellä vain yksi, mikä sitten taas ei ole istunut laisinkaan miun omaan ajatusmalliin ja tuntemuksiin.

No, fiilarit oli oikeassa eli voimaeläimiä todellakin on ennemmin monta kuin vain yksi. Jotkut intiaaneista uskoivat että ihmisellä on elämänsä aikana yhdeksän voimaeläintä ja niistä kaksi, vasemmalla ja oikealla puolella, seuraavat tätä syntymästä hautaan. Ihmisellä on voimaeläin myös sisällään, jota kautta saa henkilökohtaisen voimansa ja muovaa elämänpolkuaan.

Thuleian Tuvassa oli hyvä määritelmä voimaeläimelle:

"Fyysinen tai mielikuvin visualisoitu eläin, taikka eläimen henki, joka on pysyvä auttaja/kumppani/neuvoja jokapäiväisessä elämässä, tai/ja mielikuva- tai transsimatkoilla. Voimaeläin voi olla myös yleisemmin jonkun lajityypin ”henki” – jonka mieltää itselle läheiseksi tai/ja osaksi omaa persoonaa - ”eläin minussa”. Esimerkiksi ”lintuisuus” – mieltää itsessään lintumaisia piirteitä ja kokee yhteyttä lintuihin, lajia tarkemmin erittelemättä."

Ihmeekseni sain myös selville että voimaeläimen löytäminen ei välttämättä ole sen vaikeampaa kuin jonkin eläimen tuntuminen läheiseltä itselleen. Aloin tietysti heti paikalla pohdiskelemaan, mistä eläimistä olen aina pitänyt ja jotka olen kokenut kiehtoviksi ja mielenkiintoisiksi. Kettu hyppäsi miltei heti silmille ja perässä nousivat mieleen ilves ja karhu. Nuo kolme tuntuivat läheisimmiltä ja niiden lisäksi on mielessä pyörinyt ajoittain myös orava, pöllö ja korppi.

Minulla on Pinterestissä muutama taulu, joista yksi on omistettu kissoille ja muille otuksille. Kissojahan siellä pääasiassa on, mutta huomasin kiinnostuneena että ne muut otukset koostuivat aika tarkalleen ketuista, karhuista, ilveksistä, ja oravista. Pöllöjäkin sieltä löytyi muutama. Uskaltaisin olettaa, kun selailee siellä eläinkuvia paljon mitään ajattelematta, niin sitä tulee miltei huomaamatta napattua juuri niitä mahdollisia voimaeläimiä. Omanlainen voimaeläintesti :P

Niin, ja sen testin tulos oli muuten ilves :D Sattumoisin siis osuva vaikken kovin vakavasti testiin suhtautunutkaan.

Kisukuvia!

Päätinpäs pistää tänne vähän kuvia Nulan puuhailuista :D Hän on muun muassa löytänyt uusia nukkuma- ja oleskelupaikkoja.



Ja Nepetan kanssa mennään kovaa vauhtia, kun leikitään :P Osat ovat vaihtuneet...