sunnuntai 15. heinäkuuta 2012

Nyhräilyjä

Sitä on taas tullut vähän nyhräiltyä. Ja eilinen oli sitten tyhmä päivä, by the way. Kokkobileiden sijaan ku siellä töissä piti käydä, ni olis sitten voinut olle edes kunnon vuoro. Mut ei. Mulle ilmoitettiin neljä tuntia ennen vuoron päättymistä et me ei tarvita sua enää, tääl on nii hiljaista. Mene kotiin vaan. Saakeli. Se oli lauantai ilta, joka olis jatkunut sunnuntaiyön puolelle. Siit olis saanut aika mukavat rahat...

Mut siis, mun nyhräämiset. (Ja ei ne kuulemma kokkoa ollu päässy polttamaan, tuuli liikaa, mut hauskaa niil silti oli kuuleman mukaan)













Sain mun toisen vahataulukokeilun valmiiks. Kaiversin syvennyksen mehiläisvahalle matalammaks, ku ensmäises yritykses ja testailin uusia kuvioita polttopiirtimelläni. Matalampi syvennys riittää näköjään oikein hyvin. Mut haluisin silti ohkaisempaa lautaa. Toi on varmaan yli sentin paksusta, ja jos sattuisin haluamaan tehdä sellasen kirjatyylisen vahataulun, ni toi ei toimis ollenkaan. Tältä kappaleelta puuttuu vielä stylus, mut sen tekemiseen ei mee kauan.

Bloggerin logiikkaa stana, tää kuva ei pysynyt oikein päin kuten yläpuolella... >I
Ja sitten kokeilin hieman luun kanssa. Päätin vihdoin kokeilla miten sen kanssa sujui ostettuani luita keskikaikaisilta markkinoilta. Mielenkiintoista oli ja tuommoisen sain aikaiseksi. Pitkällisen pohdinnan jälkeen päätin, että siitä tulee pariton korvakoru :) Ihan söpö siitä ensiyrittämäksi tuli. Oli se suht hyödytön eilisilta sitte edes jollain tavalla tuottelias. Tosin en mä tätä yhden illan aikana tehny. Sain sen tänään loppuun ;)

Ja lady Ronja tuli tänään vihdoin kotiin. Hiukka laihan näköinen, mutta oikein hyvässä kunnossa (jos ei punkkeja lasketa...). Mulle vaan huudettiin ja sitten mentiin sängyn alle mököttämään, ilmeisesti se että päästin ladyn vihatusta kuljetuskopasta suljettuun huoneeseen, jossa on ruoka- ja vesikuppi, ja kissanhiekkalaatikko on tosi ilkeää... Iltausva sen sijaan sai tervetulotoivotukseksi kehräyksiä ja puskemisia. Mutta Iltausvan tyttö Ronja onkin.






perjantai 13. heinäkuuta 2012

Ronja!

Ronja on löytynyt! Se on viel hengissä! Ja tänään piti olla perjantai 13.

Se on ilmesesti hengaillu jollai tuvalla, jonka naapurit on antanu sille vettä ja ruokaa ja se tulee sinne aina takas. Iltausvalle soitettiin tuossa hetki sitten (johon se heräs), ku ne naapurit oli nähnyt meidän ilmotuksen venesataman ilmotustaululla ja napannut siitä Iltausvan puhelinnumeron. Nyt just täl hetkel Ronja ei kuulemma ole siel tuvalla, mut ne on siellä sunnuntaihin saakka, et jos Ronja tulee sinne takas, ne ottaa sen kiinni ja tuo sen meille sunnuntaina.

Punkkinen se katti kuulemma on, mut muuten hengissä ja kunnossa. Jess!

torstai 12. heinäkuuta 2012

Peppi Pitkätossu!

Käytiin tänään kesäteatterissa ystävän kanssa katsomassa Peppi Pitkätossu. Saatiin parit liput ihan ilmatteeks ku tän ystävän miesystävä ne onnistu järkkäämään. Aivan mahtavaa, sillä meikäläisellä ei kovin usein ole varaa käydä teatterissa ja minä tykkään käydä teatterissa.

Mut Peppi Pitkätossu oli aivan mahtava! Siitä tuli niin hyvä mieli et leijun vieläkin ja hyräilen tunnaria puolen aikaa ja meinaan tartuttaa sen Iltausvaan (joka ei haluais hyräillä sitä loppuiltaa kuulemma). Se päänäyttelijä teki minust ihan mahtavaa työtä, en oo varmaa ikuna nähny niin hyvää peppiä lavalla. Muutkin näyttelijät oli hyviä mielestäni, mut Pepin oli paras.

Tää oli mahtavaa. Saatiin viel kaiken lisäks kyydit sinne ja takas eli ei tarvinnu ees kävellä. Hiukka vilu tuli jaloille, ku oli vaan sandaletit jalas. Ehkä tää pitää mut hyvällä tuulella myös lauantain yli, kun en sinne kokkojuhliin pääse.

Mut tämä kannattaa käydä katsomassa, jos vaan hiukkaakaan tarvitsee piristystä ja sitä lapsenmielisyyttä löytyy (raha tietty auttaa kans...)

Kissojen nukkumapaikat ja -asennot...

Carlos ja unilelu

Nepe täysin tiedottomana

Masentaa...

Ihan vähän vaan. Kaverit pitää viikonloppuna, lauantaina, kokkobileet. Tarkoitus olis polttaa yks helkkarin iso kokko ja pitää hauskaa. Iltausva ja yks shamaanikaveri meinas et ne vois tehä vähä maagista hörhöilyä siellä kokon luona.

Ja mä en pääse sinne! :(

Näitten pippaloitten pystyyn paneminen oli hieman lyhyellä varoitusajalla, ku täytyy olla tarpeeks satanut ennen ku ruvetaan mitään kokkoja sytyttelemään ja nythän on satanut viime päivinä aika paljon... Mut ne ilmoitti tiistaina et, hei lauantaina olis. Tunti sen jälkeen ku meikäläinen on vastannut työnantajalle et juu, mul on lauantai vapaa, voin tulla tekee iltavuoron :/ Saakeli

Melkeen tekis mieli ilmottautuu sairaaks, mut en mä voi. Mä oon luvannu mennä, ni sit mennään. Perhana.

keskiviikko 11. heinäkuuta 2012

Tekniikka, kun se ei toimi... argh!

Piti pistää tästä jo eilen sellainen avautumispostaus, mutta enpä sitten ehtinytkään. Mutta siis... Perjantaina heräsin aamulla siihen, että en pääse nettiin. Ajattelin että netti vain jumittaa niin kuin se joskus tekee ja kävin käynnistämässä modeemin uudelleen. Kolmesti. Ainakin. Ja mitään ei tapahdu. No soitto tekniseen tukeen tietenkin, varsinkin kun rupesin itsekin jos katselemaan että nyt ei ole kaikki kunnossa, kun kaikki valot eivät modeemissa pala.

Pouhelimessa sitä sitten vähän aikaa selviteltiin ja sanoivat että käypäs hakemassa liikkeestä lainamodeemi, jotta saadaan selville onko vika modeemissa vai heidän päässään. Ja stana niillä mitään lainamodeemeja siellä ole. Jouduin lopulta ostamaan 89 euron modeemin sitä varten että saan testata, toimiiko se vain ei. No, ei toiminut. Soitto takaisin ja kertoivat että yrittävät saada asentajan katsomaan asiaa jo samana päivänä. Eivät saaneet.

Asentaja tuli maanantaina aamulla samaan syssyyn ku meikäläisen piti syöksyä ulos ovesta yllätys vuoroa tekemään. Eilen asentaja tuli uudestaan käymään ja homma selvisi vihdoinkin. Vika ei ollut meidän päässä, eikä heidän päässään, eikä edes kaapelilinjassa täältä sinne jonnekin. Se vika oli jossain sisärakenteissa (tiä sit mitä se meinas...). Mutta se saatiin korjattua ja oltiin Iltausvan kanssa aivan yläilmois, ku saattin netti takas.

Ainoo ärsyttävä puoli: sitä saakutan modeemia ei voinutkaan palauttaa. Silloin kun sen ostin, aattelin että se on ihan okei, kun minulle kerrotiin että kyllä sen voi palauttaa myöhemmin. Ilmesesti joku oli ymmärtänyt jotain väärin, tai minä ymmärsin jotain väärin. No, nyt meillä roikkuu yksi täysin tuliterä ja täysin turha modeemi varalla, jos toi vanha kosahtaa. Helkkari mikä sähläys taas!

torstai 5. heinäkuuta 2012

Ja p#%@!£e

Kävin siellä palstalla. Ja huomasin että minulla oli migreeni. Jes. Pyöräily kotiin migreenin kanssa, ei kiva.

Mutta se ei nyt tässä kiroiluta. Vaan se että joku on käynyt pöllimässä minun työkalujani. Taas. Tällä kertaa uhrina oli hara. Mä en käsitä mistä tää oikeen on lähteny liikkeelle. Ku ei siellä ennen ole mittään nyysitty! Ja ton harankin mä piilotin palstan viereiseen heinikkoon eli se ei ollut missään näkyvällä paikalla.

Oon ventannut niiden isompien työkalujen kanssa sellasta kertaa kun olisin ollut bussilla liikkeellä, ku pyörän kanssa ei oikein huvita lähteä kärräämään pitkiä työkaluja. Saakeli! No, kastelukannu sentään viel on. Ilmesesti ne varkaat ei sit niin köyhii oo ettei niil ois kastelukannuun varaan.

No, mut kasvikset näyttää oikein hyviltä. Kaikki on itänyt ja kasvanu. Kurpitsatkin on vielä hengissä ja voimissaan ja sipulit oli tosi hyvännäköisiä. Samoin ku porkkanat, taidan jatkossakin jättää ne oikein pitkäksi aikaa harson alle vaikka se sitten saa rikkaruohot ihan hulluiksi. Mun leikkopuoleni onkin sitten hiukka heikommassa hapessa. Mahtaisko olla kosteempi kesä? Meinaan auringonkukat ei ol  kertaakaan ennen ollu näin huonosti itäneitä. Niit on siel kahdeksan tainta, ku yleensä pyöritään jossain parissa kymmenessä. Ja krassista on itäny (tai selvinnyt...) yks ainokainen taimi. Hän oli ehkä hiukka surkian näkönen. Muut leikot onkin sitten oikein voimissaan. Mirrinminttu ei ollu vieläkään itänyt, joten se tais epäonnistua se kokeilu. Ens vuonna uudestaan.