lauantai 7. syyskuuta 2013

Kesä?

Nyt täytyy kyllä sanoa että tuntuu ihan siltä kuin kesä olisi vain vilahtanut nopiana ohitse. Vastahan mä tulin Irlannista! Mut paljon tässä on sätättykin. Tuli valmistuttua koulusta, muutin uuteen kämppään eli Pakanakoto kattaa nykyään sitten kaksi kotoa, sain työpaikan kesäksi ja ainakin toistaiseksi vähän pidempäänkin.

Uusin muutos taitaakin olla uusi tulokas meikäläisen huushollissa. Sissi kun oli ihan rakastunut Usvaan ja Poikaystävään eikä tullut niin kauhean hyvin toimeen Nepetan kanssa, niin meidän prinsessa jäi sitten Usvalle. Nepi taisi olla mm. vähän liian raisu Sissin makuun. Joten Nepi tuli sitten yksinään minun kanssani tänne uuteen paikkaan. Olin jo päättänyt ennen muuttoa että Nepille täytyy hankkia kaveri sitten jossain vaiheessa ja se tuli aika selvästi ilmi siinä muuton jälkeen että Nepi oli hieman yksinäinen. Joten tuossa ehkä about kuukausi sitten lölysin vihdoinkin Nepille kaverin.

Saanen esitellä, Nula :)


Nula on kovin pieni, minust tuntuu että hän on hieman normaalia pienikokoisempi, mutta rohkeutta neidiltä sitten löytyy vaikka muille jakaa. Nepillä ja Nulalla ei ollut mitään vaikeuksia toisiinsa tutustumisessa. Kopasta ulos tullessaan Nula marssi suoraan Nepen luo ja sitten nuuskittiin hieman toisten neniä ja sen jälkeen vietetiin loppuilta seuraamalla toisia kuin hait laivoja.

Nyt tytöt sitten jo leikkii, painii ja kiusaa toisiaan ihan kympillä ja Nepikin on tyytyväisempi kun hänellä on seuraa. Ja meikä meinaa kuolla kun toi pentu on niin söpö! Paitsi silloin kun hän yrittää tulla mun lautaselleni syömään, siinä kohtaa hän on ihan pirun itsepäinen ja ärsyttävä.

Ja kaikki kelpaa -.-

Mutta ihania ne kumminkin on :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti