sunnuntai 10. maaliskuuta 2013

Tarina päivässä: kevään merkit






Minulle kevään merkki on jo muutaman vuoden ajan ollut pääsykoe-stressi, niin tänäkin vuonna. Toivottavasti ei enää ensi vuonna. Lisäksi kevään merkki on niin sanottu kevätmasennus - minulla siis masennuksen oireet tapaavat aina syksyisin ja keväisin lisääntyä / vahventua . Näin jo jostin teini-ikäisestä saakka.

On sentään kivojakin merkkejä: valo lisääntyy ja ilma lämpiää ja loskamoskan jälkeen kuivat kadut tuntuvat aivan luksukselta. Varsinkin sitten kun rasittava hiekka on putsattu pois, silloin kävely on aivan puhdasta nautintoa <3 

Sukkakin on edistynyt:
 


perjantai 8. maaliskuuta 2013

torstai 7. maaliskuuta 2013

Tarina päivässä: tänään opin

Tänään opin kuinka aloitetaan villasukan neulominen varpaista varteen. Tekovaihekuvia luvassa sitten kun pääsen seuraavaan sukkaan asti.


tiistai 5. maaliskuuta 2013

Tarina päivässä: Jotain vihreää

Valtaisa Monstera muutti pakanakotoon viime kesänä.

Vähän vaaleanpunaista vihreää korostamaan

Tarina päivässä: Terapeutin tarpeessa

Minä olen. Terapeutin tarpeessa ja käynyt psykoterapeutilla vuoden verran ja käyn siis edelleen. En nyt lähde selittämään syitä sille, miksi käyn terapeutilla, vaan tartun kysymykseen siitä, miksi ihmiset turvautuvat ammattikuuntelijoihin eivätkä esimerkiksi lähipiiriinsä.

Ensiksikin, terapeutin vastaanotolle ei minun mielestäni mennä siksi että saisi vain puhua ja toinen kuuntelisi. Psyykkiset ongelmat harvoin häviävät sillä että niistä kerran tai kaksi puhuu ja sitten ne unohtaa. Terapeutti osaa ammattinsa puolesta esittää oikeanlaisia kysymyksiä, joihin vastaamalla oman mielenterveyden ongelmakohdat hahmottuvat paremmin. Itse esimerkiksi olen terapeutin vastaanotolla huomannut, että masennukseen sairastumiseni syyt eivät todellakaan ole niin ilmeisiä kuin olin ( ja kaikki muutkin olivat ) kuvitelleet. Syy-seuraus -suhteet on vaikea subjektiivisesti erottaa - minkä tähden minusta lähipiirin kuunteleva korva ei usein riitä. Ehdottoman tärkeää on, että on terapeutin lisäksi yksi tai useampi luottoystävä joihin turvata ( terapeuttia usein näkee vain tunnin tai kaksi viikossa ), mutta luottoystävä ei pysty suhtautumaan asioihin yhtä objektiivisesti kuin terapeutti. Terapeutti osaa ammatti-ihmisenä myös antaa konkreettisia ohjeita jokapäiväiseen selviytymiseen ja "ajatusmaailman parantamiseen" ( esim. burn-outin läpikäyneen työnarkomaanin on tärkeää muuttaa ajatusmallia jossa työ aina menee levon edelle yms. )

En ajatellut kirjoittamista aloittaessani että tämä olisi näin vaikeaa. Ehkä aihe on vielä liian henkilökohtainen / tuore että on hankalaa saada ajatuksia järjestettyä selkeäksi tekstiksi. Ehkä tästä nyt jotain selvää saa.

sunnuntai 3. maaliskuuta 2013

Tarina päivässä: verkko

Verkko. Verkostoituminen. Bloggaaminen. Sosiaalinen media. Sosiaalisuus. Ystävät. Sukulaiset. Turvaverkosto.

Verkostomarkkinointi. Poikaystävän äiti on tällaiseen toimintaan hurahtanut. Minä olen vielä säästynyt palopuheilta ja värväämisyrityksiltä toistaiseksi, mutta eiköhän asiantila ajan kanssa muutu. Valitettavasti. 

Itselläni on kokemusta verkostomarkkinoinnista yksien järjestämieni tubberwarekutsujen verran. Niistä jäi erittäin ikävä maku suuhun; kutsujen jälkeen myyjä kertoi minulle puhelimessa "kutsujen epäonnistuneen" (hän ei saanut mitään myytyä) ja että seuraavia kutsuja varten minun pitäisi valita paremmat asiakkaat ja mainostaa tuotteita heille etukäteen. Ei tullut seuraavia kutsuja. Näillä epäonnistuneilla kutsuilla vierailla oli mukavaa ja leipomani suklaapiirakka oli menestys. Ikävä puoli kutsuissa oli myyjä, joka tuli myöhässä, oli pukeutunut rikkinäisiin vaatteisiin eikä osannut ollenkaan myydä / esitellä tuotteitaan. Tätini kertoi kutsujen jälkeen tulleensa paikalle ajatellen tarvitsevansa uusia kippoja, mutta myyjän nähtyään ja mainospuheita kuunneltuaan hän päättikin leikkiä kissanpennun (Carlon oli silloin vielä pentu) kanssa. Mikäs siinä sitten.

Ensimmäisenä sanaa verkko pohtiessani ajattelin yhtä ikuisuusprojektia, virkattua tunikaa. Koskakohan mahtaisin tuotakaan saada valmiiksi saakka.


perjantai 1. maaliskuuta 2013

Tarina päivässä: Tuittupää

En ole koskaan ollut. Tuittupää siis. Tunnen kyllä useita. On muuten aika hankala sana kirjoittaa. Enkä oikein tiedä, mistä suunnasta tätä sanaa nyt lähestyisi; toisaalta voisi pohtia onko sana positiivisesti vai negatiivisesti latautunut ja toisaalta voisi perustella syitä sille, miksi väitän etten ole tuittupää. Tai ehkä puhua tuntemistani tuittupäistä.

Sen voin ainakin todeta, että ensimmäisesta mieleen tulleesta tuittupäästä käytän kyseessä olevaa sanaa ehdottoman positiivisesti. Toisena mieleen tulevasta taas lievän negatiivisesti. Ja kolmannesta sekä että. Aika jännää miten sanan määritelmä joustaa ja muuttuu tapauskohtaisesti.


Mitä Poikaystävälle tulee mieleen sanasta tuittupää? (siis ihan ensimmäiseksi, yhdellä sanalla)
Kesyttää. Viitaten Shakespeareen, näytelmään "Kuinka äkäpussi kesytetään"

Google ei heti keksinyt, mitä infoa olin etsimässä, mutta kyllä sieltä silti vinkkejä löytyi:



Seuraavaksi pitänee varmaan mennä googlettelemaan että "kuinka kuvakaappaus tehdään" - Poikaystävä meinaan nappasi tuon yllä olevan. Ihan minun silmieni edessä. Eikä minulla ole hajuakaan mitä hän teki. *huoh*

(Jännä muuten sekin, että minä en ainakaan yhtään tuntemaani tuittupäätä haluaisi "kesyttää". Jotenkin tuittupäisyys on niin vahva luonteenpiirre ja osa persoonaa ettei siihen minusta saisi kajota. Siinä menisi palanen ihmisestä itsestään samalla.)